Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Glögi ja puuro kokoavat kylän yhteen

KIURUVEDEN leijonaklubit yhdistivät voimansa koko kylän yhteiseen joulunavaukseen. Kiuruvetiset pääsevät nauttimaan sunnuntaina torilla glögistä, riisipuurosta ja mikä tärkeintä, joulutunnelmasta.
Leijonat ovat tuoneet Kiuruvedelle joulumieltä jo useamman vuoden ajan järjestämällä koko kylän yhteisen joulunavauksen torilla. Perinteisiin kuuluvat glögi- ja riisipuurotarjoilun lisäksi musiikkiesitykset ja tietenkin vakiokävijä, joulupukki.
Palopaikan yrittäjä Titta Virmanen keittää puuroa suurella kattilalla, kun puurotarjoilu on varattu 500 kävijälle.
– Useampi kattila sitä keitetään, valmista puuroa tulee yhteensä 80 litraa. Tarvikkeet ovat tulleet lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä. Palopaikka on keittänyt puurot tapahtumaan jo useampana vuotena talkoohengessä. Vaikka yrittäjä olenkin, toivon rauhallista valmistautumista jouluun, Virmanen sanoo.
Joulunavausvalmisteluissa jaetaan jokaiselle porukalle ja henkilöille oma vastuualue. Moni ei tule ajatelleeksikaan kuinka paljon työtä yhteisen joulunavauksen eteen tehdään kulissien takana. Perinteiden mukaan musiikkiesityksiä on harjoiteltu pitkin syksyä kuoronjohtaja Maarit Amperin ohjauksessa. Tällä kertaa torilla kuullaan Suomi100-hengessä Finlandia-hymni ja Suomen Laulu sekä joululauluja. Yhteislauluna lauletaan Maamme-laulu.
– Torilla esiintyvä ryhmämme koostuu monesta eri kuorosta. Haluammekin, että joulunavaus kokoaa ihmisiä yhteen. Tärkeintä on ystävien ja tuttavien tapaaminen. Olisi hienoa, jos joulunavauksesta tulisi vähän samanlainen kuin Kiuruvesi-päivistä aikoinaan. Torilla kohdattaisiin niitäkin tuttuja, joita ei ole nähty aikoihin, Amper pohtii.
Leijonat haluavat tuoda joulunavauksen myötä iloa ja valoa talven pimeyteen.
– Joulu on ilon juhla, mutta täytyy muistaa myös pysähtyä arjen kiireessä. Lapsuuden jouluissa oli parasta, kun sai olla pyjama päällä lähes koko joulupäivän ja pelata lautapelejä, muistelee Amper.
Tanja Reinikaiselle joulunodotuksessa on tärkeää muistaa myös läheisiä.
– Toivon, että joulukiireiden keskellä ihmisillä olisi aikaa myös yhdessäoloon, Reinikainen sanoo.

TAPAHTUMA alkaa kello 12, kun kaupungin hallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen pitää joulunavauspuheen torilla. Glögi- ja puurotarjoilu alkaa kello 13. Torilla on myös myyntipöytiä.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy