Uutiset (muokattu 20.1.2021) Sanna Help

Mestaruusliigajoukkue Sampo Kiuruvedelle lauantaina

MIESTEN mestaruusliiga joukkue Sampo Volley aloittelee tulevaa kautta harjoitusotteluiden osalta ja tuo yhden harjoitusottelun pelattavaksi myös Kiuruvedelle lauantaina 2.9 klo 12. Sampo kohtaa tuolloin toisen Mestaruusliiga joukkueen eli Kokkolan Tiikerit.

SAMPO sai pidettyä viime kauden pronssijoukkueen rungon todella hyvin kasassa. Passari osastolle palasi muutaman vuoden jälkeen Aleksi Kössi. Vahvaa yleispelaajaosastoa saapui vahvistamaan myös tuttu Sampolainen, kun mestaruusliiga kenttien väriläiskä Enderwin Herrera palasi Sampoon, kahden Kokkolan vuoden jälkeen.
Hakkuriosasto sai myös leveyttä, kun viime vuoden hakkuri Eetu Häyrinen sai parikseen kovakätisen Timo Leikkaan Leka Volleysta. Myös Leikas on aikaisemminkin pelannut Sammon paidassa.
Valmennus sen sisään koki isojakin muutoksia, kun iki-Sampolainen Jukka Tuovinen siirtyi Leka Volleyn peräsimeen ja valmennusvastuun otti entinen Sammon libero Timo Tolvanen. Pekka Seppänen tuli Tolvasen avuksi valmennukseen. Tältä osin muutokset tietysti herättää kysymysmerkkejä, mutta muuten joukkue on tuttu ja kokenut.
– Saadaan ensimmäisiä yhteisiä kokemuksia pelaamisesta joukkueena hyvää vastustajaa vastaan,
joten sikäli harjoitusottelu Tiikereitä vastaan tulee olemaan tärkeä ja mielenkiintoinen osa
valmistautumisessa tulevaan kauteen, Kommentoi Timo ”Dole” Tolvanen.
– Myös Raadik tullee olemaan kokoonpanossa harjoituspelissä, mikäli Viro tippuu EM-kisoista.
– Meille valmentajille tästä tulee myös tärkeä kokemus ja oppitunti, miten meidän toiminta vaikuttaa joukkueen pelaamiseen ottelun aikana, mutta toki näissä peleissä saadaan myös tärkeää tietoa miten kesän aikana käydyt asiat toimii pelissä” kertoo Tolvanen.
– Ollaan pelattu muutaman kerran aikaisemminkin Sammon kanssa Kiuruvedellä ja sinne on aina mukava tulla pelaamaan, kun yleisöä on aina ollut mukavasti katsomossa ja meidät on otettu aina positiivisesti vastaan, iloitsee Tolvanen.

MYÖS Tiikereiden valmentaja Tapio Nissi iloitsee harjoituspelien järjestymisestä Kiuruvedelle. "Kokkolan Tiikereiden uudistunut, nuorennusleikkauksen läpikäynyt joukkue pelaa Kiuruveden turnauksessa kauden toisen ja kolmannen harjoituspelinsä. Harjoiteltu on kesäkuun alusta saakka, joten on todella mukava päästä nyt itse pelaamiseen. Ulkomaalaiset pelaajat ovat elokuun aikana saapuneet Kokkolaan ja sopeutuneet joukkueeseen erittäin hyvin, kertoilee Nissi joukkueestaan.
– Tarkoituksena turnauksissa ja harjoituspeleissä on kokeilla erilaisia kokoonpanoja tulevaa sarjakautta ajatellen, joten mitään valmista peliä ei varmasti tulla esittämään. Kilpailua on jokaiselle pelipaikalle, joten näyttöjä on annettava kaikkien.

LUOWON B-poikien valmentaja Jari Help on enemmän kuin tyytyväinen saadessaan järjestää joukkueensa kanssa harjoitusturnauksen.
– Sammon kanssa on tehty yhteistyötä pitkään ja tämä turnausjärjestelyiden antaminen meille oli hieno kädenojennus myös junnutyötämme kohtaan. Teemme tiiviisti Sammon kanssa junioriyhteistyötä poikien osalta ja se on mielestäni avainsana saada nuoria kehittymään tulevaisuuden liigapelaajiksi, Help kiittelee.
– On mielenkiintoista nähdä uudistuneet joukkueet. Nyt on mahtava tilaisuus nähdä useampi tasokas lentopallopeli kotikonnuilla. Järjestämme hallille kahvion, myynnissä on myös makkaraa ja arpoja. Tervetuloa isolla porukalla pelejä katsomaan, toivottaa Help.
Pelit pelataan klo 12 ja klo 18.