Vieraskynä (muokattu 20.1.2021) Kiuruvesilehti

Keskusta hallitusneuvotteluissa koko Suomen asialla

Keskusta hallitusneuvotteluissa
koko Suomen asialla

KESKUSTAN eduskuntavaalitulos oli puolueen huonoin yli sataan vuoteen. Siksi moni kysyy nyt perustellusti, miksi lähdimme mukaan hallitusneuvotteluihin.

ENSISIJAISESTI Keskustassa ajateltiinkin, että paikkamme on oppositiossa. SDP ja Rinne kokivat kuitenkin vahvasti, että vain Keskustan kanssa on mahdollista rakentaa pehmeämmille arvoille perustuvaa yhteiskuntaa, nyt kun talous on paremmassa kunnossa.
Rinne vetosi Keskustaan, että harkitsisimme vielä hallitusneuvotteluihin lähtöä.
Päätös edellytti monia kokoontumisia eduskuntaryhmältämme sekä lopuksi myös kenttäväelle lähetetyn kyselyn, joka ratkaisi päätöksemme. Kentän tuella, teimme vaikean ratkaisun. Lähdimme mukaan hallitusneuvotteluihin.

VAALITAPPIOSTA huolimatta on kuitenkin muistettava, että Keskustalle antoi äänensä yli 420 000 suomalaista.
Meillä on siis velvollisuus edistää niitä asioita, joista vaaleissa puhuimme: koko Suomen asia, perheet, ilmasto, suomalainen ruoka, sivistys ja turvallisuus.
Koska viime hallituskaudella saimme talouden kasvu-uralle, meillä on nyt mahdollisuus satsata entistä enemmän pienituloisten arkeen samalla kun perheiden asemaa ja perusturvaa parannetaan.
Tulemme myös huolehtimaan siitä, että sote-uudistus saadaan toteutettua oikeudenmukaisella tavalla.
Tulevankin hallituksen talous- ja työllisyyspoliittinen linja on oltava kestävä, tästä Keskusta pitää huolen tukemalla hyvää talous- ja työllisyyskehitystä.
Suomen tulee jatkossakin olla maa, jossa kannattaa yrittää ja ottaa riskiä.
Kouluttautumismahdollisuuksia on oltava kaikkialla Suomessa ja osaavaa työvoimaa on oltava tarjolla yrityksille myös maaseuduilla.
Suomalaisen maatalouden ja ruuantuotannon kannattavuuskriisiin on tuotava selkeitä ratkaisuja ja parannettava tuottajien asemaa markkinoilla. Maaseutujen näivettymiskehitystä on torjuttava.
Keskusta huolehtii suomalaisesta kestävästä metsien hoidosta ja osaamisesta myös jatkossa.

KESKUSTAN on panostettava myös puolueen ohjelmalliseen ja toiminnalliseen uudistamiseen.
Keskustalaisen ajattelun ydinteema ylisukupolvisuus vaatii, että maa on annettava paremmassa kunnossa tuleville sukupolville kuin mitä sen on saanut.
Näin teimme talouden kohdalla edellisessä hallituksessa ja nyt tulemme panostamaan sosiaaliseen eheyteen ja koko maan tasapuoliseen kehittämiseen.

HANNAKAISA HEIKKINEN
kansanedustaja (kesk.)
puolueen varapuheenjohtaja