Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Nocart Oy:n Korhonen yrittäjien MM-kisoihin

KIURUVETISJUURINEN, nykyisin lahtelaisen Nocart Oy:n Vesa Korhonen vei Suomen EY Entrepreneur of the Year 2017 -kilpailun voiton perjantaina Helsingissä.
Voittajan valinnut tuomaristo inspiroitui Korhosen menestystarinasta, jonka ytimessä on kestävän kehityksen tukeminen. Korhosen vuonna 2010 perustama Nocart Oy toteuttaa ja suunnittelee uusiutuvaan energiaan ja paikallisiin energialähteisiin pohjautuvia energiaratkaisuja ja voimaloita. Ne korvaavat useissa tapauksissa kalliin ja saastuttavan energiaratkaisun ympäristöystävällisellä vaihtoehdolla.
Korhosen Nocart edistää liiketoimintansa kautta kestävää kehitystä etenkin Afrikan ja Kaakkois-Aasian maissa, joista tällä hetkellä tulee noin 95 % yrityksen liikevaihdosta. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lahdessa ja liikevaihto oli vuonna 2016 yli 12 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli reilut 200 prosenttia ja myös tulevaisuuden näkymät ovat kasvujohteiset.
EY:n kansainvälisen yrittäjäkilpailun tavoitteena on kannustaa nykyisiä ja tulevia yrittäjiä kasvuhakuiseen ja vastuulliseen yrittäjyyteen sekä nostaa esiin inspiroivia tarinoita. Voittonsa myötä Korhonen tulee edustamaan Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa ensi vuoden kesäkuussa Monacossa. Hän kilpailee EY World Entrepreneur of the Year -tittelistä noin 60 muun maavoittajan kanssa.