Uutiset Aku Laatikainen

Kostekivi ja Pihlajamaa uudet IskelmäMestarit

UUDET IskelmäMestarit vuosimallia 2019 ovat Tommi Kostekivi Oulusta ja Maria Pihlajamaa Kellokoskelta.
– Olen häkeltynyt, sillä laulajissa oli todella kova taso. Tämä oli itselleni henkisesti iso voitto, sillä aloitin laulamisen uudelleen pienen tauon jälkeen, Kostekivi kertasi IskelmäTV:n haastattelussa voiton jälkeen.
– Toisaalta tähän on tähdätty jo jonkin aikaa. Tein paljon töitä IskelmäMestareita varten. Minulla oli myös sopivasti nälkää menestyä, sillä viime vuonna olin täällä ensimmäistä kertaa ja sijoituin silloin toiseksi.
40-vuotias Kostekivi sanoo, että musiikki on hänelle elämäntapa. Hän on aiemminkin tehnyt musiikkia ja keikkaillut erilaisten bändien kanssa. Erityisesti vanha tanssimusiikki on miehen sydäntä lähellä.
– Musiikki on antanut minulle paljon tunteita, kuten iloa ja herkkyyttä. Toivottavasti saisin tarjota jatkossa näitä samoja tunteita myös muille. Haluan keikkailla ja tanssittaa ihmisiä, hän suunnittelee.
Kostekivi oli viime vuonna yleisön suosikki ja tänä vuonna hän nappasi saman tittelin uudelleen.
– Sillä on valtava merkitys minulle, että myös yleisö arvostaa noin paljon, Kostekivi riemuitsi.

NAISTEN voittaja Maria Pihlajamaa sanoi, että voitto tuntuu epätodelliselta.
– Vaikka ykkössijaa tulinkin hakemaan, meinasivat jalat silti pettää alta, kun kuulin voittaneeni. Olen monta vuotta haaveillut tästä ja kerännyt rohkeutta omien unelmien tavoitteluun, sillä olen aina ollut melko kova jännittämään, IskelmäMestareiden ensikertalainen sanoi.
Molempien voittajien tie ykköseksi oli pitkä. Alkuvuodesta kilpailuun pidettiin ympäri Suomen karsintoja, joista 60 laulajaa eteni semifinaaliin.
Semifinaalista pääsi finaalikarsintaan yhdeksän naista ja kahdeksan miestä, joista karsittiin vielä finaaliin viisi miestä ja viisi naista.
Lauantain finaalissa laulettiin kaksi kierrosta, joista toiselle eteni ainoastaan kolme miestä ja kolme naista.
– Olihan sitä välillä melko poikki, mutta nälkä kasvoi syödessä ja otin aina laulun kerrallaan, Pihlajamaa kertasi.
Musiikki on ollut Pihlajamaalle jo pitkään iso osa elämää ja viime vuosina hän on alkanut panostaa siihen koko ajan enemmän. Pihlajamaa on käynyt muun muassa säännöllisesti laulutunneilla.
– Musiikki antaa paljon iloa elämääni ja toivon, että jatkossa saisin jakaa ilosanomaa muillekin.
Sekä Kostekivi että Pihlajamaa kehuivat Iskelmäviikon tunnelmaa. Yleisö oli heidän mielestään hyvin kannustavaa.
– Täällä oli ilo esiintyä, Pihlajamaa hymyili.

KOLMANNEN kerran järjestetty SenioriMestarit-laulukilpailu houkutteli ennätysmäärän osallistujia karsintoihin, kun 700 laulajaa lähti tavoittelemaan titteliä. Vuoden 2019 SenioriMestareiksi julistettiin torstaina miesten sarjassa kiuruvetisjuurinen Raimo Kukkonen ja naisten sarjassa Anna-Kaisa Korpinen.
Siilinjärvellä asuva Raimo Kukkonen osallistui ensimmäistä kertaa SenioriMestarit-laulukilpailuun ja nappasi heti voiton miesten sarjassa. Finaalissa hän lauloi kappaleet Hyvännäköinen ja Kuin taivaisiin. Ne vetosivat tuomaristoon.
– Kyllä voitto merkitsee minulle paljon. Tämähän on ihan mahtava juttu, että voitto tuli omassa kotikylässä. Kisassa tuli tunne, kuin kotona laulaisi, iloitsi tuore SenioriMestari.
Kukkonen arvelee, että musiikki jatkuu edelleen harrastuksena. Keväällä Kukkonen osallistui Tangomarkkinoiden Tangomaratoniin ja pääsi 16 parhaan laulajan joukkoon. Viime syksynä hän voitti Laila ja Olavi -laulukilpailun yleisen sarjan.
– SenioriMestarit-laulukilpailussa meidän laulajien keskuudessa oli aivan erityinen tunnelma. Kaikki tsemppasivat ja kannustivat toisiaan ja yhteishenki oli aivan mahtava. Se teki kolmesta raskaasta kisapäivästä helpomman, Kukkonen kertoo.
Vaikka kilpailuissa menestymisen myötä lauluharrastus on noussut uudelle tasolle, jatkaa Kukkonen leipätyössään Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ortopedian klinikalla kipsimestarina.
– Musiikkiharrastus tuo vaihtelua arkeeni. Työssäni ja harrastuksessani ollaan molemmissa ihmisten kanssa tekemisissä.
Musiikki on aina ollut osa Kukkosen elämää. Hän kasvoi körttisuvussa, joten seuraperinne tuli tutuksi jo lapsuudessa.
– Pienestä pitäen kävin seuroissa, joissa laulettiin paljon. 18-vuotiaana aloitin kuorolauluharrastuksen Kiurun Laulussa. Kuorossa esiinnyin ensimmäistä kertaa julkisesti.
Kuoron riveissä Kukkonen alkoi saada myös soolo-osuuksia.
– Esiintymisten myötä itsevarmuuteni kasvoi ja 90-luvulla aloitinkin keikkailun, Kukkonen muistelee.
Viimeiset 20 vuotta Kukkonen on keikkaillut iisalmelaisen Tapani Heinosen kanssa ja välillä keikoilla on ollut mukana suurempikin bändi. Heinonen soittaa haitaria ja koskettimia. Kiuruvedellä he esiintyivät viimeksi huhtikuussa Kalliokylän Jukolan tansseissa.
– Tanssikeikkojen lisäksi olemme tehneet keikkoja myös häistä hautajaisiin. Seuraavan kerran esiinnymme Pielaveden Saarelassa 31. heinäkuuta. Laila ja Olavi -laulukilpailun voiton myötä pidin kaksi konserttiakin.
Kukkonen toivookin, että myös SenioriMestarit pääsevät esiintymään yhteiskonsertissa.