Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Iskelmässä uskomaton fiilis joka ilta

ISKELMÄVIIKKO toi Kiuruvedelle runsaasti väkeä. Vaunukuntia kirjattiin saapuneeksi 737, mikä on tähänastisten tapahtumien ennätys. Iskelmäviikon pääesiintyjinä nähtiin muun muassa Yö, Matti ja Teppo, Erin sekä Joel Hallikainen.

ISKELMÄVIIKOLLA oli uskomaton fiilis jokaisena iltana, kertoo Iskemäviikon ohjelmavastaava Juha Vartiainen.
– Artistit olivat todella otettuja siitä menosta, mitä meillä täällä Kiuruvedellä oli. Tangokuningas Teemu Roivainen sanoi oman esiintymisensä jälkeen, että on aivan uskomatonta, kuinka yleisö on mukana. Juhamatti soitti myös keikkansa jälkeen ja kertoi, että miten voi olla näin mahtava fiilis päiväkeikallakin, Vartiainen iloitsee.
Kiuruvedellä yleisö nautti ja otti esiintyjät avosylein vastaan. Lauantai-ilta oli Vartiaisen mukaan suosituin. Silloin areenalle nousivat Kake Randelin sekä Yö.
– Myytyjen lippujen määristä en vielä osaa sanoa. Ne eivät ole verrannollisia viime vuoteen sillä olemme tehneet muutoksia passien sekä hintojen suhteen, Vartiainen kertoi.
– Varovaisesti arvioiden emme varmaan yllä aivan samaan kävijämäärään kuin viime vuonna, mutta ei se siitä paljoa jää, Vartiainen jatkaa.

KIURUVEDEN 19. iskelmäviikko teki ennätyksen vaunukuntien määrässä, joita heidän kauttaan kirjattiin saapuneeksi 737. Viime vuonna niitä oli 728. Tapahtuman järjestäjillä oli tavoitteeksi asetettu 700 vaunukuntaa. Karavaanialueet sijaitsivat ympäri Kiuruveden taajamaa. Suurin alueista oli Kuorevirran alue. Sen lisäksi vaunupaikkoja oli lukion, katsastusaseman sekä Kamajan pihassa.
– Olemme juuri tarkastaneet alueet ja vaunujen jäljiltä pintavauriot ovat todella vähäiset, Vartiainen vahvistaa.
– Sähköistykset pelasivat paremmin kuin aikaisempina vuosina Vartiainen lisää.
Tapahtuman osalta kävijäpalautteesta on otettu vaarin ja se on tuottanut tulosta. Esiintymisteltan ja ravintolatelttojen pinta-alaa oli lisätty viime vuoteen nähden. Samoin katsomoalueen istumapaikkoja oli lisätty.
– Esiintymistelttaan tuli lisäneliöitä 150 lisää. Kokonaisala tällä teltalla oli 1800 neliötä, Vartiainen kertoo.
Vartiaisen mukaan oheistapahtumista etenkin tanssikurssien suosio on noussut vuosi vuodelta. Tänä vuonna tanssikursseja järjestettiin useammassa salissa.

ENSI kesänä Iskelmäviikko viettää 20. juhlavuottaan.
– Esiintyjät sekä oheisohjelmisto ovat sen mukaisia. Juhlavuositeema tulee näkymään myös markkinoinnissa, Vartiainen lupaa.
Esiintyjiä on Vartiaisen mukaan jo sovittu, mutta ketä, hän ei halua vielä paljastaa.
– Musiikkigenre pidetään samanlaisena, sillä tämä on todettu vuosien kuluessa hyväksi.
Ensi kesän Iskelmäviikko on 18.-22. heinäkuuta.