Uutiset (muokattu 20.1.2021) Aku Laatikainen

Jalkapalloilija Xhevdet Gela on monitoimimies

KIUPAN kasvatti Xhevdet Gelan pitävät kiireisenä Veikkausliigassa pelaaminen, Viitosessa valmentaminen ja oman siivousfirman pyörittäminen.

KIURUVEDEN Palloilijoiden kasvatti Xhevdet Gela on ilahtunut, kun hän pääsee antamaan haastattelua entisen kotikaupunkinsa lehteen. Kosovossa vuonna 1989 syntynyt jalkapalloilija vietti lapsuutensa suurimmaksi osaksi Kiuruvedellä, kun hänen perheensä pakeni Jugoslavian sotaa 1990-luvun alussa ja asettui Suomeen.
– Olin onnekas, kun sain asua Kiuruvedellä. Se oli pienelle lapselle mukava ja turvallinen paikka kasvaa. Sain siellä hyvin monipuolisen urheilutaustan, mikä on sittemmin auttanut huippu-urheilijan uralla. Kiuruvedellä oli kiva harrastaa talvella sählyä ja jääkiekkoa ja kesällä jalkapalloa.
Toisin kuin isoissa kaupungeissa, oli Kiuruvedellä kaikki lähellä. Kotoa vilkas poika pääsikin äkkiä Kuorevirralle, jossa oli hyvä purkaa energiaa eri lajeihin. Harrastukset ja kaverit auttoivat myös sopeutumaan uuteen kotimaahan.
– Futisharrastus lähti siitä, kun isoveli alkoi kulkea KiuPan harjoituksissa ja seurasin edustuksen pelejä. Kerran sitten Raimo Tuoriniemi kysyi minua mukaan ja sillä tiellä tässä ollaan edelleen, hän hymyilee.
Gela kiittelee lisäksi luokanopettajaansa Vesa Vainiota.
– Hän oli todella innostava persoona. Minua harmitti, kun en päässyt viime kesänä KiuPan jalispäivään mukaan, jossa olisin voinut nähdä kaikkia vanhoja tuttuja. Minulla oli samaan aikaan Veikkausliigassa peli.
Gelan perhe muutti pääkaupunkiseudulle, kun hän tuli yläasteikään. Syynä olivat vanhempien työt ja isosisarusten opiskelut.

SITTEMMIN Gela on pelannut jalkapalloa lukuisissa eteläsuomalaisissa seuroissa ja kasvanut monivuotiseksi luottomieheksi Veikkausliigaan. Kovan työnteon kautta ja iän myötä Gela on kypsynyt kelpo pelaajaksi, vaikkei maajoukkueissa saakka ole pelannutkaan.
Hänet tunnetaan ennen kaikkea vahvana kaksinkamppailupelaajana, joka jaksaa uurastaa hyvin kentän molempiin suuntiin.
– Olen myös aika varmaotteinen ja rauhallinen pallon kanssa. Tosin maaleja haluaisin tehdä enemmän.
Tällä hetkellä 183-senttinen keskikenttämies pelaa Helsingin IFK:ssa, jonne hän siirtyi täksi kaudeksi FC Lahdesta.
– Mukavaa oli palata taas pääkaupunkiseudulle. Sain seuralta hyvän tarjouksen ja samalla pääsin taas lähemmäksi perhettäni.
Gela on pelannut HIFK:ssa aiemminkin, vuosina 2016 ja 2017. Niinpä sopeutuminen uusvanhaan seuraan on sujunut hyvin.
– Se on tosin harmittanut, että olen ollut melko paljon loukkaantuneena tällä kaudella. Niinpä en ole päässyt pelaamaan niin paljon kuin olisin halunnut. Onneksi kuitenkin joukkueella on mennyt ihan hyvin.

VAIKKA pelejä on jäänyt välistä, ei Gelalla ole arjessaan tekemisen puutetta.
Pelaamisen ohella hän toimii valmentajana espoolaisessa EBK:ssa, joka pelaa miesten Viitosta eli Suomen kuudenneksi korkeinta sarjatasoa. Gelan valmentama joukkue on voittanut tällä kaudella kaikki pelinsä ja edennyt Suomen Regions’ Cupissakin puolivälieriin saakka.
– Olen aiempinakin vuosina valmentanut jonkin verran, pääasiassa junioreita. Mielestäni se on hyvää vastapainoa pelaamiselle, sillä valmentaminen on niin erilaista touhua.
Syksyllä 30 vuotta täyttävä Gela aikoo jatkaa pelaajauraansa vielä toivon mukaan pitkään. Niinpä hän ei osaa sanoa, että millainen valmentajaura hänelle tulevaisuudessa urkenee.
– Melko varma kuitenkin olen, että jollain tapaa haluan olla peliuran jälkeenkin futiksessa mukana. Laji on niin lähellä sydäntä ja olen hyvin kilpailuhenkinen.
Gela on ollut myös yrittäjä vuodesta 2017 lähtien. Hänellä on Siistix-niminen siivousfirma. Pelihommien loputtua hän ei ole siis putoamassa tyhjän päälle.
– Idea yrittämiseen syntyi eräällä pelireissulla. Bussissa istuessa ja puhelinta räplätessä tuntui, että voisihan sitä tehdä jotain järkevääkin. Onhan tässä kalenteri toisinaan melko täynnä, mutta ihan hyvin olen saanut sovitettua kaiken yhteen, Gela myhäilee.