Uutiset (muokattu 20.1.2021) Jaana Selander

Töitä kaikille ja 10 000 asukasta!

LUOTTAMUSHENKILÖISTÄ, viranhaltijoista ja yrittäjistä koostuva Kiuruveden kaupungin julkisuuskuvatyöryhmä ei aio levätä ennen kuin Kiuruvedelle on saatu kaikille töitä ja asukasluku on saatu nostettua 10 000:een.

JULKISUUSKUVATYÖRYHMÄN perusti elinkeinojaosto keväällä, idean isä on kaupunginvaltuutettu Risto Juntunen (kesk).
Julkisuuskuvatyöryhmä kokoontui viime viikon keskiviikkona toisen kerran miettimään, millaista työtä työryhmä alkaa tekemään. Kiuruveden kaupungin sisällä on toiminut jo aikaisemmin viranhaltijoista koostuva markkinointityöryhmä. Julkisuuskuvatyöryhmä on isompi kokonaisuus, jossa myös kaupungin ulkopuolinen näkemys, ideat ja ajatukset tulevat esiin.
– Ajatuksena on ensialkuun keskustella siitä, mitä Kiuruveden julkisuuskuvassa tulisi huomioida ja kuka tekee mitäkin ja mikä on kunkin työryhmän rooli, hallintojohtaja Anne Koljonen selventää.
Julkisuuskuvatyöryhmässä Kiuruveden yrittäjien edustajana on Reetta Hyvärinen, mukana ovat myös Iskelmäviikon tapahtumakoordinaattori Timo Marjoniemi, teatteriseurue Hulluwiiman edustaja Esko Huttunen, Risto Juntunen,kulttuurisihteeri ja kirjastotoimen vastaava Heidi Huhtilainen, Anne Koljonen, toimistosihteeri Auli Vaalama ja yritysneuvoja Tuula Parkkonen-Suhonen.
Markkinointityöryhmässä ovat Anne Koljonen, maanmittausinsinööri Ville Kamaja, hallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen, liikuntasihteeri Lassi Myllylä, kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka, yhteyssihteeri Marjut Nousiainen, maaseutuasiamies Mari Tabell, Tuula Parkkonen-Suhonen, vihertyönjohtaja Nea Turkki-Koski, Heidi Huhtilainen.
Työryhmä tulee pureutumaan siihen, miten Kiuruveden julkisuuskuvaa muokkaamalla paikkakunnalle saadaan houkutelluksi yrityksiä ja asukkaita.
– Kun työttömyys on nolla ja Kiuruvedellä yli 10 000 ihmistä, voidaan huilata, heittää Risto Juntunen.
Kiuruveden julkisuuskuvaa ja sitä mukaan elinvoimaisuuden parantamista aiotaan katsoa kaikista näkökohdista. Siihen tarjoaa mahdollisuuden työryhmän monialainen koostumus.
Julkisuuskuvatyöryhmä on kokoontunut yhden kerran ja siitä jäi kaikille positiiviset fiilikset.
– Ensimmäinen kokoontuminen osoitti, että työryhmälle on tarvetta, jatkaa Juntunen.
Yksi kehittämiskohde ovat kaupungin nettisivut, miten niistä saadaan vetävämmät? Toinen tärkeä juttu on, miten kaupunki voisi hyödyntää tänne tulevia matkailijoita ja vierailijoita.
– Meillä on omat vahvuutemme, ne pitää tuoda esiin. Yksi on muun muassa Paljakka, voisimme siellä käyttää ihmisiä, tai tuoda esiin, että Koivujärvellä pesii kalasääski, Juntunen heittää.
Kiuruveden kaupungilla on markkinointibudjetti, jonka puitteissa hoidetaan kaupungin yleistä markkinointia ja ideoita viedään eteenpäin. Tänä vuonna se on ollut 48 000 euroa. Ensi vuoden markkinointibudjettiraamit päättää kaupunginhallitus
Markkinointiryhmässä tullaan käymään läpi, mihin keihäänkärkiin ensi vuonna panostetaan. Vuodelle 2020 laaditaan tarkka markkinointisuunnitelma. Tänä vuonna kaupunki on ollut markkinoimassa palvelujaan muun muassa Iskelmäviikolla, koiranäyttelyssä ja Savo Future Roadshowssa. On myyty Kiuruvesi-retropaitoja ja radio Novaan lähetettiin Kiuruvesi-sisältöinen laatikko. Lisäksi on panostettu someviestintään, henkilökunta on saanut somekoulutusta, mainontaa ja asioista tiedottamista on lisätty Facebookissa. Kaupungin palkkalistoilla oli kesällä nuori tekemässä someen sisältöä, valokuvia ja videoita.
– Itse kukin yrittää nyt somemaailmaa opetella, Koljonen lisää.
Risto Juntunen huomauttaa, että monet markkinointijutut ovat ilmaisia, mutta tuovat julkisuutta.
Julkisuuskuvaa ja markkinointia terävöitetään kaupungin strategian mukaisesti.

YRITTÄJÄ Reetta Hyvärinen uskoo yhdessä tekemiseen.
– Meidän voimavara on luonto ja se tuo matkailua, vierailijoita ja asiakkaita. Kiuruvedellä on runsaasti palveluja, kivijalkaliikkeitä, niitä arvostetaan. Ydinkeskusta on pieni, se saadaan kyllä hyvin käyttöön ja ehkä laajemmaltakin.
Yrittäjien edustajana Hyvärinen toivoisi päättäjiin lisää yrittäjiä tai ainakin, että yrittäjien ääni kuuluisi.
– Hienoa, että minun vaatekauppa löytyy Kiuruveden kaupungin sivuilta, seuraan Facebook-päivityksiä ja jaan niitä omilla sivuillani, Hyvärinen kertoo.
Maaseutuasiamies Mari Tabell luonnehtii Kiuruvettä omanlaisekseen.
– On, hyvä, että kaupunki on saanut enemmän yrittäjiä mukaan kehittämään kaupunkia. Kiuruvedellä näkyy vahvana tekemisen meininki. Sitä pitäisi tuoda esiin, täällä ei vatuloida, vaan tehdään. Täällä on myös hyviä kauppoja, niitä pitäisi tuoda myös esiin, että saisimme vieraspaikkakuntalaisia tänne. Kiuruvesi toimii ihan omassa sarjassaan. Pitävätkö kiuruvetiset luontoa ja palveluja itsestäänselvyytenä?

mainos alkaa
  • Kouruvesi-lehti Osta mediatilaa
  • Kiuruvesi-lehti Tilaa nyt!
mainos päättyy