Vieraskynä Jaana Selander

Mitä kuuluu kiuruvetinen kulttuuriperintö?

Leena Mulari

Mitä kulttuuriperintö käytännössä tarkoittaa? Hain puoliksi tosissaan, puoliksi läpällä EU:n Luova Eurooppa -ohjelman rahoittaman Cultural Heritage in Action -verkoston järjestämään vertaisoppimistilaisuuteen. Löysin itseni, kuvataideseuran edustajana, Teamsistä ainoana suomalaisena ison hakijamäärän joukosta keskellä eurooppalaista kulttuuritekijöiden kollegiota. Tutustumispelissä järjestäjä latoi ruudulle kuvan kustakin osallistujakaupungista. Muutama katedraali ja merenranta oli jo käsitelty, kun koneelle tupsahti luminen peltomaisema ja sen keskellä nököttävä maitolaituri. Olisi tietenkin pitänyt esitellä, että kuvassa näette suomalaisen kulttuurikeskuksen!

Ja tanssisalin, museon, odotusaulan, infopisteen, kansalaisten olohuoneen! Aineellista kulttuuriperintöä aidoimmillaan edustavan yhteisömme maamerkin ja elinkeinon edistäjän. Historiaamme, mutta myös lämminhenkisen osan nykypäivän maisemaa. Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa. Sen suojelua ohjaa Unescon yleissopimus, ja viime vuonna saunakulttuurimme pääsi osaksi kansainvälistä listausta. Maanantaista perjantaihin oppimistilaisuuden aiheena oli, kuinka kulttuuriperintö voi tukea ihmisten osallistumista ja osallisuutta; onhan kulttuuriperintö meidän kaikkien omistamaa ja meillä kaikilla on laissa määritelty oikeus kulttuuripalveluihin. Saimme nähdä toinen toistaan hienompia projekteja, joiden puitteissa tehtiin kulttuuritoimintaa isäntämaa Belgiassa.

Keskeisenä tapahtumien ja näyttelyiden runsaudesta nousi esiin tarinoiden merkitys. Kortrijkissa oli katolisten kulkueiden perinne ja maan tapaan kaupungin omat suojelusjättiläiset, mutta kaupunkilaiset olivat vieraantuneet tästä perinteestä. Niinpä paikallinen yhdistys päätti synnyttää vanhojen jättiläisten lapsen, Emman, uudeksi kaupungin edustajaksi ja tähän toimintaan saatiin mukaan kuntalaiset laajalti, niin oppilaitokset kuin luova sektori. Jättiläisnukkea rakennettiin konkreettisesti yhdessä, samoin luotiin sen profiilia ja kasvatettiin tarinaa.
Nyt Emma yhdistää kaupunkilaisia ja vahvistaa turismia. Onnistumisen reseptinä tuntui olevan perinteen uudistaminen, riittävä aika ja sitoutumien strategiatasolla. Paikalliset päättäjät uskalsivat luottaa luoviin toimijoihin ja näkivät hankkeen pitkän ajan investointina.

Miten saada parasta irti resursseistamme? Kuntavaalien lähestyessä kulttuuripalvelujen tärkeyttä ei sovi unohtaa, niin vaikeasti mitattavia kuin tulokset ovatkin. Päättäjät näkevät kulttuurin ja taiteen ehkä enemmänkin marginaalisena kuin eteenpäin ajavana voimana. Sosiaalista yhteenkuuluvuutta voidaan luoda taiteen ja kulttuurin avulla ja pandemian vaikutuksena tarve niihin on polttava! Luovuus on muutoksen väline. Jos meillä on kiva tarina, on poliittinen valinta tuoda se esille! Aloitetaan kaupunkimme vahvuuksista ja rakennetaan niiden päälle, kansalaisia osallistavasti, kumppanuuksia luoden. Vahva maatalouskulttuuri on yksi hyvä tarina, jonka rakentaminen on tarvinnut aikaa aina kivikaudelta lähtien. Toivon, että taajaman katukuvaan syntyy rohkeita ja moninaisuutta huokuvia tulkintoja siitä, mikä on kaupunkimme henki, kun kesällä sähkökaapit muuttuvat ympäristössä oleviksi maalauksiksi. Kukaan ei vielä tiedä, millainen ulkoilmanäyttely tästä on tulossa, vaan se tehdään yhdessä. Prosessi on yhtä tärkeää kuin lopputulos. Tämä on yksi verso kulttuuriperinnön päivittämisessä.

Raporttini arkiviikosta Eurocities -verkostossa päättyy siihen mistä alkoikin, eli maitolaiturille. Ne ovat pitkien välimatkojen päässä toisistaan, vähän niin kuin me suomalaiset täällä harvaan asutulla maaseudulla. Mutta yhdessä ne muodostavat verkoston, joka on saanut liikkumaan niin maidon kuin ihmisetkin. Ollaan ylpeitä omista juurista. Hyvä tarina on aina kertomisen arvoinen, ja jokaisen tarina on erilainen.

Kirjoittaja on kiuruvetinen,
Iisalmen seudun kuvataideseuran varapuheenjohtaja