MÄ EN KIUSAA -kampanjaviikkoa vietetään 30.9.–5.10. Kampanjaviikko käynnistyy maanantaiaamuna jättitapahtumalla, jossa lapset ja nuoret kokoontuvat kuuntelemaan koulurauhan- ja hyvän kaveruuden julistuksen Nivan koulun hiekkakentälle.
Järjestäjinä ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kiuruveden yhdistys, kampanjatiimi, kulttuuritoimi ja Nivan koulu. Kuka tahansa voi osallistua kaveruuden massatapahtumaan Nivan koulun hiekkakentällä kello 9. Paikalla on kampanjan kummi Taneli Tenhunen, Kiuruveden koululaisia ja varhaiskasvatus.
Maanantaina rakennetaan Kulttuuritalolle myös pieni ystävyyden metsä.
Ideana on, että kukin yksin tai ryhmässä voi ”istuttaa” oman nimikkopuun. Puun voi tuoda mukanaan ja puita saa myös Kulttuuritalosta. Lisäksi kannattaa tuoda mukana oma nimikoitu kuusenjalka.
Puuhun voi ripustaa omaan teemaan liittyviä koristeita. Pieni metsä on esillä Kulttuuritalossa kampanjaviikon ajan.
Kulttuuritalolle voi maanantaina tuoda lisäksi kiusaamiseen liittyvän oman banderollin tai julisteen ja kirjastolle voi jättää hyvän mielen viestejä.
Kouluille jaetaan viikolla kampanjaan liittyvää linkkimateriaalia YouTubeen, nettisivuille, Facebookiin ja Instagramiin.
VIIKON kruunaa lauantaina 5.10. järjestettävä hyväntekeväisyyskonsertti Yli synkän virran. Konsertissa kuullaan lauluja ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Konsertin järjestää Kiuruveden Musiikinystävät Kiurusalissa.
Konsertissa esiintyvät Markku Uhlbäck, Kiuruveden Naislaulajat, Kati Huttunen, Helmettäret, Cantus Firmus, Iina Happonen ja Iida Nissinen, Pirjo Kamaja, Kiurun Laulu, Ukko Hyvönen ja Elliina Tikka, Jere Tikkanen, Sini Strömberg ja Harri Hyvönen.
Lapsille on tarjolla Rölli-lastennäytelmä 2.10. ja Minttu-kissa ja Pietari-varsa -lastennäytelmä torstaina 3.10. Kiurusalissa.
MÄ en kiusaa -kampanja polkaistiin käyntiin viime syksynä Kiuruvedellä. Kampanjan tarkoitus on nostaa vaikea aihe hyvyyden avulla esille, herättää ajatuksia ja keskustelua. Vaikuttaa asenteisiin. Saada koulut ja kodit puuttumaan kiusaamiseen nykyistä enemmän, antaa käyttömateriaalia ja luoda kontakteja sekä saada kiusaaminen vähenemään.
– Olemme saaneet avuksemme lukuisan joukon ihmisiä ympäri Suomen. Kampanjaan osallistuneet ovat lähettäneet meille kuvansa tai tervehdysvideon, jossa he kertovat kiusaamiseen liittyvistä kipeistä kokemuksistaan. Materiaalit on nähtävillä netissä, instassa ja facebookissa. Kuvillaan osallistujat ilmaisevat tukensa aihetta kohtaan ja innostavat lapsia ja nuoria ajattelemaan aihetta ehkä syvemmin, Auli Vaalama kertoo.
Kampanjan suojelijana toimii entinen lumilautailija-ammattilainen Pekka Hyysalo. Kummeina ovat ammattijalkapalloilijat Ilmari Niskanen ja Berat Sadik, sekä pyörätuolitennisammattilainen Taneli Tenhunen ja jalkapalloseura KiuPa.
Kampanjaa tukevat mm. Turmion Kätilöt, CatCat, Steve`n´Seagal, Jesse Haaja, Lukas Hradecky, Salla Simukka, Lassi Viljanen, Aapeli Räsänen, Amin Asikainen, SavoVolley, Mari Eder, Jenna Laukkanen, Miss Elowena -organisaatio, Korumies Arvi, Kari Vepsä… Ja valtava määrä ihan tavallisia ihmisiä, yrityksiä, yhteisöjä, seuroja ja mediaa.