Uutiset (muokattu 20.1.2021) Aku Laatikainen

Järkyttävä onnettomuus varjosti itsenäisyyspäivää

ITSENÄISYYSPÄIVÄN idylli järkkyi Kiuruveden keskustassa myöhään joulukuun 6. päivän iltana, kun henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä kovalla vauhdilla entisen Säästöpankin talon seinään. Kuljettaja menehtyi törmäyksessä saamiinsa vammoihin ja auton ohella rakennuksen kivijalka kärsi pahoja vaurioita.

VAKAVA onnettomuus sattui noin kello 22:n aikoihin. Poliisin mukaan autoa kuljetti kiuruvetinen vuonna 1980-luvulla syntynyt mies.
Kuljettaja oli ajanut pitkin Niemistenkatua, kunnes henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vasemmalla sijaitsevalle jalkakäytävälle.
Siitä menopeli oli jatkanut matkaansa suoraan Kirkkokadulla olevan entisen Säästöpankin seinään.
Vauhtia oli ollut ilmeisen paljon, sillä rakennuksen kivijalka työntyi useita senttimetrejä sisäänpäin. Rappaukset olivat myös kärsineet pahoja vaurioita, autosta puhumattakaan.
Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita ihmisiä. Kuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin, mutta muilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, vaikka liikkeellä oli esimerkiksi jalankulkijoita.

POLIISIN tutkimukset ovat tällä hetkellä vielä alkuvaiheessa. Onnettomuutta tutkitaan toistaiseksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Tapauksella on virkavallan mukaan useita silminnäkijöitä, joita luonnollisesti kuullaan lähiaikoina.

ONNETTOMUUS on järkyttänyt Kiuruvedellä laajalti. Niinpä menehtyneen kuljettajan muistolle on perustettu yhteisadressi hautauspalvelu Kauhaseen, joka sijaitsee Kiuruveden Torikadulla.
– Käymällä paikan päällä voi osoittaa surunvalittelunsa ja halutessaan myös lahjoittaa soveliaaksi katsomansa summan, menehtyneen omaiset kertovat.
– Adressi on esillä hautajaisiin saakka. Ne pidetään vielä ennen joulua.
Pankkiin ei ole ainakaan vielä toistaiseksi perustettu muistotiliä, koska tällainen edellyttäisi rahankeräyslupaa. Lain mukaan rahankeräys on tarkoitettu ainoastaan yleishyödyllisten yhdistysten, järjestöjen ja säätiöiden varainhankintaan.
– Tarvittaisiin siis jokin yhdistys tätä muistokeräystä vetämään. Lahjoituksiahan saavat sitten toki tehdä ihan yksityisetkin henkilöt.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy