Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Tenava- ja teinitähdiksi Ilmari Utriainen ja Veeti Kärkkäinen

KIURUVEDEN Vuoden 2017 teinitähdeksi valittiin Veeti Kärkkäinen ja tenavatähdeksi Ilmari Utriainen. Kilpailun finaalissa kuultiin yhteensä 11 esiintyjän kappaleet, joista tuomaristo valitsi voittajat. 28. teini- ja tenavatähdet valittiin sunnuntaina Kiuruveden kulttuuritalossa.
– On hieman hämmentynyt olo, mutta onhan tämä aivan mahtavaa, kertoi teinitähdeksi valittu Veeti onnesta hehkuen.
– En olisi uskonut, että voitan, kertoi myös onnellinen tenavatähdeksi valittu Ilmari.
Nivan koulun 5. luokkaa käyvä Veeti esitti Apulannan kappaleen Valot pimeyksien reunoilla. Hänet valittiin myös yleisön suosikiksi.
– Kappale on tosi mukava. Äidin kanssa päätettiin kappaleesta jonka esittäisin. Molemmat tykätään tästä, Veeti kertoi ennen esiintymistään.
Kappalevalintaa hän perusteli myös sillä, ettei hän itse pidä kovin hempeästä musiikista.
Ilmari esitti Maria Portaankorvan sävelmän ja Pirkko Arolan sanoittaman Ystävyyden puu -kappaleen.
– En meinannut ensin osallistua kilpailuun, mutta opettaja ehdotti tätä kappaletta ja sitten pääsinkin jatkoon, kertoi Ilmari ennen omaa esiintymistään.
Ilmari on myös Nivan koulussa 3. luokalla.
Molemmat voittajat ovat harjoitelleet paljon kilpailua varten. Musiikki kuuluu molempien vapaa-aikaan laulun muodossa.
– Soitan myös pianoa, Ilmari lisää.
Molemmat voittajat pääsevät esiintymään suuren yleisön eteen tulevana kesänä Kiuruveden Iskelmäviikolla.

TENAVATÄHTI-sarjan toiseksi tuli Peppi Reinikainen kappaleella Minun ystäväni on kuin villasukka, kolmanneksi Ruut Komulainen. Jaetulle neljännelle sijalle tulivat, Milana Penttinen, Miro Remes ja Alisa Manninen. Teinitähtisarjassa toiselle sijalle lauloi Rianna Penttinen. Kolmanneksi sarjassa tuli Janni Lappalainen. Neljännelle jaetulle sijalle tulivat Mandi Kärkkäinen sekä Sara Strömberg.

TUOMARISTOSSA istuivat tänä vuonna laulaja, laulunopettaja ja musiikin pedagogi Kati Hyvönen, laulaja, Kilimun solisti Kati Huttunen, Kiuruveden musiikinystävien nykyinen johtaja, The Roots Crewn solisti sekä Kilimun solisti Pirjo Kärkkäinen sekä Hasta la Vista Social Clubin kitaristi Santtu Kärkkäinen.
– Kilpailun taso oli tänäkin vuonna erityisen korkea ja valinta ei ollut helppo, kertoi tuomariston puheenjohtaja Kati Hyvönen.
– Erityisesti kappalevalinnat olivat hyviä ja esityksistä kuuli, että olette löytäneet sopivat ja tykätyt kappaleet esitettäviksi, hän jatkoi.
Tuomaristo oli huomioinut erityisesti, että laulajat ottivat hyvin kontaktia yleisöön ja esiintyivät luontevasti.
Finaalin kilpailijat oli valittu ennakkoesiintymisten perusteella. Juha Remes oli haastattanut 80 oppilasta eri puolilla Kiuruvettä sekä harjoittanut finalisteja sunnuntain esiintymisiä varten.
Teini- ja tenavatähtikilpailulla on pitkät perinteet Kiuruvedellä. Ensimmäiset kilpailut on käyty Valio Linnansaaren johdolla. Viime vuonna teinitähtikilpailun voitti Iina Happonen.