KIURUVEDEN Kiurunkulma viettää 30-vuotisjuhlaa tänä kesänä. Juhlan kunniaksi Kiurunkulma tarjoaa Diandran ilmaiskeikan kiuruvetisille kesäkuun lopun toritapahtumassa.
ESKONTUVAN pihalla nurmi viheriöi ja kukat kukkivat. Talon pitkäaikaiset asukkaat, Tuomo ja Pirjo Karikumpu, pitävät huolen pihan istutuksista sekä nurmialueista. Karikummut ovat asuneet aina vuokralla. Heille omistusasunnon hankkiminen ei ole koskaan ollut itsetarkoitus.
– Olemme olleet oikein tyytyväisiä vuokra-asuntoihin. Asuimme 36 vuotta aikaisemmassa vuokra-asunnossa. Nyt olemme olleet 8 vuotta Kiurunkulman asunnossa, Pirjo Karikumpu kertoo.
– Asuminen on huoletonta, sillä huoltoyhtiö hoitaa tarpeen tullen asiat kuntoon asunnossa ja taloyhtiössä. Tässä ei myöskään tarvitse miettiä omaisuutensa arvonalenemista tai muita sellaisia asioita, Tuomo Karikumpu muistuttaa.
Vuokra-asumisen viihtyisyyteen voi Karikumpujen mukaan vaikuttaa itse, mutta väliä on myös naapurustolla.
– Paljonhan on asukkaista itsestään kiinni. Esimerkiksi piha-alueita voi pitää siistinä yhdessä. Mitä tulee asumismukavuuteen, niin itse kannatan, että samaan taloon ei yritettäisi sovittaa kovin eri elämäntilanteissa olevia, sillä voi olla, että vanhempi ihminen kaipaa jo rauhaa, eikä jaksa nuorison yöllisiä liikkeitä. Kuitenkin kaikilla on oikeus elää omanlaistaan elämää, Pirjo Karikumpu muistuttaa.
Kerrostaloyhtiössä voi myös toteuttaa sisäistä paloa talonmiehen työhön.
– Ei tarvitse omakotitaloa, vaan täällä kerrostalon piha-alueilla voi tehdä myös kunnostustöitä, Tuomo Karikumpu nauraa.
Karikummut ovat raivanneet muun muassa läheisen metsän, jotta se on siistimpi ja lisää viihtyvyyttä pihapiirissä.
KIINTEISTÖ Oy Kiurunkulman perustamisesta tulee 30 vuotta 27. kesäkuuta. Juhlavuoden kunniaksi Kiurunkulma järjestää Diandran ilmaiskonsertin 28. kesäkuuta iltatorin yhteydessä.
– Haluamme tarjota konsertin niin asukkaille kuin kaikille kiuruvetisillekin juhlan kunniaksi, kertoo Kiurunkulman toimitusjohtaja Sirpa Luttinen.
Juhlavuoden kunniaksi Kiurunkulma on julkistanut historiikin, jossa käydään läpi koko 30-vuotinen toimintahistoria. Historiikin on kirjoittanut Arto Rautio.
– Historiikki on luettavissa 27. kesäkuuta lähtien meidän nettisivuilla, Luttinen kertoo.
Kiurunkulman liikevaihto vuonna 2017 oli noin 3,3 miljoonaa euroa. Kiinteistönhoito ja henkilöstökulut olivat noin 2 miljoonaa euroa. Asuntojen käyttöaste vuoden 2017 oli 97 prosenttia.
Kiinteistö Oy Kiurunkulmaan kuuluu 43 asuinkiinteistöä, joissa on 645 asuinhuoneistoa sekä neljä liikekiinteistöä. Lisäksi Kiurunkulma isännöi As Oy Kiuruveden Ruodun kiinteistöä, jossa on 13 asuntoa sekä Kiuruveden Rinnekotiyhdistys Ry:n kiinteistöjä, joissa on 118 asuntoa.
– Tulevien vuosien aikana tehtävien kiinteistöjen korjauspaineet ovat suuret. Vuoden 2018 talousarvioon olemme budjetoineet 390 000 euroa. Suurimpana korjaushankkeena kesän 2018 aikana toteutamme Asematie 37-39 parkkialueen laajennuksen ja sadevesiviemäröinnin sekä jätekatoksen, kertoo Luttinen.
– Korjaamme ja remontoimme asuntoja sitä mukaa, kun tarpeita esiintyy. Asukkaat voivat tehdä pieniä pintaremontteja myös itse, mutta asiasta on aina keskusteltava ensin meidän kanssa, Luttinen muistuttaa.