Uutiset (muokattu 20.1. 18:05) Jaana Selander

Pohjois-Savon vuoden maa- ja kotitalousnainen on kiuruvetinen Pirjo Lind

KIURUVETINEN emäntä ja kotitalousopettaja Pirjo Lind Ryönänjoelta on valittu Pohjois-Savon vuoden maa- ja kotitalousnaiseksi.
Pirjo Lind on toiminut Kiuruveden maa- ja kotitalousnaisissa vuodesta 1998 lähtien. 2000-luvun alusta hän on ollut Kiuruveden maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja.
Lind palkittiin viikonvaihteessa Kuopiossa. Perusteluna palkitsemiselle on, että Lind on edistänyt alueellaan maa- ja kotitalousnaisten toimintaa, toiminut itse aktiivisesti alueellaan ja innostanut ja kannustanut muita naisia toiminnassa.
Kiuruveden maa- ja kotitalousnaisissa on noin kymmenkunta aktiivia, jäseniä on useita kymmeniä.
Pirjo Lind lähti toimintaan mukaan, sillä hänen äitinsä tuntui aikanaan virkistyvän ja viihtyvän maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa. Äiti oli siis Lindille hyvä esimerkki.
– Itse tykkään toimia maa- ja kotitalousnaisissa jo taustanikin takia, saan kotitalousopettajana olla tekemisissä ruuan kanssa. Haluan myös tuoda uusia tuulia ja uusia ideoita ihmisten tietoisuuteen, Lind kertoo.
Maa- ja kotitalousnaisilla on tänä vuonna ruokahävikkiteema. Se jatkuu myös ensi vuonna.
Viikon päästä lauantaina (24.11.) maa-ja kotitalousnaiset järjestää Kiuruveden Yläkoulun keittiössä kakkukurssin, se alkaa kello 10. Kakkukurssilla tutustutaan uusiin trendeihin, raaka-aineisiin ja tapoihin tehdä kakkuja.
Maa- ja kotitalousnaiset on järjestänyt Kiuruvedellä viime vuosina muun muassa ruisleipä-, lammas- ja liharuokakurssit sekä salaattikurssin. Myös kalakukon tekemistä on perehdytty.
Maa- ja kotitalousnaisia on yli 50 000. Järjestön jäsenissä on ihmisiä, jotka asuvat maaseudulla, joiden juuret ovat maalla tai joille maaseudun asiat ovat muuten sydäntä lähellä. Järjestö edistää maaseudun elinvoimaisuutta. Tärkeitä asioita ovat yhteisöllisyys, hyvinvointi, virkistäytyminen, kodin asiat, lähiruoka, – maisema ja -ympäristö, luonto, maaseutu ja pienyrittäjyys.