KIURUVEDEN Urheilijoiden Sara Francis tavoittelee nuorten MM-kisoissa välieräpaikkaa. 17-vuotias Francis on pikajuoksun huippulahjakkuus.
KOKO Pohjois-Savon tämän vuoden nopein naisjuoksija, Sara Francis, valmistautuu pikavauhdilla edenneen juoksu-uransa tähtihetkeen, nuorten yleisurheilun MM-kisoihin Tampereella. Francis juoksee heti tänään keskiviikkona alkukarsinnoissa 100 metrillä ja perjantaina 200 metrillä.
17-vuotiaalle Francisille juokseminen on ollut luontevaa lapsuudesta saakka, vaikka pikajuoksusta tuli hänen päälajinsa vasta reilut kolme vuotta sitten. Koulussa Sara oli nopeampi juoksemaan kuin ikätoverit, jotka jäivät taakse niin välitunneilla kuin joukkuepeleissä. Kilpailuviettikin on aina ollut kova. Sara on kisannut niin Poppi-kisoissa kuin laulukilpailuissakin. Jalkapalloa harrastaessa hän oli aina se kentän nopein.
– Kun olen juossut, olen aina juossut muista ohi. Kaverit, valmentajat ja vanhemmat huomasivat nopeuteni. Isäni Chris Francis alkoi etsiä pikajuoksuvalmentajaa ja niin me sitten löydettiin Tapani Turunen. Ensimmäisen kerran juoksin Kiuruveden liikuntahallissa syksyllä 2014, siitä asti Tapani on ollut valmentajani.
VAIKKA Sara on luonnonlahjakkuus, ei menestys tule itsestään, vaan se on vaatinut myös kovaa työtä. Helsingin Sanomissa (31.3.2018) kirjoitettiin keväällä, että Savon sydämessä on kasvamassa todellinen huippulahjakkuus suomalaiseen pikajuoksuun.
– Ei menestys ole mitenkään ilmaiseksi tullut, pelkällä lahjakkuudella ei pärjää pitkään.
Treenaan parhaimmillaan yhdeksän kertaa viikossa, mutta näin ennen kisoja otan kevyesti.
Sara on kova treenaamaan, niinkin kova, että valmentajan on välillä toppuuteltava häntä. Mutta juokseminen on se asia, mikä saa Saran silmät loistamaan, siksi hänellä on niin kova into lajiin.
– Juokseminen on vapauttavaa. Se saa ajatukset pois arjesta. Kun odotan telineessä lähtölaukausta, en mieti enää mitään. Juostessa kaiken on sujuttava luonnostaan. Mielikuvaharjoittelut teen edellisenä iltana tai aamuna ja nukkuessani voin prosessoida asiaa, mutta kentällä ajatukset pitää nollata. Ainoa ajatus on, että nyt juostaan!
FRANCIS juoksi tänä vuonna ennätysaikansa 11,75 sadalla metrillä, mikä nosti hänet Pohjois-Savon naisten tilastoissa kaikkien aikojen kolmanneksi. Tilastokakkonen, Maria Räsänen, juoksi oman ennätyksensä 11,65 vuonna 2012 ja tilaston kärkiaika 11,24 on Sisko Hanhiniemen nimissä vuodelta 1991.
Vaikka kisoissa juostaan muita vastaan, on Saralle se tärkein kilpakumppani hän itse, eikä hän halua verrata suoritustaan muihin juoksijoihin. MM-kisoihin Sara ei halua luoda ylimääräistä stressiä asettamalla liian kovia tavoitteita.
– Juoksen niin kovaa kuin pystyn ja teen parhaani. En halua ottaa liikaa paineita, sillä juoksuradalla ovat myös maailmanhuiput. On hienoa päästä MM-kisoihin ja haaveeni on, että joku päivä vielä juoksen Olympialaisissa. Unelmani on, että menestyisin ja pystyisin luomaan itselleni kansainvälisen uran. Haluan vain juosta kovaa ja tehdä hyviä aikoja.
Turunen kertoo, että Francis tavoittelee MM-kisoissa välierä- paikkaa.
– Maailmalla on sen verran kova taso, että välieräpaikka vaatii Saralta ennätysjuoksua, mutta se on myös mahdollista. Tänä vuonna Sara tavoittelee suomenmestaruutta. Naisten Suomi-Ruotsi maaottelussa tulostavoitteena sadalla metrillä on 11,60 sekuntia ja 200 metrillä 23,90. Ensi vuonna Sara tavoittelee EM-kisoissa finaalipaikkaa.
YKSILÖLAJISSA on erityisen tärkeää, että yhteistyö valmentajan ja urheilijan kesken on toimivaa. Nelivuotinen yhteistyö onkin ollut sujuvaa.
– Tapani on tuommoinen rauhallinen ja maltikas valmentajana ja tietenkin tosi ammattitaitoinen. Ei me olla tapeltu kertaakaan, Sara nauraa.
Tapani kuvailee Saraa säntilliseksi urheilijaksi, jolta ei ole jäänyt yhdetkään treenit väliin.
– Sara on syttyvä luonne, jolle ykkösasia on juokseminen. Muut asiat saavat väistyä juoksun tieltä. Juoksu tulee aina ensin, oli sitten kyseessä syntymäpäivät, häät tai hautajaiset, Tapani kertoo.
– Juhlat ja muut menot tulevat vasta treenien jälkeen, koska tämä juokseminen on minulle melkein kuin työtä ja työt tulevat aina ensin, Sara lisää.
Matkalla ammattiurheilijaksi tarvitaan paljon myös läheisten tukea. Saralle erityisen tärkeää on ollut vanhempien tuki. Chris-isä toimii autonkuljettajana alaikäiselle Saralle.
Raisa-äiti suunnittelee kisamatkat ja on tukena kaikin tavoin.
Tänään keskiviikkona kiuruvetiset pääsevät jännittämään, kuinka nopeasti Francis kiitää MM- kisoissa, kun suorat televisiolähetykset Tampereelta alkavat. Yleisurheilun nuorten maailmanmestaruuksista kisaa lähes 2000 nuorta 170 maasta. Suomen joukkueessa on reilut 30 nuorta.