ELÄKELÄISET Inkeri ja Martti Siponen sekä Viljo Kärkkäinen liikkuvat päivittäin. Liikunta tuo iloa eläkeläisen elämään. Ikääntyminen ei ole yhtään hassumpaa, kun vain saa olla terveenä.
VANHUSTENVIIKON penkkilenkille osallistui kymmenkunta kävelijää maanantaina. Yksi heistä oli Viljo Kärkkäinen. Hän täyttää joulukuussa 81 vuotta. Kärkkäinen on ollut eläkkeellä vuodesta 2000 lähtien työskenneltyään hyvin monella eri alalla.
– Sitä on varmasti mahdoton uskoa, että olen ollut töissä metsässä, turvemailla, metallipajassa ja hoitotyössä. Etelässäkin olen käynyt pari kertaa,
Eläkkeelle siirryttyään Viljo Kärkkäinen sairastui syöpään. Tänä päivänä syöpä on selätetty.
– Alkuun se tietysti tuntui kuin kuolemaan olisi lähtenyt, kun ei tiennyt mitä ja mistä leikataan. Toisaalta hyvä, että syöpä tuli eläkkeelle jäädessäni eikä työelämässä. Myöhemmin olen saanut tietoa sairaudestani niin paljon kuin vain olen kyennyt sisäistämään. Hyvä, että olen näin pitkälle päässyt. Leikkauksissa olen käynyt senkin jälkeen, mutta ne ovat olleet pienempiä operaatioita.
Viljo Kärkkäinen asuu kahdestaan vaimonsa Aunen kanssa.
– Vaimon jalat eivät tahdo aina olla kunnossa. Paljolti menee minun aika häntä passaillessa. Tuli kylläkin nyt tänään tuonne Rinnekodille voimisteluun, meitä on siellä 25 voimistelemassa.
Viljo Kärkkäinen sanoo olevansa ihan hyvässä kunnossa, hän liikkuu kesällä aamuin illoin, talvella hän sanoo olevansa kylmänarka ja pysyy mieluummin sisätiloissa.
– Muisti tahtoo karata, en tahdo muistaa ihmisten nimiä. Vaimon kanssa on pärjäilty, toinen muistaa toista. Olen kiitollinen, että olen saanut olla terveenä ja pystyn liikkumaan, autollakin vielä ajan, se on hyvä.
INKERI SIPONEN jäi eläkkeelle 4,5 vuotta sitten Iisalmen kaupungin palveluksesta. Eläkeläisen aika on mennyt ongelmitta.
– Aamu käynnistyy aamutelevision katselemisella, sitten luen lehdet, laitan ruokaa, käyn netissä, seuraan eduskunnan kyselytuntia, katson lapsenlapsia silloin tällöin.
Inkeri Siponen sanoo olevansa ihan hyvässä kunnossa, verenpainetta on silloin tällöin, mutta siihen on lääkitys.
– Hossassa käytiin kävelemässä viime viikolla. Talvella hiihdän, kesällä hoidan puutarhaa, sellaista arkiliikuntaa.
Inkeri Siponen sanoo nauttivansa syksystä ja sen väreistä.
– Otan kuvia ja lähetän niitä ystävilleni.
Puoliso Martti Siponen sanoo, että parisuhde vain paranee eläkeläisenä. Siposet ovat olleet naimisissa 18 vuotta.
– Kun työelämää ei ole, jää aikaa seurusteluun, tämä aika on ihan mukavaa, vaan josko sieltä vielä parempaa tulee.
Martti Siponen jäi eläkkeelle seminologin työstä vuonna 2013. Hän on 68-vuotias.
VANHUSTYÖN Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen toivoisi, että ikääntymisestä puhutaan iloisena ja myönteisenä asiana. Heikkinen puhui vanhustenviikon pääjuhlassa Kuopiossa sunnuntaina.
Ikäihmisillä on yhteiskunnalle valtavan suuri, bruttokansantuotteessa näkymätön merkitys. He ovat monella tapaa eläkkeelle jäätyäänkin yhteiskunnan vastuunkantajia.
– Moni ikäihminen tekee korvaamatonta työtä lastenlapsia hoivaamalla ja läheisistä huolta pitäen. Eläkeläiset ovat myös monen järjestön kantava voima. Ikäihmisten toimeliaisuudella on mittaamattoman suuri merkitys, Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen korosti puheessaan.
Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla Iloa toimeliaisuudesta.
– Mitä paremmat edellytykset jo keski-ikäisillä ja nuorilla eläkeläisillä on aktiiviseen elämään, oman vanhuuden suunnitteluun sekä terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen, sitä pidempään säilyvät toimintakyky ja omatoimisuus. Mitä paremmin fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö tukevat ikäihmisten toimeliasta elämää, sitä pidemmälle lykkäytyy sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve, Heikkinen totesi.
Heikkinen osallistui juhlapuheessaan myös ajankohtaiskeskusteluun vanhusasiainvaltuutetun tarpeesta.
– Tarvitsemme kasvavan vanhusväestön Suomessa päivänpolitiikan yläpuolella olevan vanhusasiainvaltuutetun vanhusten puolenpitäjäksi, yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi ja ikäihmisten oikeuksien ajajaksi.
Heikkinen on Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja.
VANHUSTENVIIKOLLA on tällä viikolla keskiviikkona senioriliikuntapäivä liikuntahallissa kello 14, kirjailija Kirsi Pehkonen kertoo kirjoistaan ja kirjoittamisesta keskiviikkona kirjastossa kello 17, torstaina on Kiurusalissa Kari Tapio 15 kesää -laulunäytelmä. Viikon päättää kahvit ja vanhusten juhla Nivan koulussa perjantaina kello 8.30. Vanhustenviikon teemana on Iloa toimeliaisuudesta, vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954.