Uutiset (muokattu 20.1.2021) Aku Laatikainen

”Terrierin” tähtäimessä vain voitto

TURPAANVETOTALAKOISSA nähdään historiallisesti kaksi ammattilaisottelua. Niistä toisessa Tuomo Eronen kohtaa latvialaisen Vladislavs Davidaitiksen. Voiton ohella Eronen tavoittelee lisää yhteistyökumppaneita jatkaakseen menestyksekkäästi ammattilaisena.

TULEVANA lauantaina urheilukansa pääsee taas kokemaan nyrkkeilyhuumaa, kun jo perinteeksi muodostunut Turpaanvetotalakoot kokoaa ison joukon iskijöitä Kiuruveden liikuntahalliin.
Illan huipennuksena nähdään Kiuruveden historian ensimmäiset ammattilaisottelut. Näistä toisessa iisalmelaislähtöinen, nykyään Kuopiossa asuva Tuomo ”Terrieri” Eronen astuu nuorattuun kehään. Vastassa hänellä on 20-vuotias latvialainen Vladislavs Davidaitis.
Eronen on tuttu näky Kiuruvedellä, sillä aiempinakin vuosina hän on ollut mukana Turpaanvetotalakoissa. Hän on osallistunut tapahtuman järjestelyihin ja pitänyt muun muassa näytöksen harjoittelustaan. Lisäksi hän on käynyt puhumassa koululaisille kiusaamisesta.
37-vuotias Eronen oli jo lähellä lopettaa ammattilaisuransa, kun hän kärsi syyskuussa Saksassa tappion serbialaista Serif Gurdijeljacia vastaan. Hän sai kuitenkin sen verran paljon kannustusta läheisiltään ja manageriltaan, että päätti vielä lähteä ”viimeiselle ristiretkelle”.
– Kyllähän siinä tuli tarkkaan pohdittua, että onko ura lopullisesti ohi ja onko minulla enää mahdollisuuksia isoon kansainväliseen titteliotteluun. Lisäksi ensi keväänä on tulossa perheenlisäystä ja työelämässä on ollut kiireistä viime aikoina, sanoo urheiluhierojana, fysiikkavalmentajana ja järjestyksenvalvojana työskentelevä Eronen.

YHTENÄ pohdinnan aiheena oli myös raha.
– Taloudellisen tilanteen vuoksi en ole viime aikoina päässyt tarpeeksi usein Helsinkiin hakemaan kunnon sparrausta. Täälläpäin Suomea minulle ei ole tarpeeksi tasokkaita harjoitusvastustajia, joten Helsinkiin olisi hyvä päästä säännöllisesti käymään.
– Juuri kehnon sparrauksen vuoksi mielestäni hävisin syyskuussa Saksassa. Vaikka tasainen matsihan se silti oli. Itse voitin kolme erää ja vastustaja viisi. Aiemmin olin hänet voittanut, mutta nyt kävi näin.
Jotta Eronen voisi jatkaa uraansa ja haaveilla vielä isosta kansainvälisestä titteliottelusta, on hänen ensinnäkin voitettava latvialaisvastustajansa lauantaina Kiuruvedellä.
– Sen jälkeen alkaisi sitten suurempi kamppailu eli yhteistyökumppaneiden haaliminen. Niitä minun on saatava lisää, jotta en antaisi liikaa tasoitusta muille. Talouden ollessa kunnossa voisin ottaa muista töistä vapaata ja päästä treenaamaan enemmän täysipäiväisesti ja sitä kautta pärjäämään. Se on vain valitettava fakta Suomessa, että monen yksilöurheilijan toimeentulo on tiukalla ja niinpä on usein tehtävä muitakin töitä urheilun ohessa. Muiden maiden urheilijoilla tilanne on yleensä parempi. Esimerkiksi nyrkkeily on maailmalla todella suosittu laji, ja siellä panostetaan ammattilaisuuteen paljon.

VASTUSTAJANSA Eronen kuvailee sitkeäksi ja omintakeisella tyylillä nyrkkeileväksi.
– En kuitenkaan aio liikaa vaivata hänellä päätäni, vaan lähden omilla vahvuuksillani otteluun. Uskon, että se riittää voittoon, sanoo jo yli kymmenen vuotta ammattilaisena otellut Eronen.
Erosen ja Davidaitiksen ottelun ohella nähdään toinenkin ammattilaiskohtaaminen, kun välisarjalaisten taistossa Oskari Metz iskee yhteen latvialaisen Ilja Sovdran kanssa.
Molempien otteluiden on määrä kestää kuusi erää, ellei aiemmin tapahdu tyrmäystä.
Jotta touhu ei menisi liian vakavaksi, otellaan ennen ammattilaisten kohtaamisia lukuisa joukko kolmieräisiä amatöörimatseja.
Ne ovat perinteisesti luonteeltaan enemmän näytösluonteisia sekä hurtin huumorin sävyttämiä. Yleisölle on siis tarjolla varsin monipuolinen kattaus urheiluviihdettä.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy