Lasten oikeuksien puolesta
MONENLAISET tunteet nousivat pintaan, kun katsoin telkkarista Stacey Dooleyn dokumentin: Romanilasten tragedia. Ohjelmassa Stacey on Unkarissa (EU-maa) köyhien romaniperheiden parissa. Valtio ottaa romaniperheiden lapsia huostaan juuri köyhyyteen vedoten. Lastenkodit ovat karuja paikkoja, joissa lapsia ei pystytä suojelemaan pahoinpitelyiltä ja hyväksikäytöltä. Osa henkilökunnasta on itsekkin mukana tässä. (Dokumenttin voi katsoa Yle Areenasta.)
ITKIN. Tunsin voimattomuutta, surua ja vihaa. Aina, kun kuulen tai nään, että lapsia kohdellaan huonosti ”leijonaemo” minussa herää teroittamaan kynsiään. Mietin, missä on YK ja hienot julistukset ihmisoikeuksista jossa taataan kaikille ihmisarvoinen elämä. Toteutuvatko nämä vain joidenkin kohdalla?
Lastensuojelussa on myös Suomella surullinen menneisyys. Piiska, pakkotyö ja perunakellari olivat vielä tavallisia kasvatusmenetelmiä 1950-luvun lastenkodeissa. Arvellaan, että Suomessa oli vuosina 1937–1983 sijaishoidossa noin 150 000 lasta.
KUN lastensuojelulakia uudistettiin kokonaisuudessaan vuonna 1983, lasten asema parani.Toki lakia on paranneltu senkin jälkeen ja tilastot kertovat, että on tehty onnistuneita ratkaisuja. Vuonna 2016 lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 57 784 lasta ja nuorta. Huostassa oli yhteensä 10 424 lasta samana vuonna. (Luvut on THL-tilastosta.)
TÄMÄN päivän lapsilla pitäisi olla paremmat mahdollisuudet elää tasapainoista ja turvallista elämää. Näin varmaan onkin suurimmalla osalla. Silti saamme lukea tapauksista joissa lapsen oikeuksia on törkeästi loukattu. Suomessa surullisin tapaus on paljon otsikoissakin ollut 8-vuotiaan Vilja Eerikan pahoinpitely, joka lopulta johti lapsen surmaamiseen. Monet viimeaikaiset tapahtumat Oulussa ovat myös järkyttäneet meitä. Miksi emme kykene suojelemaan lapsiamme? Voimmeko ummistaa silmämme ilman vastuuta?
LUULIMME asuvamme maassa, jossa ei tarvitse pelätä tai tuntea turvattomuutta. Millainen on lastemme tulevaisuus, jos välinpitämättömyys, oman edun tavoittelu ja kaikenlainen moraalittomuus lisääntyy. Jos ihmiset ovat vain pelinappuloita tässä valtapelissä, eikä oikeasti välitetä.
LASTEN ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on meidän aikuisten tehtävä. YK:n Lastenoikeuksiin on kirjattu mm. tälläinen lause: ”Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokaisella lapsella on synnynnäinen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen”. Olisiko aika ottaa ajatusmalli: Kaikki lapset ovat meidän lapsia.
LOPPUUN vielä kysymyksiä, joita on hyvä kysyä näin vaalien alla. Keneen voimme luottaa? Kuka on valmis pitämään heikompiosaisten lasten, nuorten, vanhusten ja vammaisten puolia?
MARITTA GRÖNFORS
kaupunginvaltuutettu (KD)
