Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Aapo ihastui Teplin luomupossuihin

YKSI Tapelin sikalan vieraista lauantaina oli Aapo Halonen (4). Hän oli ihastunut erityisesti pieniin luomupossuihin, jotka kirmasivat milloin sisään ja milloin ulos.

HARVA lapsi saa tänä päivänä nähdä possuja, sillä sikalaan ei pääse sisälle ja possut ovat harvoin ulkona, paitsi luomusikalassa.
Luonnon päivän maatilavierailukohteena oli Tapelin sikala Luupuvedellä. Tapelin sikala on luomusikala, se on ainoa luomusikala koko itäisessä Suomessa. Suomessa on vain 12 luomusikalaa.
Tapelin sikalassa on 65 emakkoa ja, kasvatuspaikkoja on 500, kaikki syntyneet porsaat kasvatetaan tilalla teuraaksi asti.
Isäntä, luomuliiton puheenjohtaja Hannu Kämäräinen on pitänyt tilaa vuodesta 1982, luomusikoja Tapelissa on ollut vuodesta 2014.
Luomusianlihan hinta on noin kaksinkertainen tavanomaiseen sianlihaan verrattuna, luomuliha maksaa noin 3 euroa 35 senttiä kilolta.
Tapelin siat menevät HKScanille teurastettaviksi ja Tamminen jalostaa lihan kauppoihin ja ravintoloihin. Keskiteurastuspaino on 85 kiloa eli yhteensä Tapelin tilalta lähtee 110 000 kiloa lihaa vuodessa.
Hannu Kämäräinen ostaa noin puolet käytetystä luomuviljasta, mahdollisimman paljon lähialueen luomuviljelijöiltä. Omavaraisuus nousee vähitellen, kun peltoala kasvaa.
– Minulla kasvaa eniten luomuohraa, lisäksi seosviljaa, esimerkiksi tänä vuonna ohra- ja vehnäseosta, vähemmän kauraa. Hernettä viljelen vuosittain, lisäksi joskus härkäpapua. Monipuoliseen viljelykiertoon kuuluu apilapitoisia nurmia, joista teen säilörehua, joka myös käytetään possuille virike- ja terveysrehuksi, Kämäräinen esittelee.
Hannu Kämäräinen pitää tärkeänä Luonnon päivää ja avaa mielellään sikalan ovet vieraille tulla tutustumaan.
– Täällä ihmiset näkevät, miten luomueläimiä kasvatetaan.
Hannu Kämäräisen mukaan luomusianlihan maku perustuu siihen, että siat syövät luomuruokaa, niillä on enemmän tilaa liikkua, possut pääsevät ulkoilemaan, eikä eläimiä pidetä häkeissä. Imetysaikakin on pidempi. Kaiken tämän takia siat voivat hyvin.
Kämäräisellä ei ole laajentumistavoitteita, sillä luomulihan kysyntä on haasteellista sen kalleuden takia.
– Kaupoissa luomulihan ja luomutuotteiden kysyntä kasvaa, ihmiset ovat kiinnostuneita luomusta, korkea hinta rajoittaa kuitenkin myyntiä. Ostamista rajoittaa sekin, että meillä Suomessa tavanomainen tuotanto mielletään jo puhtaaksi ja eettiseksi ja sianliha on halpaa. Luomulihantuotanto on vielä eettisempää kuin tavanomainen tuotanto, tällaisilla tilaisuuksilla juuri tuodaan esille, että luomutuotanto on toisenlaista.

MARKETTA FLYGARE lähti näyttämään tyttärensä pojalle Arttu Hukkaselle (1,5) possuja. Pikku-Arttu ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt possuja. Possujen kirmaaminen edestakaisin sai Artun hihkumaan innosta.
– Me olemme kyllä käyneet näissä Luonnon päivissä, täälläkin, ja lehmätilalla, Artun mummu Marketta Flygare selitti.
Flygare sanoi, että hän ei sen kummemmin käytä luomua, mutta kasvattaa itse vihannekset ja joitakin marjoja.
– Suomessa ruoka on puhdasta verrattuna Keski-Eurooppaan. Siksi en niin mene luomu edellä, Flygare tuumi.
Myös Outi Partanen ja Seija Partanen toivat Tapelin sikalaan neljä lasta. Naiset suosivat kotiruokaa ja lähiruokaa. Outista ja Seijasta on erinomaista, että sikalaan pääsee tutustumaan, sillä sikoja lapset eivät näe missään.
Vilja Karikumpu (7) ja Vertti Karikumpu (6) ihastelivat niin ikään possuja yhdessä mummunsa Kaija Ruotsalaisen kanssa.
– Eivät lapset näe sikoja ollenkaan. Meillä itsellä oli sikala, olen nuorena sikoja hoitanut, söpöjä eläimiä ne ovat, tuumasi Kaija Ruotsalainen.
Kaija Ruotsalainen on esitellyt lapsenlapsilleen lammastilan arkea ja vienyt lapset Osta maalta -tapahtumaan.
– Itse käytän luomua. Ostan myös mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita. Olen valmis maksamaan luomusta enemmän. Pojalla on luomuviljellyt pellot ja pihvikarjaa, meillä oli myös luomupellot.
Luomutilalla kävi noin 300 ihmistä. Kävijät saivat arvata Poeka-karjun painon, se oli 190,5 kiloa. Arvauskisassa lähimmäksi pääsi Vili Rimpiläinen, hän tiesi karjun painon puolen kilon tarkkuudella.

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy