Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Kiuruvesi tuuppaa Savon Kuituverkkoa eteenpäin

KIURUVEDEN kaupunki pääomittaa Savon Kuituverkkoa. Näin päätti kaupuginvaltuusto maanantai-iltaisessa kokouksessaan. Yhtään soraääntä ei kuultu, sillä kuituverkkoyhtiön nostamisessa jaloilleen ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin pääomittaminen tai konkurssi.

SAVON Kuituverkko Oy:n yrityssaneerausmenettelyyn liittyvässä maksuohjelmassa Kiuruveden kaupungille maksetaan vakuusvelkaa 228 173 euroa ja tavallista velkaa 256 467 euroa, yhteensä 484 641 euroa. Kaupungilla on tavallista saneerausvelkaa yhteensä 732 765 euroa, joten saneerauksessa velkaa leikataan 65 prosenttia.
Saneerausohjelman mukaisesti Kiuruveden kaupunki tekee Kuituverkon sijoitetun vapaan pääoman rahastoon vapaaehtoisen, 312 960 euron pääomasijoituksen (SVOP).
Kaupungin kirjanpidossa on Kuituverkolla saatavia yhteensä 929 508 euroa. Kaupungille tulee näin ollen alaskirjattavaa 444 867 euroa vuonna 2018, mikäli saneerausohjelmaehdotus hyväksytään.
Kuituverkon osakaskunnat (Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Pielavesi, Siilinjärvi, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto) käsittelevät valtuustoissaan esitettyä saneerausmenettelyä toukokuun aikana.
SVOP-pääomitus tulee maksuun syksyllä sen jälkeen, kun Pohjois-Savon käräjäoikeus on hyväksynyt saneerausohjelman.
Kuituverkko hakee saneerausohjelmaehdotuksessa yhteensä 960 000 euron SVOP-sijoitusta. Sijoitus käytetään myynti- ja markkinointipanostuksiin, tulevien vuosien rakentamisen suunnitteluun, yleiseen toiminnan kehittämiseen ja käyttöpääomareserviksi. Pääomittaminen tapahtuu siinä suhteessa kuin kuntaan on rakennettu valokuituverkkoa, Kiuruvedelle verkkoa on rakennettu osakaskunnista eniten.
Kuituverkkoyhtiöllä on saneerausvelkaa yhteensä 6,3 miljoonaa euroa, josta tavallista velkaa on 4,8 miljoonaa euroa ja vakuusvelkaa 1,4 miljoonaa euroa.

KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk.) peräänkuulutti, että kaikkien kuntien on nyt viimeistään oltava yrityssaneerausehdotuksen takana, että ”tässä asiassa päästään vihdoin viimein eteenpäin”.
– Kuitua tarvitaan, markkina on olemassa ja kuidulle tarvetta. Mobiililiikennemäärät kasvavat huimaa vauhtia ja mobiiliverkko tarvitsee toimiakseen valokuitua. Valokuitu on sijoitus tulevaisuuteen Kiuruvedellä ja Pohjois-Savossa, sanoi Kokkonen.
Kokkonen kehui Kuituverkon uutta toimitusjohtaja Toni Moilasta, joka on käynyt esittäytymässä kaupunginhallituksessa.
– Vaikuttaa oikein mainiolle ja tekevälle ihmiselle, dialogi sujui hyvin. Suunnitelmat yhtiön kehittämisestä vaikuttavat paremmilta kuin aikoihin, resursseja suunnataan toiminnan kehittämiseen. Yhtiössä katse on suunnattu tulevaisuuteen, toivottavasti myös kunnissa.

KAUPUNGINJOHTAJA Jarmo Muiniekka kävi alustuspuheenvuorossaan läpi vaiheita, joita Savon Kuituverkon ympärillä on ollut viime aikoina. Yhtiön talous lähti sakkaamaan parisen vuotta sitten. Muiniekka sanoi hänelle syntyneen sellaisen mielikuvan, että kunnat ovat valmiita viemään nyt tämän saneerausohjelman läpi.
– Muita vaihtoehtoja ei enää ole. Konkurssi ja mahdollisesti valokuituverkkopalvelun vaarantuminen, Muiniekka kiteytti.
Kuituverkon yrityssaneerausesitys etenee nyt niin, että osakaskunnat ottavat esitykseen kantaa toukokuussa.
Kesäkuussa odotetaan päätöstä yrityssaneerauksen hyväksymisestä Pohjois-Savon käräjäoikeudesta.
– Uudella toimitusjohtajalla on katse tulevaisuudessa, pitäisi päästä markkinoille uusia liittymiä hakemaan. Tämä ratkaisu tuuppaa yhtiötä eteenpäin, vakuutti Muiniekka.

KIURUVESI on maksanut kuituverkon rakentamisesta 526 510 euroa. Kaupunki antoi vuonna 2012 Kuituverkolle 687 276 euron omavelkaisen takauksen, jonka kaupunki on maksanut pois. Kaupungille jää kuituyhtiöltä saatava 484 641 euroa, joka maksetaan saneerausohjelmaehdotuksen mukaan takaisin 2018–2020. Kuituverkolle kaupunki on maksanut vuonna 2010 osakepääomaa 111 319 euroa.
Kiuruvedellä valokuituverkko kattaa melkein koko Kiuruveden kunnan alueen Rytkyä ja taajamaa vaille, valokuituverkkoa on noin 400 kilometriä.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy