Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Käräyttäkää alaikäisille välittävät

YLÄKOULUSSA tieto kovien huumeiden liikkumisesta Kiuruvedellä on otettu järkyttyneenä vastaa. Koulu järjestää oppilaille ja heidän vanhemmille infotilaisuuden koskien huumaavia aineita. Tilaisuuden järjestäminen tuli nopealla aikataululla poliisin tiedotteen johdosta.
Poliisi tiedotti viikko sitten maanantaina Kiuruvedellä käynnissä olevasta huumetutkinnasta, johon liittyy myös alaikäisiä. Tiedotteen mukaan Kiuruvedellä on käytetty ja välitetty kannabista ja myös kovan luokan huumeita sekä huumaavia lääkeaineita. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että huumaavia aineita on liikkunut myös rippikouluikäisten keskuudessa. Alaikäisiä tutkitaan käyttörikoksista.
Kiuruveden yläkoulun henkilökunta yllättyi tiedotteessa mainituista kovista huumausaineista. Yläkoulun rehtori Matti Heikinmaa ihmetteli, miksi asiasta tiedotetaan vasta tässä vaiheessa eikä heti, kun asia on tullut ilmi.
– Tiedotteessa on viitattu, että tutkinta on alkanut jo viime kesänä, niin miksi pitää kulua yhdeksän kuukautta, ennen kuin asiasta tiedotetaan, Heikinmaa sanoo.
Yläkoulun rehtori Heikinmaa, opintojen ohjaaja Maarit Amper sekä vastaava kuraattori Eija Niskanen eivät ole törmänneet huumeisiin koulussa tai koulun alueella. Samaa kertovat koulun neljä tukioppilasta.
– En ole huomannut mitään huumeisiin liittyvää, mutta en tosin liikukaan sellaisissa porukoissa, kertoo yläkoulun tukioppilas Ruben Harmoinen (16).
Tukioppilaat kertovat, ettei heillä ole kotona keskusteltu paljoakaan aiheen tiimoilta. Oppilaat itse arvioivat, että asiaan on vaikuttanut heidän kaveripiiri, joka ei ole sellaista porukkaa, joka käyttäisi huumaavia aineita.
– Ei ole kuulunut puheenaiheisiin, kun ei ole sellaisia kavereita, toteaa Eero Veteli (17).
– Meillä on vähän keskusteltu aiheesta, kertoo Arja Kauppinen (14).
Myöskään kukaan neljästä tukioppilaista ei ole kuullut, että kukaan heidän tutuista olisi käyttänyt huumaavia aineita.
– On huolestuttavaa, kun mukana on alaikäisiä. Jokuhan niille niitä aineita välittää, Veteli miettii.
– Nämä pitäisi ehdottomasti käräyttää, jotka välittävät alaikäisille, Amper sanooo.
– Tehkää ne käräytykset vaikka nimettöminä, hän jatkaa.

TUPAKOINNISTA yläkoulun alueella on otettu alaikäisiä kiinni toistuvasti. Heikinmaa kertoo koululla olevan sopimus poliisin kanssa, että toistuvasti kiinnijäämisestä ilmoitetaan poliisille, joka sitten tekee tarvittavat toimenpiteet.
– Näitä tupakointiin liittyviä tilanteita on ollut toistuvasti vuosittain, Heikinmaa kertoo.
Heikinmaa kertoo koulun tekevan sääntöjen sallimissa puitteissa kaiken, mitä voi tupakoinnin kitkemiseksi.
– Suuri osa näistä tapahtuu koulualueen ja -ajan ulkopuolella. Korostaisin myös vanhempien vastuuta, Heikinmaa sanoo.
Koulun henkilökunta toivoo vanhemmilta rohkeutta nähdä asiat ja mielenkiintoa omien lapsien ja nuorten kaveriporukoita kohtaan.
– Joskus kannattaa tarkistaa missä omat nuoret viettävät aikaa ja kenen bileissä käyvät ja ylipäätään ovatko he siellä, missä ovat sanoneet olevansa, Amper muistuttaa.

YLÄKOULU järjestää tietoiskut niin oppilaille kuin vanhemmillekin. Tilaisuudet järjestetään keskiviikkona 26.4., jolloin Sonkajärveltä Toipumosta tulee koululle kaksi päihdeterapeuttia pitämään koulun oppilaille infotilaisuuden Nuoriso ja päihteet klo 12.30. Illemmalla Toipumon päihdepsykiatri Antti Loimalahti alustaa vanhemmille tarkoittettua tilaisuutta.