TALOUDELLISEN tiedotustoimisto TATin koulukiertueella kannustetaan nuoria tavoittelemaan omia unelmiaan.
OLE rohkea, tee unelmistasi totta, ovat Kun koulu loppuu -kampanjan markkinointivideon viimeiset sanat. Taloudellinen tiedotustoimisto TATin kiuruvetisjuurinen johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen rohkaisi lukiolaisia luottamaan tulevaisuuteensa Kiurusalissa järjestetyssä TATin koulukiertueella.
Tenhunen-Ruotsalainen kannusti nuoria hakemaan kesätöitä ja luomaan mahdollisimman paljon verkostoja, sillä tulevaisuudessa niillä voi olla suuri merkitys, kun hakeutuu työelämään.
– Kun te olette työelämässä, on arvioitu, että puoletkaan niistä ammateista eivät ole vielä edes syntyneet. Esimerkiksi kukaan ei tiennyt tubettajan ammatista vielä kymmenen vuotta sitten. Ei teidän vielä tarvitse tietää mitä teette 20 vuoden päästä, muistutti Tenhunen-Ruotsalainen.
On arvioitu, että nuorilla tulee olemaan 5-7 uraa, joten tärkeintä on tietää se seuraava askel, joka johtaa taas uuteen työelämässä.
– Moni nuori menestyjä on itse uskonut juttuunsa ja taistellut muiden epäuskoa vastaan. Uskokaa siis unelmiinne, painotti Tenhunen-Ruotsalainen.
Tenhunen-Ruotsalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kiuruveden lukiosta vuonna 1980. Sen jälkeen hän opiskeli opettajaksi työskennellen alalla kymmenen vuotta. Nyt hän on työskennellyt TATissa 20 vuotta.
– Perheessäni opin, että työtä on tehtävä eikä laakereilla levätä. 12-vuotiaana aloitin kesätyöt ja sillä tiellä ollaan. Olen oppinut lapsesta saakka, että kaikki työ on arvokasta. Nykyisessä työssäni joudun olemaan ajanhermolla, nuorten parissa työskentely pitää virkeänä.
TENHUNEN-RUOTSALAINEN antoi nuorille vinkkejä ”killeri kesätyöhakemuksen” tekemiseen. Tärkeintä on erottua joukosta ja laittaa tunnetta peliin.
– Jos haette töihin kaupankassalle, kertokaa kuinka kohtaatte asiakkaat ja taas liikuntakerhoon hakiessa voi esitellä omaa tapahtumaideaa. Myös videotyöhakemus on käytössä yhä enemmän. Toki vieläkin kannattaa mennä kasvotusten kysymään töitä ja toimittaa kirjallinen hakemus.
YRITTÄJÄ Ari Kärkkäinen Kiuruveden Yrittäjistä tarjosi nuorille mahdollisuutta hakea kesätöitä yrittäjähengessä, jolloin nuorten tekemälle työlle luodaan oma hintalappu, jonka työnantaja maksaa tehdystä työstä.
– Tuotteistetaan homma ilman yrittäjäriskiä. Kenestäkään ei siis tehdä yrittäjää, mutta koskaan ei tiedä jos joku nuorista innostuisi tulevaisuudessa yrittäjäksi, Kärkkäinen sanoo.
Yrittäjä Niko Manninen tarjosi nuorille kesätöitä lammastilaltaan. Projektina olisi rakentaa lampaille uusi aita. Juha Räsänen kiinnostui kesätyöstä lammastilalla ja haki työtä. Työhakemuksia hän on lähettänyt muihinkin paikkoihin.
– Unelma kesätyöni olisi jotain käsillä tekemiseen liittyvää. Haen opiskelemaan viestintää, sillä minua kiinnostaa esimerkiksi elokuva tuotanto, kertoo Räsänen.
Nuoria kannustetaan tekemään videotyöhakemus, jolla voi voittaa unelmiensa kesätyöpaikan. Kilpailu ja vinkkejä kesätyön hakuun sekä tulevaan työelämään löytyy Kun koulu loppuu -sivustolta.