Uutiset (muokattu 20.1.2021) Kiuruvesilehti

Vili-Valtteri Help EM-kisoihin

LUOWON Vili-Valtteri Help sekä Aleksi Muukkonen valittiin 12 pelaajan lentopallon U17 -maajoukkueeseen. Maajoukkue osallistui joulun alla EM-karsintakisoihin Tanskassa.
Pääsääntöisesti liberon paikkaa pelaava Help onnistui hyvin tontillaan. Vastaanotto ja puolustuspelaaminen olivat hyvällä tasolla.
Muukkonen iski terävästi laidoista ja oli parhaita pistemiehiä. Peli kulki koko joukkueella mallikkaasti, sillä kaikista peleistä tuli 3–0 voitot. Lohkovastukset olivat Islanti ja isäntämaa Tanska.
Lohkovoiton myötä joukkue pääsee kesällä 2017 pelattaviin EM-kisoihin.

VUONNA 2001 syntynyt Vili-Valtteri Help kuuluu LuoWon miesten kakkossarjajoukkueeseen ja Pielaveden Sammon B-poikiin. Lisähaastetta Helpin kauteen on tuonut siirtyminen C-pojista suoraan miesten kakkossarjaan.
Help on nyt 9. luokalla ja ensi lukuvuonna hän aikoo näillä näkymin jatkaa Kiuruveden lukiossa.
– Moni lentopallon pelaaja menee yleensä Kuortaneelle lukioon, mutta olen laskeskellut, että täältä on liian huonot yhteydet sinne. Senkin ajan, minkä istuisi bussissa, voi käyttää hyödyllisemmin.
Kipinän lentopallon pelaamiseen Help on saanut lähipiiristä. Myös esikuvilla on ollut merkityksensä lentopalloinnostukseen.