Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Koululaiset istuttivat Suomi100-juhlakuusikon Jysinahoon

NIVAN koulun 6C-luokan oppilaat kokoontuivat torstaiaamuna Savotan Metsäpäivään istuttamaan Suomi 100 -juhlakuusikkoa kaupungin omistamalle Virranniemen tilalle Iisalmen tienvarteen Jysinahoon.
Ella Laitinen ja Petra Linnilä keräsivät kuusentaimia taimivakkaan. Kumpikaan ei ollut aiemmin istuttanut metsää.
– Tosi hauska lähteä kokeilemaan taimien laittamista maahan tällä istutusputkella eli pottiputkella. Ei tämä ainakaan kauhean vaikealta vaikuta, Ella ja Petra kertovat.
Aaron Pääkkö, Nella Kämäräinen, Sini Siponen ja Sami Tikkanen ovat jo työn touhussa. He oppivat nopeasti kuinka taimet sujahtavat maahan.
Aaron Pääkkö painaa pottiputken hyvään kasvupaikkaan. Sami Tikkanen puristaa varovasti kuusentaimea kapeammaksi ja pudottaa taimen putkeen. Putkea käännetään ja nostetaan. Hento kuusi painellaan vielä jalalla maahan ja siirrytään seuraavaan istutuspaikkaan.
– Mukavaa tämä on, mutta märkää. Ajateltiin istuttaa muutama kymmenen taimea, kertovat kuusenistuttajat.

LUUPUVEDEN koulun kuudennen luokan oppilaat, Riia Rajakangas ja Pinja Partanen, ovat innoissaan metsänistutuksesta, vaikka vesisade hankaloitti taimien saamista maahan. Välillä pottiputki jumittuu, eikä taimi jääkään maahan. Savotan metsäneuvoja Krista Katajainen neuvoo, kuinka pottiputkella tehdään maahan reikä, johon taimi laitetaan käsin.
– Asun metsän ympäröimänä. Käyn siellä marjassa ja sienessä tai muuten vain kävelemässä. Metsä on todella kaunis ja rauhoittava, kertoo Pinja Partanen.
50 vuoden kuluttua pienistä taimista on kasvanut mahtava kuusikko ja vielä sadankin vuoden päästä osa kuusista jatkaa elämäänsä.
– Onhan se varmaan erilainen silloin kuin nyt. On siistiä ajatella, että nämä kuuset ovat tällä paikalla vielä 50 vuoden päästäkin, Riia ja Pinja pohtivat.
Nivan koulun 6C-luokan toinen ryhmä, Krista Pirnes, Antti Laukkanen, Venla Kulhomäki ja Arttu Tamminen, ovat jo loppusuoralla istutusurakkaansa. He nimeävät viimeisen istuttamansa taimen Akvaksi, nimiensä ensimmäisten kirjainten mukaan. Akva tuskin löytyy enää 500 muun taimen seasta, mutta nelikko voi vielä 50 vuoden päästä muistella, kuinka heidän nimikkokuusensa kasvaa ylväänä toivottaen tervetulleiksi kaikki Kiuruvedelle tulijat.

SAVOTAN Metsäpäivään osallistui yli sata 5-6-luokan oppilasta Nivan koululta ja kyläkouluilta. Suunnitelmissa oli istuttaa reilun hehtaarin tontille 500 taimea, mutta sateisen sään takia oppilaat istuttivat osan taimista. Loppuistutuksen hoiti metsänhoitoyhdistyksen väki ja yhteensä taimia istutettiin noin 2000.
– Juhlakuusikon istuttaminen on myös ympäristöteko, jonka tulokset näkyvät vielä sadankin vuoden päästä. Tämä ikäluokka pääsee näkemään työnsä tuloksia aina tästä ohi kulkiessaan, kertoo Savotan asiakkuuspäällikkö Ari Ruotsalainen.
Juhlametsikön sijainti on hyvä myös yläkoulun maa- ja metsätalousryhmää ajatellen, jonka kanssa Savotta tekee yhteistyötä.
– He pääsevät tänne helposti tekemään jälkitöitä, kuten heinitystä, Ruotsalainen kertoo.

ISTUTUSURAKAN jälkeen oppilaat kilpailivat haasteelliseksi osoittautuneella Metsävisaradalla. Kilpailusta muodostui hyvin tasainen ja tiukka, sillä peräti viisi ryhmää päätyi samaan pistemäärään. Neljä pistettä tuli Kalliokylän, Lahnajoen, Rytkyn, Nivan koulun 6A-luokalle ja Nivan pienluokalle. Nivan koulun 6B-luokka, Luupuveden koulu ja Nivan 6C-luokka seurasivat heti perässä.
Kilpailun tuomaristo julisti voittajaksi sen ryhmän, joka suoriutui parhaiten haasteellisimmasta tehtävästä. Kilpailun vaikein tehtävä oli puun tilavuuden mittaaminen. Kalliokylän koulun tulos oli lähimpänä oikeaa vastausta, joten voittopokaali matkasi tänä vuonna Kalliokylään.