Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Vajaa puolet valtuutetuista ei asetu ehdolle kevään kuntavaaleissa

KIURUVEDEN valtuuston nykyisistä valtuutetuista kevään kuntavaaleissa ei enää asetu ehdolle 13 valtuutettua, eniten poisjääviä on keskustan riveissä, kaikkiaan 10. Moni poisjäävistä toteaa, että on aika antaa tilaa nuoremmille ja uusille kasvoille. Kiuruveden valtuustossa on tällä hetkellä 35 paikkaa.
Puolueiden on jätettävä ehdokaslistat kunnan keskusvaalilautakunnalle 28.2. mennessä. Kuntavaali on 9.4. Kuntien nykyiset valtuustot saavat neljän vuoden kauteensa viiden kuukauden pidennyksen. Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimintansa kesäkuussa 2017. Valtuustossa on 33 paikkaa. Paikkamäärää pienenettiin marraskuussa kahdella.

YKSI poisjäävistä on valtuustossa yhtäjaksoisesti 36 vuotta istunut ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana 12 vuotta vaikuttanut keskustalainen veteraanipoliitikko Jouko Tenhunen.
– Tässä nivelvaiheessa on sopivaa jättää luottamustehtävät, toteaa Tenhunen.

KUNNALLISNEUVOS sanoo asennoituneensa, että kaikella on aikansa.
– Kohtalaisen kauan olen ollut luottamustehtävissä ja täytän 70 vuotta. Leikillään voisi sanoa, että jos luottamushenkilö tuntee itsensä jokseenkin korvaamattomaksi, silloin on aika väistyä, Tenhunen naureskelee.
Tenhunen sanoo jättävänsä politiikan hyvillä mielin.
Monista asioista olen saanut olla päättämässä. Oma puolue, keskusta, ja Kiuruveden asiat ovat olleet aina päällimmäisinä.
Pitkän uransa kohokohdaksi Tenhunen nimeää maatalouden kehityksen, kaupunginjohtajien valinnat ja kirjasto-kulttuuritalon.

KUN sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät näillä näkymin vuoden 2019 alusta maakunnalle, jää kunnille vielä yllin kyllin tehtäviä ja valtuutetuille töitä.
– Kun valtuutettujen ei tarvitse enää soteen vaikuttaa, jää henkisiä ja taloudellisia panoksia muuhun kehittämiseen. Muun muassa ennaltaehkäisevään toimintaan.
Tenhunen haluaakin rohkaista nuoria ja uusia ihmisiä lähtemään kuntavaaliehdokkaiksi.
– Näen tärkeänä, että päättäjissä on kaikenikäisiä ja eri ammatteja edustavia ihmisiä. Aikaahan luottamustehtävät vievät, eikä niillä rikastu, mutta nämä asiat on vain joidenkin hoidettava.
Tenhunen arvelee, että viimeaikainen valitusprosessi koskien kaupunginsihteerin valintaa, vierottaa ihmisiä kunnallisesta päätöksenteosta asettamalla kyseenalaiseksi demokratian.
– Jokaisella on oikeus valittaa ja olla pettynyt, mutta ihmettelen, että tällainen prosessi käynnistetään, koska missään, missä tätä asiaa on käsitelty (valtuusto, valtuustoryhmät, hallitus), ei ole puhuttu poliisikuulusteluissa esiin tulleista asioista, kuten syrjinnästä, ihmettelee Tenhunen.
Tenhunen joutui itsekin arvostelun kohteeksi eräiden valtuutettujen osalta vuonna 2006 yhdessä kaupunginjohtajan kanssa.
– Ei siitä jäänyt haavoja. Eriävät mielipiteet kuuluvat asiaan. Yhteistyötä tehtiin ennen sitä ja sen jälkeen eri ryhmien ja ihmisten kanssa.
Tenhunen kiittelee, kuinka hän sai aikanaan oppia Olavi Kärkkäiseltä ja Rieti Partaselta, jotka olivat tulleet päätöksentekoon sodan jälkeen.
– Toivon mukaan minäkin olen voinut opettaa nuorempiani.
Tenhunen painottaa, että päätöksiä pitää uskaltaa tehdä. On myös tärkeää, että keskeisillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on keskusteluyhteys.
– On ikäviä esimerkkejä siitä, kun asiat menevät ristiin, kuten Kittilässä. Siitä kärsii koko kuntayhteisö. Riitatilanteessa on harvoin hyötyjiä, sanoo Tenhunen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy