KIURUVEDEN lukiosta valmistui kaksi ylioppilasta: Hanna Määttä ja Karri Loppukaarre. Hanna ja Karri saavat ylioppilashatut päähänsä torstaina 4. päivänä joulukuuta
Kiurusalissa.
YLIOPPILASJUHLAT ovat samalla lukion itsenäisyyspäivän juhla. Kanslisti Arja Laukkanen kertoo, että parhaillaan syksyllä on lakitettu seitsemän ylioppilasta, vähimmillään yksi ylioppilas, nyt valmistuneita on kaksi.
Karri Loppukaarre suoritti lukion 3,5 vuodessa. Hän kirjoitti syksyllä 2018 psykologian ja saksan, keväällä 2019 englannin ja nyt syksyllä äidinkielen ja ruotsin.
– Olen tosi tyytyväinen arvosanoihini, se tosin ärsyttää, että jäin ruotsissa parin pisteen päähän exemiasta. En kuitenkaan enää rupea ruotsia uusimaan.
Englannista Karri kirjoitti exemian.
– Olen pienestä pitäen käyttänyt nettiä. Pelaan videopelejä ja siellä kielenä on englanti, vieraan kielen opiskelu tulee siis siinä sivussa.
Englannin kielestä Karri sanoo tykkäävänsä, samoin muiden vieraiden kielten opiskelusta.
– Vieraiden kielten opiskelu on yhä vain tärkeämpää kansainvälistymisen ja globalisaation takia. Nuoret osaavatkin tosi hyvin kieliä.
Ruotsia Karri ei ollut innostunut opiskelemaan yläasteella, lukiossa hän huomasi, että ruotsin kieli onkin ihan hauskaa.
– Panostin ruotsiin enemmän ja sain hyviä arvosanoja, aloin automaattisesti tykätä ruotsista.
Lukion opettajia Karri kehuu mukaviksi ja päteviksi, erityisesti englanninopettaja Emiliaa.
– Emilia on hauska ja huumorintajuinen, hänen tunneillaan viihtyy ja jaksaa jopa opiskella, kun ei ole tiukka kuri.
LUKIOTA Karri kuvailee työlääksi, voi se olla helppokin, riippuen siitä, miten opiskelun ottaa. Karri sanoo ottaneensa lukion heti alusta alkaen vakavasti.
– On ollut aikoja, että olen kamppaillut jaksamisen kanssa, siksi pidensin opiskeluaikaa 3,5 vuoteen. Jaoin opintoni pidemmälle ajalle, mikä helpotti jaksamista. Loppujen lopuksi olen hyvin viihtynyt, enkä ole liikaa stressaantunut.
Karri aikoo pyrkiä lukemaan englantia Jyväskylän yliopistoon.
– Haaveena olisi aloittaa opiskelut syksyllä 2020. Tavoitteena olisi valmistua opettajaksi.
Karri pitää Jyväskylää hyvänä kaupunkina ja yliopistossa englannin opetus on huippuluokkaa.
Karri saattaa päästä lukemaan englantia yliopistoon ihan arvosanan perusteella, jos todistus ei riitä läpimenoon, on edessä pääsykokeet.
– Mielestäni on hyvä, että yliopistoon valitaan todistuksen perusteella, se antaa mahdollisuuden niille, jotka tykkäävät opiskella ja saavat hyviä arvosanoja, näin he pääsevät helposti jatkamaan opintoja. Toisaalta pääsykoe antaa mahdollisuuden niille, jotka eivät ole saaneet niin hyviä arvosanoja lukiosta. Tavoitteena kai tällä uudistuksella on vähentää välivuosia.
KARRI LOPPUKAARRE odottaa, että pääsee lukion jälkeen vaihtamaan maisemaa, kun on asunut Kiuruvedellä maaliskuussa 20 vuotta.
Karrista ei tunnu niin hyvältä valmistua ylioppilaaksi syksyllä, kivempi olisi juhlia yhdessä muiden kanssa keväällä, toisaalta pääasia on, että saa ylioppilashatun päähänsä.
Opiskelun vastapainona Karri on harrastanut videopelaamista, valokuvausta, frisbeegolfia ja juoksua, nekin ovat tasapainottaneet koulunkäyntiä.
Karrilla on monta sisarusta, kaikkiaan kuusi. Ylioppilasjuhlaa hän viettää yhdessä perheensä ja läheistensä kanssa pienimuotoisesti.
Karri asuu yksin koiransa Kodan kanssa.