Uutiset Jaana Selander

Mandista ja Vilinasta uudet tähdet

MANDI KÄRKKÄINEN, Nivan koulun kuudennelta luokalta, valittiin teinitähdeksi sunnuntaina Kiurusalissa. Hän oli myös yleisön suosikki. Vilina Huttulan tuomaristo nimesi tenavatähdeksi. Vilina käy Rytkyn koulun ensimmäistä luokkaa.

TEINITÄHTEYDESTÄ ja tenevatähteydestä kisasi kaikkiaan 12 tyttöä ja poikaa. Kuusi teiniä ja kuusi tenavaa.
Laulukilpailun tuomariston puheenjohtaja Kati Niemi puki varmasti yleisön mietteet sanoiksi toteamalla olevansa ällistynyt siitä, kuinka kovatasoisia laulajia Kiuruvedeltä löytyy vuosi vuoden perään.
Myös laulajat finaaliin valinnut ja harjoittanut, kansalaisopiston musiikinopettaja Ulla-Sisko Jauhiainen, piti kaikkia finaaliin päässeitä voittajina, samoin kuin kaikkia laulukilpailuun ilmoittautuneita 94 laulajaa.
Jauhiainen kiersi kaikki Kiuruveden koulut helmi-maaliskuussa ja laulatti kaikki lapset ja nuoret, he saivat itse päättää, haluavatko osallistua laulukilpailuun.
– Voittajia ovat kaikki ne, jotka tulivat eteeni laulamaan ja te, jotka nyt uskallatte tulla esiintymään, hehkutti Jauhiainen.

TEINITÄHTI Mandi Kärkkäinen oli onnellinen voitostaan. Kärkkäinen opiskelee laulua Iisalmessa musiikkiopistossa Eeva-Riitta Rytkösen johdolla. Klassisen laulun opinnot hän aloitti syksyllä.
Mandi Kärkkäinen tähtää aikuisena laulajaksi, se on hänen haaveensa.
– Jospa se toteutuu, minulla on kyllä paras laulunopettaja, hehkutti Mandi Kärkkäinen.
Kärkkäinen lauloi Ellinooran kappaleen Elefantin paino.
Myös Vilina Huttula kertoi laulavansa kotona todella paljon. Hän ei jännittänyt esiintymistä, sillä Vilina Huttula laulaa joka päivä kotona. Vilina Huttula lauloi Kirje kuulle.
Tuomariston puheenjohtaja Kati Niemi kiitteli kaikkia finaaliin päässeiden lasten ja nuorten vanhempia, että vanhemmat jaksavat kuskata lapsiaan musiikin pariin.
– Te teette älyttömän arvokasta työtä, annatte omaa aikaanne ja annatte musiikkisuhteen kasvaa. Ilman teidän kannustusta lasten harrastaminen ei olisi mahdollista.
Myös kansalaisopiston rehtori Arja Pentikäinen piti laulajia lahjakkaina.
– Yleisön suosikki erottui äänestyslapuista selvästi, mutta kaikki saivat tasaisesti ääniä.

TUOMARISTO arvioi esityksiä monelta kantilta. Laulussa kiinnitettiin huomiota sävelpuhtauteen ja siihen, miten rytmi osuu kohdalleen. Myös teknistä äänenkäytön osaamista tarkkailtiin eli miten helppoa ja monipuolista äänenkäyttö on. Tuomaristo seurasi myös miten sanoista saa selvää ja miltä esiintyminen näyttää.
– Tuleeko esityksestä hyvä mieli ja mukava olo? Voiko esiintyjä mahdollisesti täyttää ison lavan festivaaleilla, listasi Niemi tuomariston kriteerejä.
Tenavasarjassa toiseksi sijoittui Vilja Tikka Nivan koulun toiselta luokalta, kolmanneksi Elia Hukkanen Nivan koulun kolmannelta luokalta ja jaetulle neljännelle sijalle tulivat Helmi Huttunen Nivan koulun kolmannelta luokalta, Tiara Mulari Rytkyn koulun kolmannelta luokalta ja Elsa Lähderinne Luupuveden koulun ensimmäiseltä luokalta.
Teinitähtikilpailussa toiseksi sijoittui Milana Penttinen Rytkyn koulun viidenneltä luokalta, kolmanneksi sijoittui Vilina Tikka Kalliokylän viidenneltä luokalta ja neljännelle jaetulle sijalle Alisa Manninen Luupuveden koulun viidesluokka, Ilmari Utriainen Nivan koulun viidesluokka ja Miro Remes Nivan koulun viidesluokka.
Teini- ja tenevatähtiä säesti Jaakko Luukkonen pianolla.