Vaikka Leena Mularin ja Erzsébet Sz.Jánosin luoma näyttely on nyt nähtävissä Kiuruveden kulttuuritalon näyttelytilassa, eivät kuvataitelijat ole koskaan tavanneet toisiaan.
Suurin osa töistä on tehty yhteistyössä toisen jatkaessa siitä, mihin toinen taiteilijoista jäi.
Keskeneräisiä taideteoksia on lähetetty Euroopan halki toisen viimeisteltäväksi, ja nyt valmiit työt ovat nähtävillä Kiuruvedellä. Myös Unkariin Sz. Jánosin kotikaupunkiin Gögöllöön ollaan suunnittelemassa kyseistä näyttelyä.
Idea näyttelyn toteuttamisesta sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun matka Unkariin maaliskuussa 2020 peruuntui.
Taiteilijoiden oli tarkoitus toteuttaa yhdessä workshop, jossa oli tarkoitus yhteistyöskentelymetodia käyttäen toteuttaa näyttely. Workshop-viikon oli tarkoitus olla myös pedagogisesti painottunut, sillä molemmat taiteilijoista ovat lasten- ja nuorten taideopettajia. Kun matka Unkariin peruuntui ja olosuhteet muuttuivat koko maailmassa, ei taide kuitenkaan tuntenut rajoja.
– Erzsébet lähetti minulle paketin Rytkylle ja postiauto ajoi pihaan ja ojensi paketin Unkarista. Siellä oli sitten keskeneräisiä taideteoksia ja kehotus, että jatketaanko silti, avaa Mulari taideteoksien taustaa.
Siitä alkoi vuoden kestänyt prosessi, jonka aikana Mulari ja Sz.János työstivät yhdessä toiselta saamiaan taideteoksia. Ensimmäisinä syntyivät teokset “Tietäjät 1 ja 2”.
Mulari sai jatkaa Sz.Jánosin pohjalle tehtyjä ihmishahmoja. Koska Mulari on erityisen kiinnostunut muinaishistoriasta, lisäsi hän toiseen teoksista Kiuruvedeltä löytyneen kivikautisen reikäkirveen “Luelahden ukon”.
– Meillä ei ole yhteistä kieltä, paitsi taiteen kieli ja siinä me kommunikoimme mielestäni erityisen hyvin, kertoo Mulari taitelijoiden suhteesta. Kuva: Marianna Grof
“Olosuhteet - Körülmények”-näyttely avautui Kiuruveden kulttuuritalon näyttelytilaan ja se on avoinna koko elokuun ajan…
Hei! Haluatko lukea koko uutisen?
Tämä uutinen on vain tilaajille. Luo tunnukset, niin
pääset aloittamaan edullisen kokeilujakson.
Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.
Käytämme evästeitä, jotta voimme palvella sinua parhaalla mahdollisella tavalla
Keräämme Kiuruvesilehdessä eväste- ja laitetunnisteita. Näiden tietojen avulla voimme tarjota sinulle parempia palveluja ja kohdennettua mainontaa. Mittaamme myös kävijämääriä ja mainontaa.
Kun hyväksyt evästeet,
Kiuruvesilehti tallentaa tietoja laitteelle ja käyttää tietoja, kuten laitetunnisteita, edellä mainittuihin tarkoituksiin.
Kiuruvesilehti käyttää tunnisteiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen.
Kiuruvesilehden kumppanit käyttävät kerättyjä tietoja toteuttaakseen yksilöidyt mainokset ja sisällön, mainoksia ja sisältöä koskevat mittaukset, yleisötilastot ja tuotekehityksen.
Tietosuoja-sivulta löydät tietoa henkilötietojen käsittelystä. Osa Kiuruvesilehden tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja sisällön tarjoamiseksi.
Voit aina muuttaa asetuksiasi ja peruuttaa suostumuksesi valitsemalla sivustoilla ”evästeasetukset”.

Toiminnalliset evästeet
Toiminnalliset evästeet ovat välttämättömiä verkkopalvelun toimimiseksi. Siksi nämä evästeet ovat aina käytössä.
"Muista minut" -eväste
"Muista minut" -evästeen avulla tunnistamme sinut, kun palaat sivustollemme ja muistamme käyttäjätunnuksesi.
Sisältöjen analytiikkaevästeet
Analytiikkaevästeiden avulla saamme arvokasta tietoa sivuston käytöstä. Analytiikka kertoo sivuston kävijämääristä, yksittäisten sisältöjen lukijamääristä ja lukuajoista jne. Kun tiedämme, mtä sisältöjä sivustolla luetaan, voimme kehittää sisältötarjontaamme tulevaisuudessa. Analytiikka on lehden toimittajalle todella tärkeä tökalu juttuaiheiden ja sisältöjen suunnittelussa. Käytämme seuraavia analytiikkapalvelua Google Analytics,
Mainosten raportointievästeet
Sivustomme toiminnasta osa rahoitetaan lehden tilausmaksulla ja osa mainostuloilla. Emme välitä henkilötietojasi eteenpäin mainostajille, mutta raportoimme heille mainosten anonyymeja näkyvyystietoja esimerkiksi siitä, kuinka moni näki mainoksen ja kuinka moni klikkasi mainosta.