Uutiset (muokattu 20.1. 18:05) Jaana Selander

Muovinjätekeräys ei vetänyt vappuna

VAPPUAATTOAAMUNA Kukkomäentien Rinki-ekopiste oli tulvillaan muovijätettä. Säiliöiden ulkopuolelle oli kasattu melkoinen pino muovipusseja. Kukkomäentien ekopiste tyhjennetään tiistaisin.

VAPPUPÄIVÄNÄ Kukkomäentien ekopiste oli jo siistimmässä kunnossa, tosin silloinkin muovisäiliön edustalla oli rikkinäinen muovituoli ja grillin kansi. Rinki-ekopisteen aluepäällikkö Jari Koivunen kertoo, että Kukkomäentien ekopiste tyhjennetään tiistaisin, samoin kuin ABC-liikenneaseman ekopiste.
– Näin keväisin, kun aurinko alkaa paistamaan, ihmiset siivoavat ja se näkyy piikkinä täällä meidänkin keräysmäärissä, Koivunen kertoo.
Koivunen pitää Kiuruveden muovijätekeräyskapasiteettia parempana kuin monella muulla paikkakunnalla, Kiuruvedellä on kolme muovijätesäiliötä, puolet enemmän kuin laki velvoittaa.
Koivusen mukaan kiuruvetiset osaavat lajitella hyvin jätteet, reklamaatioita ei ole tullut, jätteet ovat myös puhtaita.
Suomessa kerätään muovipakkauksia 621 Rinki-ekopisteessä. Aiemmin Rinki on kerännyt näillä pisteillä jo lasi- ja kartonkipakkauksia sekä pienmetallia.
– Lainsäädännön minimimäärä muovipakkausten keräyspisteille on 500 pistettä, vähintään yksi piste yli 10 000 asukkaan taajamaan. Nyt keräysverkoston laajuus ylittää lain vaatiman minimirajan jo yli 121 pisteellä.
Koivusen mukaan Kiuruvedellä on jo nyt kolme muovinkeräyssäiliötä, uusia säilöitä ei ole suunnitteilla, Suomessa on paikkakuntia, joissa ei ole lainkaan muovinkeräyspistettä.
Suomen Uusiomuovi on laajentanut Rinki-ekopisteverkostoa niin, että kokonaismäärä on nyt 615 pistettä ja jokaisessa 4 000 asukkaan kunnassa on ainakin yksi keräyspiste lähikuukausina. Kaiken kaikkiaan Suomessa on yli 1 850 Rinki-ekopistettä. Näistä yli 600 pisteessä on Ringin ja Suomen Uusiomuovi Oy:n muovipakkauskeräys.
Keräysverkostoa on kehitetty ja laajennettu vuoden 2016 jälkeen. Silloin kuluttaja palautti keskimäärin puoli kiloa pakkauksia keräyksen kautta kierrätykseen. Vuoden 2018 ennakkotiedoista voi päätellä, että kierrätykseen palautuneiden muovipakkausten määrät ovat jo kaksi kiloa suomalaista kohden, Uusiomuosi Oy:n verkkosivuilla kerrotaan.
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö.