TYHJÄN tekstitiedoston ollessa edessä liikkeellelähtö on aina haaste sinänsä. Ensin paluu puolentoista viikon taakse, jota osaltani väritti Karjalan teologisen seuran järjestämä Valta-symposiumi. Symposiumissa valtaa ja vallankäyttöä tarkasteltiin muun muassa median, evankelisluterilaisen kirkon ja terveydenhuollon näkökulmista. Kuopion hiippakunnan piispa, dosentti Jari Jolkkonen toi alustuksessaan esille valtaan läheisesti kuuluvan sanaparin eli vastuun.

VALTA ja vastuu ovat varmasti tuttu käsitepari myös poliitikoille. Tai ainakin sen pitäisi olla. On itsestäänselvää, että puolueet ja poliitikot käyttävät jatkuvasti valtaa, joka länsimaisen ajattelun mukaisesti saa oikeutuksensa kansalta. Historian puolelta vauhtia voi hakea esimerkiksi filosofi John Locken ajatuksista valistuksen ajalta.

MILLAISTA sitten olisi vastuullinen vallankäyttö politiikan saralla? Mielestäni vallankäyttö on onnistunutta silloin, kun päätösten tekoa ohjaa avoimuus, asiantuntijoiden tieto ja aidosti parhaan ratkaisun saavuttaminen. Viimeinen on tietysti riippuvainen siitä, keneltä milloinkin kysytään.

VASTUULLISEEN vallankäyttöön ei tulisi kuulua puolueiden omien intressien ajaminen lopputuloksen kustannuksella. Tällä viittaan hallituksen sote-uudistukseen, joka on huolestuttava vallankäytön vinkkelistä. On karmeaa, että hallitus on sivuuttanut niin järkyttävästi useiden asiantuntijoiden palautteen yrittäessään viedä uudistusta läpi. Lisäksi on syntynyt vaikutelma siitä, ettei keskustaa ja kokoomusta välttämättä uudistuksessa ajakaan yhteinen hyvä ja tarpeellisuus vaan omat poliittiset intressit.

ON aidosti kysyttävä: onko nykyinen sote-malli aidosti se paras mahdollinen vai ovatko maakuntamalli ja valinnanvapaus aiheuttaneet sokeutumista hallituksen keskuudessa. Todella usein viime aikoina olen joutunut lukemaan uutisia, joissa asiantuntijat toteavat tavoiteltujen kustannussäästöjen kaikkoavan nykyisellä ratkaisulla. Eikä kokoomuspoliitikkojen siirtyminen yksityisiin terveysfirmoihin – eli uudistuksen hyötyjiin – näytä vallankäytön näkökulmasta hyvältä.

SUURIMPANA kärsijänä tässä paletissa on kansan lisäksi politiikka, jonka maine on heikoissa kantimissa. Sote-uudistuksen surkea valmistelu ja petetyt vaalilupaukset (esimerkiksi koulutukseen liittyen) eivät varsinaisesti lisää luottamusta poliittiseen toimintaan. Itsessäni tunnistan parin vuoden aikana muodostuneen ajatusmallin, jossa politiikkaan osallistuminen on lähes poissuljettua hallituksen harjoittaman meiningin vuoksi. Usko ja luottamus vastuulliseen poliittiseen toimintaan on todella kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla. Yksi lääke tähän voisi olla vastuullisempi vallankäyttö, missä asiantuntijoille annettaisiin arvoa, eikä turhaa suhmurointia olisi.

MARKUS RAATIKAINEN
teologian kandidaatti