Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Kirkkovaltuusto uusiutumassa

SEURAKUNTAVAALEISSA on kolmella eri listalla ehdolla 35 naista ja miestä. Edellisissä vaaleissa (2014) ehdokkaita oli 41. Keskustalaisen kirkkoväen 13 kirkkovaltuutetusta kahdeksan jättää luottamustoimet tähän syksyyn. Kaikille tilaa -ryhmästä (6) kukaan istuva valtuutettu ei enää lähde mittauttamaan kannatustaan. Rakennetaan yhdessä -ryhmästä (4) taas jää pois puolet.

SEURAKUNTAVAALEISSA valitaan kirkkovaltuusto, jossa Kiuruvedellä on 23 jäsentä.
Keskustalainen kirkkoväki on saanut 16 ehdokasta, yksi vähemmän kuin edellisissä vaaleissa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen sanoo, että ehdokkaista valtaosa on naisia, miehiä on ollut haastavampaa saada ehdokkaiksi. Nuorimmat ehdokkaat ovat kolmikymppisiä.
– Keskustalaisen kirkkoväen teemana on kaikkien äänen kuuleminen, erityisesti heikommassa asemassa olevien, sillä kirkon tulee pitää heikompien puolta. Kirkolla on suuri rooli ihmisen eri elämänvaiheissa, mutta kirkko tarjoaa paljon muutakin, kerhoja ja toimintaa kaikenikäisille.
Seurakuntavaaleissa ei Kokkosen mukaan puoluepolitiikalla ole merkitystä. Tärkeää on yhteinen arvopohja.
Keskustalaisista ehdolle ei enää asetu muun muassa pitkäaikainen kirkkovaltuutettu, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Marjatta Pulkkinen. Hän perustelee poisjäämistään työntäyteisillä vuosilla, joiden jälkeen on hyvä hengähtää.
– Keskityn työhön kirkolliskokouksessa, josta saa näkökulmaa myös tänne kotiseurakuntaan. Lisäksi jatkuu hiippakuntavaltuusto. Kirkolliskokouskausi päättyy reilun vuoden kuluttua. Olen kiinnostunut jatkamaan siellä. Tekisi mieli olla viemässä loppuun muutamia tulevaisuuden juttuja, joita olen saanut olla tällä kaudella pohjustamassa.
Kaikille tilaa -ryhmän puuhanainen Tuija Kastari taas sanoo, että ehdokkaita on ollut haastavaa saada. Ryhmästä kaikki istuvat valtuutetut jäävät pois: Ahti Siponen, Sari Lappalainen, Anne Huttunen, Raimo Partanen, Katariina Pekkala ja Tuija Kastari itse.
Tuija Kastari ei asetu ehdolle, sillä hänen aikansa menee kokoomuksen piirihallituksessa ja puluevaltuustossa, lisäksi hän on paikallisen kokoomuksen puheenjohtaja.
– Haluan hoitaa ottamani hommat hyvin.
Myös Tuija Kastari sanoo, että seurakuntavaali on tärkeä vaali. Valitettavasti ihmisiä ei hirveästi seurakunta kiinnosta, kirkot eivät vedä porukkaa.
Kaikille tilaa -ryhmällä oli viime vaaleissa 11 ehdokasta, nyt kahdeksan. Ryhmän tavoitteena on saada seurakuntalaiset tekemään seurakunnasta oman näköisensä, työntekijät ovat ohjaajia ja koordinaattoreita. Seurakunnan tulisi olla yhteisö, jossa kaikkien vahvuudet ja osaaminen hyödynnetään.
– Kirkon tulee olla arjessa kiinni, apua tarvitsevien rinnallakulkija. Kirkon pitäisi myös pystyä uudistumaan. Uskaltaa etsiä uusia toimintamalleja, sillä maailma muuttuu, Kastari toteaa.

RAKENNETAAN yhdessä -ryhmällä on niin ikään ollut haasteita saada ehdokkaita. Viime vaaleissa eniten ääniä kerännyt Rauno Pikkarainen sanoo, että ryhmä painottaa taloutta, että Kiuruvesi kykenee pysymään itsenäisenä seurakuntana.
Istuvista kirkkovaltuutetuista ovat jäämässä pois Kirsi Tenhunen ja Sirpa Piippo. Viime vaaleissa ehdokkaita oli 13, nyt kaksi vähemmän.

KESKUSTALAINEN kirkkoväki -ryhmän ehdokkaat: Autio Timo Sauli Hermanni (sitoutumaton), Huttunen Riitta Maija Anneli (sitoutumaton), Huvinen Tuula Irmeli, Härkönen Terttu Liisa Marketta, Jauhiainen Ulla-Sisko Anneli (sitoutumaton), Jokitalo Irja Kirsti, Kemppainen Maija-Leena, Kemppainen Miina Ilona, Kostiainen Sisko Hannele, Kärkkäinen Tuomas Vilho, Nousiainen Marjo Inkeri, Pennanen Antti Kalle Tapani, Pentikäinen Arja Orvokki, Ruotsalainen Merja Kristiina, Saastamoinen Kari Johannes ja Turpeinen Pekka Aukusti.

KAIKILLE tilaa -ryhmän ehdokkaat: Huusko Mikko, Härkönen Anne, Kastari Riku, Kärkkäinen Ari, Loijas Tuula, Mähönen Tanja, Tikkanen Jari ja Väisänen Aimo.

RAKENNETAAN yhdessä -ryhmän ehdokkaat: Piippo Tiina, Kumpulainen Erkki, Ahponen Pentti, Pesonen Tuomo, Kumpulainen Marko, Rönkä Otto, Pikkarainen Rauno, Härkönen Anna-Liisa, Tikkanen Leo, Huttunen Kauko ja Koskinen Pekka.

KIRKKOVALTUUSTON puheenjohtaja Marjata Pulkkinen, kirkolliskokousedustaja evästää tulevia valtuutettuja talouden seurannssa.
– Taloutta pitää seurata jatkuvasti ja reagoida muutoksiin heti. Tälle vuodelle jouduttiin tekemään 88 000 euroa alijäämäinen budjetti, kun säästöjä ei tuntunut löytyvän, tosin alijäämä näyttää jäävän pelättyä pienemmäksi. Ensi vuodelle säästöjä on kuitenkin löydyttävä noin 25 000 euroa tähän vuoteen verrattuna, muuten homma ei toimi, Pulkkinen kertoo.
Kirkollisveronkorotus olisi yksi vaihtoehto, mutta Pulkkinen pitää sitä hetkellisenä helpotuksena.
– Uskon enemmän siihen, että menot sopeutetaan tuloihin. Väkimäärän vähetessä rakenteita on pakko ja syytäkin muuttaa, eikä sen tarvitse merkitä huononnusta, vaan se voi tuoda uuttakin. Toki korotus on edessä silloin, kun kaikki muut keinot on käytetty.
Kiuruveden seurakunta on itsenäinen seurakunta ja itsenäisyys on mahdollista säilyttää, jos talous on kestävällä pohjalla.
– Alijäämäisiä talousarvioita tai tilinpäätöksiä ei silloin kärsi tehdä. Tuomiokapitulit ovat jopa velvollisia kopistelemaan heti, jos talous näyttää yhtään sakkaavan.
Mihin kiinnittää huomiota, että seurakunta olisi kaikille rakas?
– Seurakunnassa pitäisi pystyä katsomaan avaralle, tuntemaan iloa, näkemään valoa ja kokemaan toivoa sekä saamaan lohdutusta. On hyvä muistaa, että seurakunta olemme me kaikki kiuruvetiset, ei jokin seurakuntatalo tai työntekijät yksin. Eli seurakunta on yhteisö, jota rakennetaan yhdessä ja josta jokaisen toivoisi löytävän paikkansa.