UUSI osuuskunta Maitosuomi aloitti toimintansa 1.9. Maitosuomeen sulautuivat osuuskunta ItäMaidon ja Maitosuomi. Valioryhmään kuuluvan Osuuskunta Maitosuomen omistaa noin 2400 maitotilayrittäjää laajalla alueella.
MAITOSUOMEN jäsentilojen tuottama maitomäärä oli vuonna 2018 noin 888 miljoonaa litraa eli noin puolet kaikesta valioryhmässä tuotetusta maidosta. Tilojen keskimääräinen maidontuotanto oli 311 000 litraa. Maidonkeräilyssä on 35 maitoautoyhdistelmää.
SUOMALAISET maitotilat omistavat valion alueellisten osuuskuntien kautta ja valio maksaa toimintansa kaikki tuoton osuuskuntien kautta tiloille. Osuuskunta Maitosuomi omistaa 42,7 prosenttia Valion osakkeista.
Osuuskunta Maitosuomen hallitus muodostuu maitotilayrittäjistä. Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttävät osuuskunnan jäsenet osallistumalla osuuskunnan edustajiston vaaliin. Ensimmäinen uuden osuuskunnan edustajiston vaali pidetään marraskuussa 2019. Osuuskunta Maitosuomen toimitusjohtaja on Ilpo Lukkarinen.
– Alkuvuoden aikana olemme omistajahallinnon ja henkilöstön kanssa määrittäneet uuden osuuskunnan tulevaisuuden suuntaan tavoitteita ja konkreettista toimintaa. Keskeisimpiä uuden Maitosuomen tavoitteita on mahdollisimman korkea tuottajahinta, Lukkarinen toteaa.
Osuuskunta Maitosuomi on Valion suurin omistaja. Osuuskunnalla on 42,7 prosenttia Valion osakkeista ja se toimittaa noin puolet Valion vastaanottamasta maidosta. Maitoa kerätään 117 kunnasta, muun muassa Kiuruvedeltä. Valion nelihenkisessä hallituksessa Maitosuomesta jäsenenä on maitoyrittäjä Jarno Kämäräinen Kiuruvedeltä.