Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Pankkilakko sulki konttorit Kiuruvedelläkin

SUURIN osa Suomen pankkikonttoreista on suljettuna tänään torstaina ja huomenna perjantaina rahoitusalan työtaistelun takia. Ylä-Savon Osuuspankin Kiuruveden konttori ja Säästöpankki Optian Kiuruveden konttori ovat avoinna seuraavan kerran tiistaina 2. tammikuuta.

OSUUSPANKIN asiakas kokeili avata pankin ovea torstaina, mutta ovi pysyy lakon takia suljettuna tiistaihin saakka, kerrotaan pankin oveen teipatussa tiedotteessa. Pankkiasiat on hoidettava ensi viikolla. Kiuruveden ainoalla käteisautomaatilla Torikadulla riitti asiakkaita. Osuuspankin ja Säästöpankin asiakkaat voivat nostaa käteistä automaateista ja K-marketeista.
– Konttorimme ovat valitettavasti kiinni. Verkkopankki toimii, mutta siinä voi olla hitautta. Palkkojen ja eläkkeiden pitäisi tulla normaalisti asiakkaillemme. Harmillista, että tämä tuli vuoden vaihteeseen, kertoo Ylä-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Paananen.
Myös Säästöpankki Optiassa verkkopankin pitäisi toimia normaalisti, mutta palveluissa saattaa olla viivettä.
– Konttorimme ovat kiinni lakon ajan. Lakkopäiville ei voi tehdä ajanvarauksia, eikä konttoreissa voi asioida. Jos sähköisiin palveluihin tulee häiriötä, niiden korjauksessa voi olla viivettä. Lakonuhka on myös 4.-5. tammikuuta, mutta toivon mukaan sopu löytyy ennen sitä, kertoo Säästöpankki Optian Ylä-Savon aluekonttorin konttorinjohtaja Ville Pekkala.
Työriidassa on kyse suurista näkemyseroista erityisesti viikonlopputyön teettämisen säännöistä.

PANKIT muistuttavat, että poikkeustilanteissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota poikkeuksellisiin yhteydenottoihin, jotka saattavat olla rikollista tietojen kalastelua. Maksukorttien tietoja ja tunnuslukua tai verkkopankkitunnuksia ei saa luovuttaa kenellekään.