Uutiset (muokattu 20.1.2021)

Hyväntekeväisyysturnauksella säbämailoja nuorille

SALIBÄNDY Kiuruvedellä pelatun naisten harrasteturnauksen voiton vei ennakkosuosikki Pöllöskän Martti Enkelin Ulpukat Iisalmesta. Kiuruvetiset Säbäcat tulivat pronssille. Turnaus oli hyväntekeväisyysturnaus, jonka tuotoilla hankitaan urheilluvarusteita lapsille ja nuorille.

KIURUVEDEN liikuntahalli täyttyi lauantaina iloisista ja innokkaista salibändyn pelaajista. Mittaa toisistaan otti kuusi naisjoukkuetta hyväntekeväisyyden nimissä. Turnauksen isäntänä ja tuomarina oli hyväntekeväisyysturnausten ja -tilaisuuksien järjestämisestä tuttu sekä itsekin salibändyä pelannut Sukevan Sulttaani eli Mika Hujanen.
– Turnauksen tuotoilla ostan salibändymailoja lapsille- ja nuorille jaettaviksi. Täälläkin on jaossa 24 mailaa, Hujanen kertoo.
Nimi Sukevan Sulttaani juontaa juurensa aikaan, jolloin Hujanen aloitti Iisalmen FBI:n edustusjoukkueessa.
– Siellä pelikaverit vitsailivat Sukevan Sulttaanista ja hänen haaremista. Silloin parikymppisenä nimi tuntui vaivaannuttavalta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen nimestä on ollut hyötyä. Lempinimi jäi elämään koko pelaajahistorian ajaksi ja tuli tunnetuksi. Ajattelin, että sitä voisi hyödyntää näiden hyväntekeväisyysturnausten yhteydessä, Hujanen kertoo.
Hujanen on pelannut kilpaa sekä valmentanut. Lajin parissa hän on puuhannut jo 23 vuotta.

AJATUS Kiuruveden turnauksesta syntyi kiuruvetisten naisten keskuudessa, kun he innostuivat kasaamaan joukkuetta helmikuun turnaukseen Vieremälle.
– Pennasen Anne alkoi kerätä pelaajia Vieremän Ladies Cupiin ja innostuimme asiasta. Aloimme kasaamaan joukkuetta ja niin syntyi Säbäcat, yksi joukkueen jäsen, Anne Hyvönen, kertoo.
– Kiuruvedelle halusimme oman turnauksen, sillä naisille suunnattuja harrasteturnauksia ei ole tällä alueella kovinkaan usein. Ehdotimme turnausta Hujaselle ja hän innostui asiasta. Hujanen eli Sukevan Sulttaani on hoitanut turnauksen järjestämisen ja me juoksevat asiat, Hyvönen jatkaa.
Vieremälle kasattu joukkue pelasi tuolloin ensimmäisen turnauksen ja nyt lauantainen oli heidän toinen turnaus.
– Yhteistä harjoitteluaikaa on ollut haastava järjestää, sillä monella on pieniä lapsia. Kiitokset autoilijoiden peliporukalle, kun olemme saaneet pelata heidän kanssa harjoituspelejä, Hyvärinen ja Hyvönen kiittelevät.

SÄBÄCAT ottivat turnauksessa pronssia. Voittoon pelasivat Martti Enkelin Ulpukat Iisalmesta ja hopealle tulivat Nicesählääjät Sonkajärveltä. Toinen kiuruvetinen joukkue SählyTsirbulat olivat viidensiä.
– Hieman oli tahmea alku, mutta hyvin saimme pelit kulkemaan. Meillä on tasavahva joukkue, jossa jokaisella on oma rooli, Reetta Hyvärinen kertoo.
Pronssiottelussa Säbäcat kohtasivat Keiteleen Nujun, jonka he voittivat 2-1.
Säbäcat-joukkueessa pelaavat: Anne Pennanen, Lilli Remes, Marjo Kärkkäinen, Pia Rajasuo, Päivi Remes, Tuuli Rissanen, Heini Nukari, Tiina Jauhiainen, Reetta Hyvärinen, Anne Hyvönen ja Virve Jääskeläinen.
Turnauksessa pelattiin 15 alkusarjan peliä sekä pronssiottelu ja finaali. Joukkueita oli kuusi, joista kaksi Kiuruvedeltä. Muut tulivat Iisalmesta, Leppävirralta, Keiteleeltä ja Sonkajärveltä. Turnaus oli tarkoitettu lisenssittömille harrastajajoukkueille.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy