Vuoden eittämättä kohutuin kristillinen kirja on Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjoittama Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Teos pääsi Vuoden kristillinen kirja -finaaliin ja on ehdolla myös Tieto-Finlandian ja Kanavan tietokirjapalkinnon saajaksi. Mikä on tämä kohuttu kirja ja mistä se kertoo?

Raamattu ei ole tipahtanut taivaasta meidän syliimme, vaan välittynyt tuhansien käsikirjoitusten kautta.

Antiikin aikana tai keskiajalla ei ollut kopio- tai painokoneita. Kun tekstistä haluttiin ottaa kopio, kirjuri jäljensi sen vanhemmasta käsikirjoituksesta uuteen kopioon. Tämän prosessin aikana uuteen käsikirjoitukseen ilmaantui muutoksia.

Kirjurit saattoivat tehdä tietoisia muokkauksia tai vahingossa jättää vaikkapa sanoja, lauseita tai jakeita kopioimatta.

Varhaisimmat Raamatun käsikirjoitukset ajoitetaan pääsääntöisesti ajanlaskun alun molemmin puolin (Uuden testamentin osalta toisen vuosisadan alkupuoliskolle).

Tämä tarkoittaa sitä, että Raamattua kopioitiin käsin noin 1500 vuotta ennen kirjapainotaidon yleistymistä. Sensuroitu-kirja keskittyy tähän (teksti)historiaan ja erityisesti siihen, kuinka kirjurit tietoisesti muokkasivat Raamatun tekstejä. Kyseistä tieteenalaa kutsutaan tekstikritiikiksi.

Kirjan vahvuuksina on sen raflaavuus ja suorasukaisuus. Samalla se on kuitenkin sen suurin heikkous. Kirjoittamistyyli on suora, ellei jopa hyökkäävä.

Tarkoituksena on eittämättä nostattaa keskustelua ja puhutella lukijakuntaa, jolle Raamattu ei ole niin tuttu.

Tällaista tekstiä on ilo lukea, vaikka se välillä nostattaakin lukijan verenpainetta. Kirjan mutkat-suoriksi -kirjoittamistyylillä on riskinsä. Siinä joudutaan yksinkertaistamaan tai jopa ohittamaan todistusaineistoa, jotta teksti saadaan puhumaan kirjoittajien haluamalla tavalla.

Vanhan testamentin tutkijat

Kirjan suurin ongelma on se, että molemmat kirjoittajat ovat erikoistuneet Vanhan testamentin tutkimukseen. Tämän lisäksi molemmat ovat vielä varsin kokemattomia tutkimuksen saralla. He tuntuvat ajattelevan, että Vanhan testamentin tutkimustapa voidaan soveltaa suoraan Uuden testamentin tutkimukseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa.

Tämä tulee ilmi esimerkiksi heidän käsitellessään Paavalin kuuluisaa toteamusta naisista ja heidän paikastaan kirkossa (s. 50, 165): Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa (1. Kor. 14:34–35).

Kirjoittajat esittävät, etteivät kyseiset jakeet ole peräisin Paavalin alkuperäisestä kirjeestä, vaan ovat myöhemmän kirjurin lisäys.
Tälle väitteelle ei löydy minkäänlaista käsikirjoitusnäyttöä.

Kirjoittajat toisin sanoen päättelevät, etteivät jakeet kuuluneet Paavalin alkuperäiseen kirjeeseen, koska ne eivät heidän mielestään sovi kyseiseen tekstikohtaan. He siis tässä kohtaa sivuuttavat koko sen todistusaineiston, jonka pohjalle heidän kirjansa rakentuu.

Tämänlainen päättelevä (tekstikriittinen) tutkimustyyli näyttää olevan yleinen Vanhan testamentin tutkimuksessa.
Uuden testamentin puolella tätä pidetään epätieteellisenä, koska se mahdollistaa hyvin villien tulkintojen tekemisen.

Kirjoittajien näkemys kyseisestä Paavalin kohdasta nousee enemmänkin heidän omista henkilökohtaisista näkemyksistään, eikä saatavilla olevasta todistusaineistosta, eli käsikirjoituksista.

Kirja sisältää virheitä

Kirja sisältää myös lukuisia suoranaisia virheitä. Kirjan alussa kerrotaan, kuinka useimmat tekstit ovat kasvaneet lumipallon lailla kirjoittajien (tai kirjureiden) sukupolvien seuratessa toisiaan (s. 19, 44).

Tämä ei pidä paikkansa Uuden testamentin osalta, sillä sen tekstejä ei toimitettu sukupolvien ajan. He esittävät, että lisäykset olivat selvästi yleisin tapa muokata tekstiä (s. 44).

Tämäkään ei pidä paikkansa. Uusimman Uuden testamentin tutkimuksen valossa kirjurit useimmiten poistivat tekstiä, eivät lisänneet sitä.

Toisaalta kirjoittajat aivan oikein sanovat, että suurimmat muutokset löytyvät tekstihistorian ensimmäisiltä vuosisadoilta (s. 38). Tässä on ristiriita. Jos lisäykset olivat yleisin tapa muokata tekstiä, eikö suurimmat muutokset olisi silloin löydettävissä pikemminkin tekstihistorian lopusta, ei sen alusta?

Uuden testamentin käsikirjoitusten muutokset itse asiassa vähenevät mitä pidemmälle ajassa mennään eteenpäin. Samalla kopioiden määrät lisääntyivät.

Tämä tosiasia on puolestaan ristiriidassa kirjoittajien kommentin kanssa, että kopioiden runsaus edisti muutosta (s. 37).
Kun kirjoittajien näkemys lumipallon lailla paisuvasta tekstistä otetaan pois, moni heidän väittämistään menettää itse asiassa pohjansa.

Puutteellisin tiedoin

Tässä oli vain muutaman esimerkki kirjan ongelmista, mutta nekin osoittavat, ettei kirjan tieteelliset ansiot nouse korkeiksi.

Kirjoittajat lähtivät projektiinsa puutteellisin tiedoin, eivätkä he missään vaiheessa konsultoineet Uuden testamentin tekstikritiikin tutkijoita.
Kirjoittajat näyttävät ylenkatsovan oman tieteenalani ansioitunutta tutkimusta. Noudattaako tämä hyviä tieteellisiä käytänteitä? Ei. Antaako tämä oikean kuva oman tieteenalani tutkimuksesta? Ei.

Virheistään ja puutteistaan huolimatta kirja on saanut paljon julkisuutta ja on nyt siis ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi.

Tälläkö tasolla on suomen tietokirjallisuus tällä hetkellä? Onko muidenkin alojen suurelle yleisölle suunnatut tietokirjat samalla tasolla? Toivottavasti ei.

Olen surullinen kirjan saamasta huomiosta, koska pelkään, että tämä kannustaa muitakin tutkijoita lähtemään samalle polulle. Sensaatiomaisuus, viihde ja kirjan myyntiluvut nousevat hyvää akateemista tutkimusta tärkeämmäksi.

Ymmärrän kyllä, että nuoret tutkijat yrittävät tehdä nimensä tunnetuksi, mutta tämä ei ole oikea tapa. Maltti on valttia, myös viihdekirjallisuudessa.

Pasi Hyytiäisen laajempi arvio kirjasta sekä kirjoittajien vastine löytyvät osoitteesta www.vartija.fi Pasi Hyytiäinen on Helsingin yliopiston teologian tohtori. Hänen eksegetiikan väitöskirjansa vuodelta 2022 on ”Changing Text of Acts of the Apostles: Depicting Manuscript Histories Using Computer-Assisted Stemmatological Methods”.