Uutiset (muokattu 20.1.2021) Aku Laatikainen

Me emme kiusaa

AMIN Asikainen, Tuomo Eronen, Nadia Ammouri ja Ismo Apell puhuivat Nivan koululaisille kiusaamisesta. Heitä itseäänkin on kiusattu monista eri syistä, mutta he ovat kaikki voittaneet vaikeutensa.

NIVAN koululaiset kuuntelivat Kiurusalissa tarkkaavaisina, kun ammattinyrkkeilijä Tuomo Eronen sekä entinen Euroopan mestari Amin Asikainen puhuivat kiusaamisesta. Myös Asikaisen avovaimo, Paratiisihotellista tuttu Nadia Ammouri pääsi ääneen viime perjantaina pidetyssä tapahtumassa.
Aihe oli jokaiselle puhujalle läheinen, sillä heitä kaikkia kuten myös tilaisuuden juontanutta Ismo Apellia on kiusattu koulussa.
– Vaikkei sitä uskoisi, niin olin ala-asteella ujo ja hiljainen poika. Niinpä minua syrjittiin jättämällä ulos peleistä ja leikeistä. Kolmannella luokalla aloin sitten rohkaistua, Apell kertoi.

AMIN Asikaista kiusasivat ala-asteella etenkin vanhemmat ja isommat pojat.
– Kaikenlaista nokkapokkaahan siinä oli ja vähän fyysistäkin yhteenottoa. Lisäksi vessan seinään kirjoiteltiin pahaa minusta. Kerran jopa yksi opettaja käski minun siivota vessan, vaikka olin täysin syytön. Eihän se kivalta tuntunut, mutta olen sittemmin antanut anteeksi, mikä on myös tärkeä taito.
– Nykyäänhän nämä kirjoittelut tapahtuvat lähinnä sosiaalisessa mediassa ja itse asiassa koko kiusaaminen tuntuu siirtyneen entistä enemmän esimerkiksi Facebookiin ja Instagramiin. Se on mielestäni huolestuttavaa, sillä internetissä asiat leviävät nopeasti, eikä sieltä ole helppoa poistaa kuvia tai tekstiä, kun ne on kerran sinne laittanut.
Yläasteikäisenä Asikainen alkoi liikkua väärissä porukoissa.
– Häpeäkseni myönnän, että silloin syyllistyin itsekin kiusaamiseen. Siinä tosin kävi niin, että koulumenestykseni alkoi laskea kun keskityin vääriin asioihin.
Ammattikouluun siirryttyään Asikainen päätti muuttua. Hän alkoi puolustaa kiusattuja.
– Olin nyrkkeilyn ansiosta sisukas ja sain käännettyä kiusaamisen voimavaraksi, mutta huomasin ettei kaikista siihen ole. Siksi päätin ryhtyä auttamaan, sillä heikompien ja pienempien kiusaaminen on minusta typerää. Vahvin on mielestäni se, joka auttaa pulassa olevaa ja ottaa hänet mukaan porukkaan.
– On jokaisen vastuulla, että kiusaaminen saataisiin loppumaan. Paitsi että kannattaa puhua omista ongelmistaan, on myös tärkeää huomioida muut ja auttaa heitä. Lisäksi kiusaajille on hyvä tehdä selväksi, ettei tuollainen peli vetele.
Asikaisen mukaan nykyään on onneksi paljon keinoja puuttua kiusaamiseen. Kiusaajat saadaan yleensä kuriin tavalla tai toisella.

NADIA Ammouria on kiusattu muun muassa ulkonäön vuoksi.
– Olin nuorempana sellainen poikatyttö enkä välittänyt meikkaamisesta. Lisäksi pukeuduin eri tavalla kuin muut. En myöskään ollut mikään kaupungilla notkuja, vaan keskityin kouluun ja harrastuksiin.
Myöhemmin Ammouria on syrjitty ärrävian ja murteen perusteella, sillä hän on kotoisin Lapin Ylitorniosta.
– Sitä tapahtui Paratiisihotellissa ja ihan aikuisten ihmisten kesken. Kiusaaminen ei siis ole pelkkä lasten ongelma.
– Onneksi olen ollut aina melko vahva luonne. Ja vaikkei olisi, on apua saatavissa. On vain rohkeasti otettava asiat esille. Yksin ei kannata jäädä, hän neuvoi.

TUOMO Eronen painotti, että kiusaamisesta voi jäädä hyvin pitkäaikaiset traumat.
– Vieläkin minua hieman jännittää uusien ihmisten kanssa, kuten nytkin tässä teidän edessänne, Eronen kertoi tunteikkaasti täpötäydelle Kiurusalille.
Omista kiusaamiskokemuksistaan Eronen alkoi puhua vasta muutama vuosi sitten.
– Olin nuorena tosi ujo ja hiljainen, joten koulussa minua pidettiin outona ja haukuttiin monin eri tavoin. Kylläpä joskus saattoi olla fyysistäkin kiusaamista, sillä näin pienikokoistahan on helppo lähteä läpsimään ja tönimään.
Erosen tilannetta ei helpottanut se, että myös kotona asiat olivat melko huonosti.
– Onneksi minulla oli kuitenkin pari kaveria koulun ja kodin ulkopuolella. He olivat todella suuri tuki.
Erosen mielestä kiusaaminen pitäisi ottaa puheeksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
– Itse tein sen virheen, että sulkeuduin enkä kertonut ongelmistani kenellekään.
Vasta 10. luokalla Eronen alkoi rohkaistua.
– Aloin urheilla ja se kasvatti minua henkisesti. Tosin alkuun en osannut käsitellä tilannetta oikein, sillä syyllistyin varastamiseen kun halusin kuulua isompien poikien porukkaan.
– Sitten yksi tyyppi käräytti minut. Palautin kaikki varastamani tavarat ja tein vielä hyvityksenä töitä kauppiaalle. Lisäksi panin kaveripiirini täysin uusiksi. Vaikeistakin tilanteista voi siis nousta jaloilleen.

KIURUSALISSA viime perjantaina pidetyn kiusaamisluennon taustalla olivat Tukitalkoot ry sekä Kiuruveden vanhempainyhdistys KIVAT ry. Vanhempainyhdistyksen edustajat olivat tyytyväisiä Amin Asikaisen, Tuomo Erosen ja Nadia Ammourin vierailuun.
– Tosi hienoa, että tällaiset esikuvat tulivat puhumaan. Heidän sanaansa lapset ja nuoret kuuntelevat.
Kiusaaminen onkin KIVAT ry:n yksi tämän lukuvuoden pääteemoista.
– Haluamme kiinnittää huomiota kaikenlaiseen kiusaamiseen ja haluamme siihen nollatoleranssin. Kiusaaminen ei ole koskaan ok, vaan siihen pitää aina puuttua. Ja mikä tärkeintä, siihen pitää kaikkien puuttua. Niinpä olimme mukana järjestämässä tätä luentotilaisuutta, kommentoivat Tuija Kastari ja Tuula Hyvönen.
1. joulukuuta KIVAT ry järjestää vuosikokouksensa yhteydessä paneelin, jota vetää yläkoulun psyykkari Jukka Mulari. Paneelin jäseniksi on pyydetty joitakin opettajia ylä- ja alakoulusta, psykologi ja kuraattori sekä tukioppilas yläkoulusta.

LISÄKSI KIVAT ry on yhteistyössä Kiuruveden kaupungin kanssa päättänyt haastaa muut kunnat käyttämään mahdollisimman paljon lähiruokaa kouluruokailussa.
– Haluamme lisätä puhtaan kotimaisen raaka-aineen käyttöä julkisissa ruokahankinnoissa, etenkin kouluruokailussa. Haluamme haastaa kaikki Suomen kunnat ja hankintaosuuskunnat ostamaan suomalaisia tuotteita.

KIVAT ry on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Sen tarkoituksena on edistää oppilaiden, vanhempien ja koulujen yhteistoimintaa, sekä tukea koteja ja kouluja lasten ja nuorten kasvatustyössä.
Yhdistys pyrkii myös järjestämään vapaa-ajan toimintaa oppilaille sekä puuttumaan huume- ja päihdeongelmiin.

KIVAT ry on Kiuruveden kaikkien koulujen yhteinen vanhempainyhdistys. Se on toiminnassaan sitoutumaton ja mukana Suomen Vanhempainliitto ry:ssä.
– Aktiivisia jäseniä on tällä hetkellä vajaa kymmenen, mutta lisääkin mahtuu.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy