Uutiset (muokattu 20.1.2021) Tiina Kilvensalmi

Vesa Korhosen yrityksen menestystarina vei kisoihin Monacoon

KIURUVETISJUURISEN Vesa Korhosen yritys Nocart Oy edusti Suomea EY World Entrepreneur of the Year -yrittäjäkilpailussa 16. kesäkuuta Monacossa. Vaikka yrittäjien MM-kisoista ei tullut voittoa, on Korhonen tyytyväinen lopputulokseen, sillä jo pääsy Suomen edustajaksi on voitto sinällään.
– Vaikka voitto karkasi Brasiliaan, meillä oli mahtava reissu. Monacossa saimme näkyvyyttä ja loimme uusia kontakteja. Iso juttu meille oli pääsy kansainvälisen talouslehti Financial Timesin haastatteluun. Meille 60 maan yrittäjille korostettiin, että olemme jo nyt kaikki voittajia, Korhonen kertoo palattuaan Monacosta.
Nocart Oy voitti viime lokakuussa Suomen EY Entrepreuneur of the Year 2017 -kilpailun ja pääsi edustamaan Suomea Monacoon.
– Hienoa, että Suomea edusti tänä vuonna cleantech-yrityksen menestystarina, jonka ytimessä on kestävä kehitys. Vesa Korhosen tarina on upea osoitus suomalaisesta insinööriosaamisesta, rohkeudesta ja visiointikyvystä. Nocartin vastuullinen tarina herätti ansaittua huomiota Monacossa, sanoo Suomessa EY Entrepreneur of the Year -kilpailusta vastaava johtaja, partner Juha Hilmola.

KANSAINVÄLISELLE kasvuyritykselle on ensiarvoisen tärkeää näkyvyys ja verkostoituminen. Tällä hetkellä yrityksen liikevaihdosta 95 prosenttia tulee Afrikasta ja Kaakkois-Aasiasta.
– Monacossa saimme hyviä kontakteja Latinalaiseen Amerikkaan ja Väli-Amerikkaan, iloitsee Korhonen.
Korhosen Nocart Oy:n yrittäjätarinan keskiössä ovat ilmastonmuutoksen hillitseminen ja maapallon pelastaminen.
– Lähes miljardi ihmistä on edelleen ilman sähköä maailmassa. Nocartin ratkaisut tuottavat energiaa paikallisella tasolla ja tuovat sähköä sitä tarvitseville. Tällä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus kehittymättömissä maissa, erityisesti naisille ja lapsille. Tuomaristo ja kaikki paikalla olleet olivat vaikuttuneita toimintamme merkityksestä ja globaalista ulottuvuudesta. Tämä kaikki auttaa Nocartin liiketoiminnan kehittämisessä ja laajentamisessa edelleen, Korhonen kertoo.
Viime vuonna yrityksen liikevaihto kasvoi reilut 150 prosenttia ollen 30 miljoonaa euroa. Tänä vuonna yritys tavoittelee 60 miljoonan euron liikevaihtoa.
– Maailmanvalloittaminen ei ole helppoa. Monacossa sanottiin, että Nocart on juuri sitä, mitä maailma tarvitsee, jos halutaan sen pelastuvan. Jos haluamme säilyttää maapallon asuinkelpoisena, meidän on esimerkiksi siirryttävä fossiilisista polttoaineista uusiutuvan energian käyttöön.

KASVAESSAAN Kiuruvedellä 80-luvulla ilmastonmuutoksesta ei puhuttu eikä globaalit asiat olleet päällimmäisenä mielessä.
– Maailmanvalloitus oli silloinkin mielessä, mutta silloin meidän piti tehdä se musiikin voimin, Korhonen paljastaa.
Mitä sitten kiuruvetiset voivat tehdä taatakseen elinkelpoisen maaseutupitäjän tulevillekin sukupolville?
– Jokainen voi omalta osaltaan miettiä omia kulutustottumuksiaan, niin ruoan, energian kuin esimerkiksi pakkausmateriaalien suhteen. Silti yksittäinen ihminen ei voi vaikuttaa niin paljon kuin suuret yritykset ja maiden hallitukset. Laulaja Bono on sanonut, että Naton vuosibudjetilla voitaisiin sähköistää Afrikka ja poistaa nälänhätä. Jotta pallomme pelastuu, pitäisi globaalisti ymmärtää, että on tehtävä toisin.
Tänä vuonna Korhonen kuuluu Suomen EY Entrepreuneur of the Year 2018 -kilpailun tuomaristoon ja on valitsemassa tulevaa Suomen edustajaa kisaamaan yrittäjyyden MM-tittelistä Monacoon.
– Tulevaisuuden visioni on päästä auttamaan tulevia Nocarteja ja vesakorhosia, jotta heidän polkunsa ei olisi niin kivinen matkalla maailman pelastamiseen.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy