Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Kultamitali laatumaidosta Myllysille

OSUUSKUNTA ItäMaito palkitsee maitotilallisia laadukkaan maidon tuottamisesta. Kultaisen Walter Ehrströmin -mitalin saa kuusi kiuruvetistä tilaa. ItäMaidon alueella tuotettiin maitoa noin 526 miljoonaa litraa, josta Kiuruvedellä 54 miljoonaa litraa.

LORINA-LEHMÄ ja tilan 37 muuta lypsylehmää ovat tehneet ansiokasta työtä Päivi ja Antti Myllysen navetassa Kalliokylässä. Lamminahon tila palkittiin Walter Ehrströmin kultaisella -laatumitalilla 25 vuoden yhtäjaksoisesta E-luokkaisen maidon tuottamisesta.
– Kyllä tuntuu mukavalle lähteä hakemaan kultamitalia Helsingistä 10. huhtikuuta. Meille on kunnia-asia tuottaa puhdasta maitoa. Tähän työhön pitää olla palo. Työn maanläheisyys on se meidän juttu, Myllyset kertovat.
Myllysten parsinavetassa karjan keskituotos on noin 11 500 kiloa maitoa vuodessa.
– Meille nykyinen karjakoko on sopiva. Katsomme miten tulevaisuudessa pärjää pienellä karjalla. Laajennussuunnitelmia ei ole näköpiirissä, kertoo Antti Myllynen.
Viime keväänä Päivin tekemä työ karjanjalostuksen eteen palkittiin, kun tilan sonnivasikka ostettiin jalostuskäyttöön Hollolaan.
– VR Frasier -sonni on nyt isäsonni käytössä, iloitsee Päivi Myllynen.
Myllyset lähtevät vastaanottamaan mitalin Helsingissä järjestettävästä palkintojuhlasta 116 muun tuottajan kanssa. Kiuruvedelle kultaisia mitaleita tuli yhteensä kuusi. Laatumaitoa 25 vuoden ajan ovat Myllysten lisäksi tuottaneet Maatila Harmoinen, Timo ja Päivi Kärkkäinen, Maatalousyhtymä Hynynen Marko ja Jari, Keijo Rajakangas ja Lampareen tila.
Hopeisen Walter Ehrströmin -mitalin 20 vuotta E-luokkaisen laatumaidon tuottamisesta saavat Hilma ja Kalevi Ruotsalainen, Eila ja Kalevi Lappalainen, Maatalousyhtymä Tikkanen sekä Joni Knuutinen ja Paula Pennanen. Pronssisen mitali 10 vuotta E-luokkaista maitoa tuottanut tila palkitaan Matti ja Anna-Stiina Niskanen.

OSUUSKUNTA Itä-Maito vastaanotti maitoa Kiuruvedeltä lähes 54 miljoonaa litraa 134 tilalta, mikä on viidennes koko Pohjois-Savon maitomäärästä. Pohjois-Savon alueella 933 tilaa tuotti maitoa yli 293 miljoonaa litraa. Yhteensä ItäMaito vastaanotti maitoa noin 526 miljoonaa litraa.
Tuottajille maksettiin maidosta 38 senttiä litralta, mikä on 5-8 senttiä korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin. Liikevaihto oli 260,5 miljoonaa euroa.
Tulevaisuudessakin Osuuskunta ItäMaito tarvitsee toiminta-alueeltaan maitoa 540 litraa vuodessa. Viime vuonna ItäMaito vastaanotti maitoa 3,31 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Valtakunnan tasolla maitomäärä alentui keskimäärin 0,2 prosenttia. Tuottajamäärä laski 8,5 prosenttia, valtakunnan laskun ollessa keskimäärin 7,3 prosenttia.
Jotta tuotanto pysyy 540 miljoonassa litrassa, jokaisen tulevaisuuden maitotilan kehittämistoimet ja investoinnit ovat tärkeitä, koska tuottajatutkimusten mukaan Itä-Suomen maitotiloista puolet lopettaa maidontuotannon vuoteen 2022 mennessä. Tulevaisuudessa ItäMaidon alueella tarvitaan maitomäärien säilyttämiseksi 20 000 uuden lypsylehmäpaikan rakentamista tuotannon lopettavien tilalle.

Päivi ja Antti Myllynen palkitaan laatumaidon tuottamisesta Walter Ehrströmin kultaisella mitalilla. Myllysten karja on tuottanut E-luokkaista maitoa 25 vuoden ajan. Kuvassa Lorina-lehmä.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy