UUDET liikuntaryhmät innostivat 80 ikäihmistä liikkumaan. Toimintaa jatketaan taas ensi vuonna, sillä kokemukset ovat olleet todella hyviä.
UIMAHALLIN Missunsalissa on aistittavissa liikunnan riemua, kun ikäihmiset tekevät tasapainoharjoituksia. Heti perään on vielä kuntosalin vuoro.
Meneillään on Voimaa vanhuuteen -hankkeen uusi tehojakso, jolla halutaan lisätä ikäihmisten säännöllistä liikuntaa ja tukea täten kotona asumisen mahdollisuuksia.
Ritva ja Eino Erimaa ovat monen muun tavoin erittäin tyytyväisiä tehojakson antiin.
– Näimme lehdessä ilmoituksen ja sen perusteella päätimme lähteä mukaan. Olemme käyneet kymmenen viikon aikana kaksi kertaa viikossa vetämässä tunnin mittaisen harjoituksen, jossa puolet on tasapaino- ja puolet kuntosaliharjoittelua, Erimaat kertovat.
– Tällaista tuskin tulisi kotona tehtyä, mutta täällä on sen verran hyvät ohjaajat, että helposti innostuu. Tunnit ovat lisäksi olleet hyvin monipuolisia, joten kyllästymään ei ole päässyt. Samoin harjoitukset ovat olleet juuri sopivan tasoisia, pariskunta hymyilee.
He kehuvat lisäksi porukan voimaa.
– Kivempihan se on yhdessä liikkua kuin yksin. Uskomme, että jatkossa käymme ihan itsenäisestikin kuntosalilla, koska nyt olemme oppineet käyttämään laitteita.
Erimaiden suunnitelmissa on osallistua tehojaksolle ensikin syksynä.
– Keväällä Eino hiihtää ja minä kävelen, mutta syksyllä voisi tulla sitten taas uudestaan. Täällä kunto pysyy hyvin yllä ja samalla saa myös lihasvoimaa kehitettyä. Kiuruveden kaupungille iso kiitos, että tällaista järjestetään, Ritva Erimaa kehuu.
ERIMAAT kertovat lisäksi harrastavansa vesikävelyä ja -juoksua kolme kertaa viikossa. Vuonna 2019 heidän onkin varsin edullista käyttää uimahallin palveluja, sillä Kiuruveden kaupungin liikuntatoimi on kannustanut ikäihmisiä pienellä porkkanalla.
– Kun yli 65-vuotias kiuruvetinen suorittaa tehojakson, hän saa seuraavaksi vuodeksi uimahallin palvelut 35 eurolla käyttöönsä. Normaalisti seniorikortin hinta on 120 euroa vuodessa. Kaiken lisäksi tehojakso on kerran vuoteen käytynä ilmainen, kertoo Kiuruveden liikuntasihteeri Lassi Myllylä.
– Tämä onkin leikkisästi sanottuna meidän oma aktiivimalli, kun joutuu tekemään hieman töitä jonkin palkinnon eteen, Myllylä myhäilee.
HYVIÄ tuloksia tuottaneet ja suurta suosiota saavuttaneet tehojaksot jatkuvat taas ensi vuonna.
Myllylän mukaan tänä vuonna tehojaksot suoritti 80 ikäihmistä ja myös ensi vuoden ensimmäinen tehojakso, johon sisältyy neljä ryhmää, ovat kaikki jo täynnä.
Sen sijaan kevään jälkimmäiselle tehojaksolle on vielä paikkoja avoinna ja samoin ensi syksylle. Kesällä tehojaksoja tuskin järjestetään.
– Sellainenkin tavoite ensi vuodeksi on, että ryhmät olisivat vähän pienempiä kuin tänä vuonna, jotta ohjauksen laatuun voitaisiin panostaa enemmän ja että esimerkiksi kuntosalilla ehdittäisiin paremmin käyttämään laitteita, Myllylä sanoo.
Tarkoitus on, että aloittelevien ryhmissä olisi jokaisessa kymmenen osallistujaa ja jatkavien ryhmissä 15. Nyt ryhmäkoot ovat olleet 20 osallistujan luokkaa.