NAISISSA on voimaa ja se on huomattu myös Rovaniemellä. Viisi hevosalalla toimivaa naista päätti kouluttautua lisää ja huolehtia siitä, että Rovaniemelläkin olisi ravipuolella ammattimaista toimintaa sekä valmentajia.
HINGUNNIEMEN koulutilan kengityshallissa on menossa ravivalmentajien kengityksen näyttötilaisuus. Opiskelijoiden joukossa on kaksi rovaniemeläisnaista Miia Pulkkanen sekä Satu Vesa. He ovat kaksi viidestä rovaniemeläisestä, jotka ovat suorittamassa hevosten valmentajan ammattitutkintoa suuntautuen ravivalmentajiksi. Sari Jauhojärvi, Katri Mikkola ja Jenni Peltokorpi ovat olleet suorittamassa muita näyttöjä. Ravivalmentajien suuntautumisen viimeiset näytöt on keskitetty kahdelle päivälle. Kaikkien viiden on tarkoitus saada ammattitutkinto tehtyä kevään aikana.
– Hingunniemeen tulimme osittain siksi, ettei tätä vastaavaa koulutusta ole pohjoisemmassa ja siksi, että koulutusta voi tehdä etäopiskeluna, Miia Pulkkanen kertoo.
– Jennille taisin mainita koulutuksesta ja sitten keskusteltiin porukalla ja päätimme lähteä, hän jatkaa.
Naiset kiittelevät Hingunniemen koulutusta monipuoliseksi ja joustavaksi.
– Osalla meistä on omat tallit ja näin ollen emme ole aina voineet kaikki lähteä yhtä aikaa lähijaksoille, mutta hyvin on selvitty, Satu Vesa kertoo.
– Naiset ovat tsempanneet hienosti toisiaan, Ylä-Savon ammattiopiston hevostalouden vs. koulutuspäällikkö ja vastuuohjaaja Tuovi Huttunen kertoo.
Osa opinnoista on tehty omassa työpaikassa, osa Hingunniemessä lähijaksoilla ja osa verkkoympäristöissä.
– Vaikka meillä jokaisella on pitkä historia hevosten kanssa, niin silti olemme saaneet uusia työkaluja. Etenkin eri ammattilaisten pitämät luennot ovat olleet rautaisia, Miia Pulkkanen kehuu.
HEVOSET ovat kuuluneet jokaisen viiden naisen elämässä lähestulkoon lapsuudesta lähtien. Osa heistä on aloittanut ratsupuolella, mutta siirtynyt myöhemmin ravipuolelle.
– Minulle lajivaihto tuli osittain siksi, että täällä pohjoisessa ratsupuolella on haastavaa kilpailla ihan jo välimatkojenkin vuoksi. Ratsupuolella kunnollinen kilpahevonen maksaa niin paljon, ettei sellaiseen ollut rahkeita, kertoo Satu Vesa.
– Kilpailin ratsupuolella aina vuoteen 2010 ja 2011 lähdinkin Lähdekorven Karille töihin Ruotsiin.
Naisten suurin tavoite on kehittää Rovaniemen alueen ravivalmennusta ja ravihevospuolta ammattimaisemmaksi.
– Tällä hetkellä Rovaniemellä ei taida olla ketään ammattivalmentajaa ja halusimme että näin ei olisi tulevaisuudessakin. Alueena Rovaniemi on hyvä ravihevosten treenaamista ja kilpailutusta ajatellen, sillä Pohjois-Ruotsin ja Norjan radat ovat lähellä ja siellä on huomattavasti parempi palkintotaso, Miia Pulkkanen kertoo.
Naisten työ raviurheilun parissa ei ole jäänyt huomiotta, sillä Rovaniemen Ravirata Oy palkitsi naiset koulutukseen osallistumisesta Positiiviset ravikasvot -palkinnoilla Lapin Ravigaalassa.
HINGUNNIEMI on Ylä-Savon ammattiopiston Hevostalouden koulutustila Kiuruvedellä. Hingunniemessä opiskelee vuosittain noin 200 opiskelijaa, joista noin 70 asuu opintojensa ajan Kiuruvedellä.
– Meillä voi opiskella hevostalouden perustutkintoa, ammattitutkintoja sekä erikoisammattitutkintoja. Uutena meillä alkaa nyt hevostalouden eat:ssa Hevosurheilun johtamisen osaamisala, jota kotoisammin kutsumme hevosurheilumanagerikoulutukseksi, kertoo Tuovi Huttunen.
Ylä-Savon ammattiopiston vetovoima on laaja ja erityisesti hevostalousala vetää opiskelijoita ympäri Suomen.