KAVERIKOIRAT Hilla ja Lumi vierailivat keskiviikkona hoitokoti Veikkolassa. Ylä-Savon kaverikoiratoiminnan Kiuruveden yhteyshenkilö Marita Kauppinen toivoo, että mukaan saataisiin lisää vapaaehtoisia.
KAVERIKOIRAT Hilla ja Lumi tulevat tottuneesti sisälle hoitokoti Veikkolaan. Lumin omistaja, Marita Kauppinen, riisuu whippet-rotuiselta koiraltaan pakkaselta suojaavan ulkoilupuvun ja kuivaa tassut. Hilla katsoo innokkaana omistajaansa Marjaana Ohtosta silmiin. Kohta päästään ”työtehtäviin”.
Hilla ja Lumi suuntaavat hännät heiluen 93-vuotiaan Maila Sivosen huoneeseen. Kauppinen nostaa Lumin Sivosen sängyn päälle. Hilla seuraa tapahtumia sängyn vierestä. Sivosen ilme kirkastuu nähdessä Lumi-koiran.
– Mukava nähdä koiria. Minulla oli omatkin koirat, semmoisia keskikokoisia ne olivat, Sivonen muistelee.
Helsingistä jouluvierailulle saapunut tytär, Kaarina Sivonen, kertoo koirien nimet; Rinna ja Mafi.
– On ihanaa, että vanhuksia piristetään näin, sillä hoitokodissa päivät ovat pitkiä. Tämä on arvokasta toimintaa, kiittelee Kaarina Sivonen.
KIURUVEDELLÄ kaverikoiratoiminnassa on mukana neljä ohjaajaa ja viisi koiraa. Uusia innokkaita vapaaehtoisia kaivataan mukaan, sillä toiminnalle on kysyntää.
Kaverikoiratoiminta on paljon muutakin kuin koiran rapsuttelua.
– Tuomme koirien mukana iloa ympäristöihin, joissa ei välttämättä ole paljon tapahtumia ja virikkeitä.
Tämä on myös mukava yhteinen harrastus Hillalle ja minulle, Ohtonen kertoo.
– Ihmiset saattavat reagoida koiriin hyvinkin vahvasti. Joillekin tulee tippa silmään, kun pääsee silittämään koiraa ja muistelemaan omia koiria. Vapaaehtoistoiminnasta tulee myös itselle hyvä mieli, Kauppinen kertoo.
Labradorinnoutaja Hilla on kuin tehty kaverikoiratoimintaan. Se nauttii päästessään vierailemaan erilaisissa ympäristöissä.
– Kun otan Hillan ”työhuivin” esiin, sen häntä alkaa heilua ja se on valmiina ”töihin”. Hilla ymmärtää, mitä siltä odotetaan tässä toiminnassa. Se oikein menee rapsutettavaksi, Ohtonen kertoo.
Koirat ovat myös keskustelun-avaajia. Hoitokodissa juttu alkaa lentää luontevasti, kun vanhus muistelee omaa koiraansa.
– Toisille taas pelkkä koiran läsnäolo ja rapsuttelu tuo hyvää mieltä, aina ei tarvita sanoja, Ohtonen sanoo.
KIURUVEDEN kaverikoirat vierailevat säännöllisesti Veikkolan lisäksi palvelukeskus Virranrannassa, Satumetsän päiväkodissa, yksityisten henkilöiden luona ja erilaisissa tapahtumissa. Viime vuonna kaverikoirilla oli yhteensä lähes 40 vierailua.
Kaverikoirat ja ohjaajat liikkuvat aina parivaljakkona. Toimintaan pääsee mukaan käytyään kaverikoirakurssin. Ohjaajan tulee olla Kennelliiton jäsen ja koirien Kennelliiton koirarekisterissä.
– Toiminnasta kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä minuun, sillä koulutuksia on tulossa tänäkin vuonna, vinkkaa Kauppinen.