Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Pian soitto soi ja riemu raikaa

ISKELMÄVIIKKKO käynnistyy tänään keskiviikkona IskelmäAreenalla kello 12. Kaikille avoimien avajaisten jälkeen ohjelmaa riittääkin sitten sunnuntaihin saakka. Iskelmätapahtumaan odotetaan noin 40 000 kävijää ja 700 karavaanaria.
Maanantaina ja vielä tiistainakin IskelmäAreenalla tehtiin viimeistelytöitä. Äänentoistoa viriteltiin, koristeita rakenneltiin kymmenien talkoolaisten voimin. Jasmin Piippo ja Mika Tuoriniemi vetelivät juomakaappeja ravintolan puolelle. Talkootyö Iskelmäviikolla on heistä mitä parhainta kesätyötä – sanalla sanoen mieluisaa puuhaa.

ISKELMÄAREENALLE mahtuu 5 000 ihmistä katoksen alle, mikäli tulee sateita. Taivasalla ei siis kenenkään tarvitse värjötellä. Ohjelmavastaava Juha Vartiainen sanoo, että sateenvarjonkin saa tuoda mukanaan, että pääsee kuivana käymään vessassa. Viime vuonna sateenvarjo oli kielletty juhla-alueella.
Iskelmäviikko on hankkinut tälle vuodelle noin 500 uutta istuinta, joten musiikin kuuntelijoille löytyy nyt kaikkiaan 1000 katsomopaikkaa.
Tanssijoiden parketti on tänä kesänä hieman eri paikassa kuin viime vuonna ja ala on erimuotoinen kuin ennen.

KARAVAANAREITA Iskelmäviikko kykenee vastaanottamaan noin 650 sähköpaikalle. Tähän mennessä ilmoittautuneita on noin 500, Iskelmäviikolle odotetaan noin 700 karavaanaria, viime vuonna vaunukuntia oli 728. Edellisinä vuosina ex-temporetulijoita on ollut parisensataa riippuen ilmoista.
Karavaanarialueet ovat erinomaisessa kunnossa. Kuivan loppukevään ja alkukesän takia kentät ovat kuivemmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Iskelmäviikko kykenee vastaanottamaan noin 800 karavaanaria.

TÄNÄ vuonna järjestetään ensimäistä kertaa SenioriMestarit -laulukilpailu yli 50-vuotiaille. SenioriMestareita on ilmoittautunut 77 ja IskelmäMestareita 58.
Koska SenioriMestareita on liki 80, järjestetään semifinaali keskiviikkona Kulttuuritalon Kiurusalissa, eikä IskelmäAreenalla. Finaali on IskelmäAreenalla torstaina, samoin IskelmäMestarit -semifinaali. Finaali on lauantaina.
– Voimme olla enemmän kuin tyytyväisiä laulajamääriin. Kun viime vuonna laulajia oli 78, nyt heitä on 135, Vartiainen laskee.
Lippuja ja passeja on myyty etukäteen samaan malliin kuin viime vuonna. Kysytyimpiä esiintyjiä ovat Yö ja Erin sekä Matti ja Teppo sekä Joel Hallikainen.
Iskelmäviikolla esiintyvät myös Tangomarkkinoiden tuore prinssi ja prinsessa Markku Uhlbäck ja Mia Leivo, he molemmat ovat voittaneet myös IskelmäMestarit -laulukilpailun.

TALKOOLAISIA otetaan edelleen vastaan niin järkestyksenvalvontaan kuin anniskeluun. Ilmoittautua voi iskelmätoimistoon.
Vartiainen iloitsee, että tänä vuonna kiuruvetiset ovat tarjonneet kiitettävästi asuntojaan vuokralle iskelmäviikkoyleisölle, kun asunnonvälitystä on hoitanut Kiuruveden Urheilijat.
– Taitaapa jopa käydä niin, että asukkaita ei nyt riitä kaikkiin tarjottuihin asuntoihin.
Iskelmäviikko järjesti loppuvuodesta ja alkuvuodesta osakeannin, joka onnistui täydellisesti. Osakkaiksi lähti paikallisia yrittäjiä, yksityisiä ihmisiä ja yhteisöjä. Vartiainen sanoo, että yrittäjät ovat nyt ottautuneet tapahtumaan kiinteämmin mukaan kuin aikaisempina vuosina. Muun muassa kaikki hotellihuoneet ovat täynnä.
On laskettu, että Iskelmäviikko tuo Kiuruvedellä 1,2 miljoonaa euroa viikon aikana matkailutuloa. Tänä vuonna karavaanareiden ostokäyttäytymisestä tehdään Iskelmäviikolla tutkimus. Vuoden 2012 tangomarkkinoilla on laskettu, että yksi karavaanaripersoona käyttää tapahtumaan 339 euroa, josta summasta puolet menee paikallisiin yrityksiin.
Ruokahuollosta IskelmäAreenalla vastaa Nordic Gourmet, lisäksi tarjolla on paikallista Remeskylän kotilihan makkaraa, Liisankankaan jäätelöä, lakua ja kahvia.
Laulukilpailujen palkinnoissa on haluttu nostaa esiin kiuruvetisyyttä. Laulukilpailujen voittajat saavat yrittäjä Aulis Kärkkäisen ideoimat Wello 2 -hengityslaitteet. Jaossa on myös Iltalypsyn tuotteita.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy