Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Kiertoliittymän tekeminen käynnistyi

KIERTOLIITTYMÄN työmaa hidastaa liikennettä Kiuruvedellä Nivantien risteysalueella. Alueen nopeusrajoitus lasketaan 30 kilometriin tunnissa. Risteysalueen työt saadaan valmiiksi marraskuun loppuun mennessä.
Ely-keskusken hallinnoiman kiertoliittymän rakennustyö aloitettiin tiistaina. Työmaa-alue käsittää valtatie 27 ja eli niin kutsutun Nivan risteyksen alueen.
– Ensimmäisenä risteysaluetta laajennetaan hieman, jotta siihen voidaan tehdä väliaikainen kiertoliittymä. Liikenne ohjataan kulkemaan sen kautta, kertoo projektipäällikkö Ari Hyppönen Keski-Suomen Ely-keskuksesta.
Liittymäalueen nopeusrajoituksia lasketaan 30 kilometriin tunnissa ja alue kattaa noin 100 metriä jokaiseen neljään suuntaan.
– Alueelle tulee paljon koneita sekä työmiehiä ja autoilijoiden tulisi ottaa heidät huomioon ja muistaa noudattaa nopeusrajoituksia, Hyppönen muistuttaa.
Hyppösen mukaan liikenne pyritään ohjaamaan sujuvasti työmaa-alueella.
– Raskaan liikenteen osalta teemme yhteistyötä tehtaiden kanssa, jotta voimme huomioida heidän aikataulut liikenteen suhteen.
Kiertoliittymä valmistuu marraskuun loppuun mennessä.
– Välitavoitteena on se, että asfaltoinnin pitää olla ajotien osalta valmis tämän kuun loppuun mennessä, Hyppönen kertoo.
Hankkeen kustannusarvio on noin 1,1 miljoonaa euroa. Vaikutusalue rajautuu nykyisestä nelihaaraliittymästä noin 500 metriä suuntaansa. Kiertoliittymän lisäksi alueen katuvalaistus modernisoidaan.
– Jatkossa valoina on led-valaisimet, jotka ovat vähempikulutuksisia.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy