Uutiset Jaana Selander

Valinnanvapaudelle jatkoa adressilla

KIURUVEDELLÄ ollaan huolissaan Kunnanlääkäreiden kohtalosta, sillä valinnanvapauskokeilu perusterveydenhuollossa päättyy Ylä-Savon Sote -kuntayhtymässä kesäkuun loppuun mennessä. Kunnanlääkäreiden asiakas Terho Kauppinen on työstämässä adressia Kunnanlääkäreiden palvelun säilymisen puolesta.

TERHO KAUPPINEN on yksi Kunnanlääkäreiden tyytyväisistä asiakkaista. Hän sai Kunnanlääkäreiltä apua viidessä minuutissa, kun käsi kipeytyi hiihtoreissulla.
– Julkisella puolella on hirmuiset jonot, terveyskeskuksen pihassa 50 autoa, Kauppinen sanoo ja toteaa, että Kunnanlääkärit on purkanut kiuruvetisten ihmisten kannalta hienosti lääkärijonoa.
– Soittelin tuossa tutuille ja kyselin, että laitatteko nimen adressiin, jos sellaisen laitan kaupungintalolle. Kaikki vastasivat laittavansa. Lääkäripalvelu on hirveän tärkeää ja se, että saa oikean diagnoosin, Kauppinen sanoo.

MYÖS Kunnanlääkäreiden vastaanotolla viime viikolla odottanut Nina Makkonen on valmis laittamaan nimen adressiin toiveena, että Kunnanlääkäreiden palvelu Kiuruvedellä säilyy. Makkonen on käyttänyt valinnanvapauttaan vuoden 2017 alusta lähtien.
– Täällä ei tarvitse jonottaa ja täältä saa avun. Ajan olen saanut puolen tunnin sisällä tai heti. Olen tarvinnut lääkärin vastaanottoa noin 10–20 kertaa. Poikakin sai täältä apua, vaikka oli armeijassa, hänkin siirtyi Kunnanlääkäreiden asiakkaaksi, Makkonen tuumaa.
Kolmas tyytyväinen asiakas peräjälkeen on Iisalmen puolella asuva Reijo Lappalainen.
– Nytkin sain vastaanoton samalle reissulle, kun tulin asioimaan Kiuruvedelle. Asiakkaana olen ollut toista vuotta. Silloin kun olin töissä, sain samalla lähetteen verikokeisiin ja sydänfilmiin, kuten täällä, Iisalmen terveyskeskuksessa toiminta on aika hidasta, kokeissa saa juosta yksitellen.

VIIME Kiuruvesi-lehdessä kerroimme, että valinnanvapauskokeilu päättyy kesäkuun loppuun mennessä ja heinäkuun lopussa Kunnanlääkäreiden asiakkaat siirtyvät automaattisesti Kiuruveden terveyskeskuksen palvelun piiriin.Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän projektipäällikkö Pia Aikio ei usko, että valinnanvapauden päättyminen ja yksityisen palveluntuottajan asiakkaiden siirtyminen kunnalliselle puolelle aiheuttaa ongelmia.
– Kaikki asiakkaat tullaan hoitamaan. Tilastojemme mukaan noin 30 prosenttia vaihtaneista käyttää palveluja kuukausittain. Hoidon tarpeen arviointi on tärkeässä asemassa, kiireellisyyden mukaisesti hoidetaan, kuten aina terveyspalveluissa.
Viime viikolla Kiuruvedellä oli 2 611 vaihtajaa, heistä palveluita valinnanvapauden kautta käytti tammi-maaliskuun välisenä aikana Kiuruvedellä 1129 henkilöä. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymälle on palannut tällä hetkellä Kiuruvedellä 540 asiakasta.
– Kokeilun aikana valinnanvapautta on kokeillut 6 344 ihmistä, yksityiseltä julkiselle on palannut takaisin 1008 ihmistä, Aikio laskee.
Kiuruveden terveyskeskuksessa ei ole hoitoon pääsyyn jonoja. Lääkärin vastaanotolle pääsee Aikion mukaan hyvin. Kiuruvedellä on tällä hetkellä virassa 3,5 lääkäriä ja lisäksi kuntayhtymä ostetaan vajaan yhden lääkärin työpanoksen Enskaan.
Kiuruveden terveyskeskuksen toimintaa on Aikion mukaan kehitetty runsaasti valinnanvapauskokeilun aikana, asiakas on nostettu keskiöön.
– Keräämme asiakaspalautetta ja toimintaa kehitetään saadun asiakaskokemuksen kautta. Asiakaspalautteen mukaan asiakaspalvelu on parantunut, joten suunta on oikea.
Esimerkkeinä toiminnan kehittämisestä Aikio luettelee hoitaja-lääkäri yhteisvastaanotot, iltavastaanotot, Enskan kehittämisen. Myös digitalisaatiota on lisätty Chat-palvelulla ja sähköisellä asioinnilla. Asiakas voi varata netin kautta vastaanottoajan sairaanhoitajalle ja lääkärille.
– Jonotusaika hoitoon on merkittävästi lyhentynyt.

VALINNANVAPAUDELLA on ollut oma vaikutuksensa myös Kiuruveden terveyskeskuksen toimintaan, mutta Aikio muistuttaa, että edelleen kunnasta riippuen Ylä-Savon Sote on vastannut 67–98 prosenttisesti alueen asiakkaiden terveydenhuollon tuottamisesta.
– Valinnanvapauskokeilu on terävöittänyt toiminnan kehittämistä, olemme saaneet tehovalmennusta ja koulutusta Sitran kehittämishankkeessa. Kuntayhtymä on saanut valtakunnallista huomiota toiminnan kehittämisestä, Aikio sanoo.
– Valinnanvapauskokeilua emme näe huonona, mutta haasteena on ollut asiakkaiden epätietoisuus, mitä vaihtaminen konkreettisesti on merkinnyt. Jatkossa, jos tämän tyyppistä toimintaa on tulossa, on tärkeää kiinnittää erityisen tarkasti huomiota palveluiden sääntökirjan laatimiseen. Reilun kahden vuoden aikana on tullut esille asioita, joita ei ole huomioitu alkuperäistä ohjeistusta laadittaessa. Tästä on
Kokeilu on rahoitettu 80-prosenttisella ministeriön rahoituksella, joten jos tämäntyyppisesti halutaan järjestää palveluita myös jatkossa vaatii se Aikion mukaan tarkkaa suunnittelua.
– Päällekkäisiä toimintoja ei ole varaa ylläpitää, koska budjettimme on rajallinen, Aikio toteaa.