KIURUVEDEN Ratsastajat juhlivat 30-vuotistaivaltaan esterastastuskilpailuiden merkeissä tulevana viikonloppuna.
KIURUVEDEN Ratsastajat perustettiin lokakuussa vuonna 1988, koska raviurheilutoiminnan lisäksi paikkakunnalla haluttiin kehittää ratsastusurheilua ja tuntitoimintaa sekä tukea oppilaitoksessa tapahtuvaa koulutusta. Nyt reilu 30 vuotta myöhemmin seura on löytänyt hyvin paikkansa hevosihmisten parissa. Tällä hetkellä seuralla on noin 140 jäsentä.
– Seuramme elää murrosvaihetta. Tämä vuosi keskitytään seuran uudistamiseen ja seuratyönkehittämiseen. Viime vuonna luovuimme tunti- ja leiritoiminnasta, sillä paikkakunnalla on paljon talliyrittäjiä, jotka tarjoavat kattavasti näitä palveluita, kertoo tammikuussa puheenjohtajan puikkoihin astunut Arja Vatanen.
KiuRa:n johtokunta haluaa uudistaa seuratoimintaa palvelemaan paremmin niin juniori- kuin senioriratsastajiakin.
– Meillä on nyt viritteillä juhlavuoden kunniaksi KiuRa:n 30-vuotisapuraha, jota jäsenet voivat hakea myöhemmin tänä vuonna. Tuki voi olla rahallista tai vaikkapa mahdollistaa ratsastustunneilla käymisen. Haluamme tehdä seuramme kynnyksen matalaksi, kertoo Vatanen.
Kiuruveden Ratsastajat ovat tehneet koko seuran historian ajan tiivistä yhteistyötä Hingunniemessä toimivan ammatillisen oppilaitoksen kanssa. Tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että yhteistyötä tehdään tiiviimmin kaikkien paikkakunnalla toimivien tahojen kuten talliyrittäjien kanssa, sillä seuran tehtävä on edistää nimenomaan ratsastusharrastusta.
– Tavoitteena olisi saada harrastajat yhteen ja ryhmäytymään. Toiveissa olisi, että saisimme kasvatettua uutta sukupolvea seuratyöhön ja mukaan tulisi myös uusia henkilöitä, jotka toisivat seuraan uusia ajatuksia ja näkökulmia, Vatanen sanoo.
Seuran tehtävä on edistää ratsastusharrastusta sekä kilpailutoimintaa. Nyt Kiuruveden Ratsastajilla onkin monta lupaavaa nuorta ratsastajaa kilpakentille. esimerkiksi Eveliina Riikonen, Katriina Pasanen ja Sanni Niiranen ovat menestyneet 3-tason kilpakentillä. Heistä Eveliina Riikonen nähdään tulevan viikonlopun estekilpailussa.
TULEVAISUUDESSA Kiuruveden Ratsastajat painivat samojen ongelmien kanssa kuin monet muutkin urheiluseurat. Siksi on välttämätöntä, että seura uudistuu.
– Monilla seuroilla on jäseniä, mutta pulaa on niistä aktiivisista toimijoista. Heitä kaivataan myös meidän seuratoimintaan. Uskon, että seurallamme on hyvät mahdollisuudet jatkaa toimintaansa myös tulevina vuosikymmeninä.
Suomen Ratsastajainliiton teemana on tänä vuonna Yhdessä.
– Mekin mietimme seurassa mitä kaikkea kivaa voidaan tehdä yhdessä. Haluamme, että seuramme jäsenet tuntevat yhteyttä keskenään. Jäsenten ei tarvitse omistaa omaa hevosta tai kilpailla. He voivat harrastaa lajia siten kuin tuntuu itsestään sopivimmalta ja siellä missä itse haluavat. Ihan kaikki voivat olla seuran toiminnassa mukana. Kaikki ovat samanarvoisia ja jokainen harrastaja on yhtä arvokas, Vatanen muistuttaa.
VATANEN uppoutui hevosmaailmaan jo vuonna 1972 lähtiessään ratsastamaan Savikon tallille. Välillä hän kävi myös ravipuolella, mutta palasi takaisin ratsujen pariin. Kiuruveden Ratsastajiin hän liittyi heti vuonna 1989.
– Hevonen on varsinainen terapeutti, se hoitaa ihmistä. Niiden parissa olet hetken aikaa irti arjesta, sillä ne vaativat sataprosenttisen keskittymisen. Hevonen on voimaannuttava eläin, joka tuo hyvää mieltä ihmisille. Onhan ratsastus myös mainio kuntoilumuoto, kertoo Vatanen.
Kiuruveden Ratsastajat juhlistavat 30 toimintavuottaan esteratsastuksen juhlakilpailuissa 18.-19. toukokuuta. 3-tason kilpailussa riittää seurattavaa koko päiväksi, sillä lähtöjä on yhteensä noin 200 ja kilpakentällä nähdään yli 90 ratsukkoa. Yleisölle tarjotaan kahvit.