WILHELMIINA REMEKSEN elämään on mahtunut monenlaisia käänteitä sadan vuoden ajalla. Välillä on ollut ”mustoo” ja sitten ”valakosta”. Mutta aina elämä on kääntynyt vaikeuksien jälkeen päivä kerrassaan paremmaksi. Wilhelmiina Remes täytti 100 vuotta viime lauantaina.
WILHELMIINA Remes on uskomaton 100-vuotias. Hän muistaa hyvin asioita ikäisekseen, on tyylikkäästi pukeutunut, pirteä, eikä hänellä ole mainittavia sairauksia.
Remes on asunut toista vuotta hoitokoti Kallionsydämessä.
– Kiitos kysymästä, ei ole yhtään huonompi kunto. Tuntuu suoraan sanoen pirteälle. Vaikka lentoon lähtisin! puhelee Wilhelmiina hoitokodin aurinkoisella terassilla.
Remes kuitenkin myöntää, että sadan vuoden rajapyykin saavuttaminen tuntuu ”kummalle”.
– Ikätovereita ei ole enää elossa, on yksinäistä, kun tähän pisteeseen on tultu, tuumaa hän.
MIKÄ on pitkän iän salaisuus, sitä aina 100-vuotiailta kysytään.
Remes ei osaa vastata siihen muuta kuin että paljon on elämässä tullut töitä tehdyksi.
Erityistä ruokavaliotakaan hänellä ei ole ollut.
– Peruskotiruokia olen syönyt. Lihaa on monta kertaa uuniin pantu paistumaan. Sianlihhoo ja linttilaatikkoo. Perunat on kuorittu ja välliin laitettu lihaa ja sipulia. Semmosta törkyä on tehty. Kun sika tapettiin, pantiin liha hellalle tärisemään. Ennen vanhaan sai sian lihottaa ja kinkussa sai olla läskiä.
Wilhelmiina ei ole ollut koskaan lihava, kilot ovat pysyneet kurissa liikkumalla kotiaskareissa ja ”väliin kylillä”.
SATAVUOTIAS Wilhelmiina emännöi rintamiestilaa Koivujärven Kuuselassa. Talossa oli neljä lehmää, hevonen ja lampaita.
– Asunto oli nätti ja lehmät olivat minulle ilon aihe.
Wilhelmiina löysi aviomiehensä Hanneksen Pihlajamäen Talasniemestä, missä Wilhelmiina oli piikana, Hannes tuli sinne töihin.
– Hyvin nuori olin, vähän yli kahdenkymmenen. Hannes vain alkoi vikitellä. Niin kuin miehet alkavat leikkiä laskemaan. Siitä se alkoi.
Hannes oli Wilhelmiinaa 15 vuotta vanhempi.
– Viimeisinä aikoinamme rupesin nojumaan ikäeroa, en ruvennut tykkäämään liian vanhasta ukosta, murjotin aina.
Hanneksen kuolinvuotta Wihelmiina ei muista, päädymme Airi-tyttären kanssa siihen, että se on saattanut olla joskus 1980-luvulla.
Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joista muutaman päivän vanhoina menehtyi muutamia.
Tänä päivänä elossa on enää kaksi lasta: Airi, syntynyt 1948, Toini, syntynyt 1946. Airi asuu Ruotsissa ja Toini Myrskylässä.
– Mietin, olenko kasvattanut lapsiani ollenkaan? Ovat saaneet peuhata omine nokkineen. En ole neuvonut. Joskus pidin kyllä saarnoja, miten pitää olla, tunnustaa Wilhelmiina kuitenkin lopulta.
Nyt Wilhelmiina ajattelee, ettei pitäisi ruveta hirveästi ”peuhoomaan, jos on lapsia”.
– Minä lienen kiroillutkin, kyllä pitäisi olla enemmän hissun kissun ja neuvoa nätisti lapsia, neuvoo Wilhelmiina nuorempia sukupolvia.
PALJON on Wilhelmiina Remes nähnyt vuosikymmenien varrella elämää, hän on kokenut talvi- ja jatkosodan. Hannes-mies oli molemmissa sodissa.
– En ossoo sannoo, mikä on parasta elämässä. Siinä on ollut niin monta mutkoo. Hyppyä ja keikkua. Toiset on olleet aina parempia kuin minä. Välillä elämä on muuttunut ikäväksi ja taas paremmaksi, semmoista se on ollut.
Wilhelmiina sanoo pitkällä kokemuksellaan, että vaikeuksista aina selvitään.
– Pitää vain aikansa kärsiä, olla ja ajatella. Sitten vaan rupeaa asiat selviämään, päivä kerrallaan paremmaksi. Elämässä on mustoo ja valakeeta.
Wilhelmiina kuvailee luonnettaan kipakaksi. Hän sanoo suuttuvansa vähästä.
– Harmittelen, että olen sellainen. Suuttumisen jälkeen on taas parempi. Kyllä tunteet tulee näyttää. Eihän siitä pääse mihinkään, että tunteet rupeaa aina välistä kuohumaan, puhelee Wilhelmiina.
ENTISIIN aikoihin Wilhelmiina ei kaipaa.
– Kiuruvesi olisi ihan törppö, jos se olisi vielä ennallaan, ei olisi minkään näköinenkään. Täällä on kaikki paljon kehittynyt, elämä on toisenlaista kuin vanhaan aikaan. Välillä sitä kuitenkin aina miettii, että silloin oli niin ja nyt on tällaista. Olen sopeutunut kaikkeen.
Wilhelmiina on asunut Kallionsydämessä toista vuotta. Hänellä on osake Asematiellä. Kirkonkylälle Wihelmiina muutti noin 60-vuotiaana. 90-vuotiaana Wilhelmiinalle tehtiin Kuopiossa selkäleikkaus.
– Lääkäri piti leikkausta riskialttiina. Äiti sanoi vain, että ei kun puukkoa selkään! Leikkaus onnistui oikein hyvin ja selkä parani, kertoo Airi-tytär.
Wilhelmiina Remeksen syntymäpäivä vietettiin seurakuntatalossa lauantaina lähisuvun kesken.
VUODEN 2017 lopussa Suomessa oli 854 100-vuotiasta, 131 miestä ja 723 naista.
