Blogi (muokattu 20.1. 18:03) Kiuruvesilehti

Synttärit Ningsawangissa

Synttärit Ningsawangissa

SYNTYMÄPÄIVÄÄNI oli vielä kaksi päivää.
”Ammutaanko taas sika?”
”Ei.”

OLEN vanhemmiten alkanut opetella Vihreiden eloonjäämisoppia. Miksi tehdä atomivoimala, kun sähköä saa töpselistä, miksi ampua sika, kun lihaa saa kaupasta. Miksi tehdä töitä, kun rahaa saa Kelasta.

KERRON, että kun viimeksi synttäreitäni juhlittaessa oli ostettu sika, se oli ajettu Toyotan lavalla iltapäivällä talomme ohi. Sika oli istunut lavalla iloisena kahden miehen pitelemänä. Se oli onnellinen, kun oli läävästään päässyt juhlimaan Ramin synttäreitä.
Kohta oli parinkymmenen metrin päästä, talomme takaa kuulunut ´pum´ ja sian synttärit olivat loppuneet siihen.
Vaikka isä oli sotinut kolme sotaa, ei hän ollut metsästänyt sodan jälkeen, eikä meillä roikkunut tuvan seinällä pyssyjä. Oli saanut ampumisesta kerralla tarpeekseen. Hänen nuoremmat veljensä olivat olleet innokkaita metsämiehiä.
Vaikka minä olen puolustushenkinen, en ole ampunut kuin armeijassa ja sielläkin ohi. Sodan syttyessä minusta olisi suurin hyöty panttivankina (niin kuin Woody Allen) ja rupeaisin syömään vastustajia sisältä käsin. Samalla voisin syödä vastustajan ruokavarastoja, mikäli ne nyt niitä ollenkaan antavat.

SEURAAVANA päivänä ostimme lähikaupungista juomat: seitsemän laatikkoa olutta ja neljä laatikkoa viskiä. Olipa mukaan lurahtanut pari laatikkoa limppariakin, mutta puolustuksekseni on sanottava, että ne lie ostettu lantringeiksi.

TALON isäntä, Beckham, on kuullut toiselta pojaltaan, että naapurikylässä on sianlihaa valmiina. Myyjä on pojan vaimon sukulaisia, joten menisivät nekin rahat sukuun. On sunnuntai, eikä meidän tarvitsisi mennä kauemmaksi kaupunkiin nimeltä Roi Et, sen ruokamarkettiin.
Synttäripäivän iltapäivällä alkaa lihan paloittelu ja erittely luista ja sorkista ja sitä kokoontuu tekemään koko lähisuku. Lihat paloitellaan pieniksi paloiksi, koska ne dipataan grillihiilien päällä astiassa, joka on kuin ylöspäin käännetty pyöreä kaakkuvormu. Lihat grillataan ylempänä ja juurekset ja salaatti keitetään veden kanssa uomassa alempana. Työ sujuu porukassa naureskellen, kaveriksi siemaillaan olutta.

ILTAA odotellaan samoissa tunnelmissa kuin vanhan Kiuruveden Shellin tankkauspaikalla 80-luvun alkupuolella. Oli juhannusaaton iltapäivä ja ystäväni Rantis-vainaa on tankkaamassa biiliään. Paikalle pölähtää autolla autolastillinen kiupalaisia.
”Minnekäs pojat on menossa?”
”Kalajoelle.”
”Niinpä. Samapa se, missä sitä pökertyy.”
ILLALLA juhla kääntyy loppuaan kohden karaoken laulamiseksi, niin kuin aina.
Minä istun, kuuntelen ja juttelen, sen kun kielimuurilta voin. Vieressäni istuu uskollisena talon koira, joka on ottanut minut kaverikseen. Sanotaan, että lapset ja koirat aistivat hyvän ihmisen, miksi siis minut? Suomessa töissä käyvät sukulaiseni ovat antaneet koiralle nimen: ´Ihanaa´. Se on arvokas rotukoira, siinä on kymmenen eri rotua.
Vai voisiko kaveruuteni johtua siitä, että lahjon sitä aina välillä maukkailla lihanpaloilla.

RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä
ja jalkapallon harrastaja