Kirjailija Heidi Jaatiselta ilmestyy kolmas sukuromaani Vuolle elokuun lopussa.

Kirjailija Heidi Jaatiselta ilmestyy kolmas sukuromaani elokuun lopussa. Dokumentaristisella otteella kirjoitettu romaani Vuolle sijoittuu Kiuruvedelle vuosiin 1927–1937. Kirja jatkaa Jaatisen sukuhistoriasarjaa. Aikaisemmat kirjat Koski (Gummerus) ja Suvanto (Gummerus) ovat ilmestyneet vuonna 2018 ja 2021. Koski oli vuoden 2019 Savonia-palkinnon voittaja.

– Vuolle-kirjassa hyvin monella tapahtumalla on todellisuudessa lähtökohtansa, mistä iso kiitos kaikille haastateltaville, joita oli niin paljon, etten ehtinyt kaikkia haastatteluun ilmoittautuneita edes haastatella, Jaatinen sanoo.

Jaatisen tekemistä henkilöhaastatteluista ja arkistoista on noussut esiin monenlaisia salaisuuksia, joista kirjan ihmiset juoruavat.

– Juoruaminen on inhimillistä, sillä juoruaminen kertoo usein ihmisestä itsestään. Siitä mikä häntä kiinnostaa juoruna. Itseänikin kiinnostaa se, minkä asian ihminen hyväksyy ja tuomitsee ja mihin kenties suhtautuu välinpitämättömästi, Jaatinen jatkaa.

Kohahduttavia käänteitä

Vuolle-romaanissa tapahtuu kohahduttavia käänteitä, eletäänhän kirjassa Kiuruvedellä ajanjaksoa, joka ravistelee ihmisiä monella elämänalueella.
Esimerkiksi vuonna 1934 Kiuruvedellä oli pyörremyrsky, jossa kuoli yksi nainen. Pyörremyrskyä tultiin ilmatieteenlaitokselta Kiuruvedelle jopa tutkimaan ja ihmettelemään. Ajanjaksolla oli myös Herättäjäjuhlat ja kirkkokin palo vuonna 1937. 1930-l

– Kyllä siinä oli ihmisillä ihmettelemistä, mutta samaan aikaan elettiin kylän arkea, käytiin seuroissa ja humalluttiin salaa, olihan kieltolain aika. Kadehdittiin toisia, äänestettiin eduskuntaan Väinö Malmivaara, Elias Simojoki ja Kalle Kämäräinen. Kemistä läpi meni Kiuruvedellä syntynyt Juho Tabell. Vasemmistolla oli tietenkin omat ehdokkaansa ja läpimenijänsä, Jaatinen selittää.

Aikakautta setviessään Jaatinen järkyttyi siitä, kuinka jakautuneita ihmiset olivat eri yhteiskuntaluokkiin, vaikka siitä ei haluttu juuri puhua.

–Siitä olen yrittänyt kirjoittaa, mitä tämä jako teki ja tekee meidän yhteisölle, kun kuitenkin meillä kaikilla on kaipuu kuulua yhteisöön, joka voi olla ankara ja umpimielinenkin. Körttiläisyydestä sanotaan, että se on ehdotonta. Kun kristilliseen liikkeeseen yhdistetään kansallisidealismin ”totuus” ja kova kuri, ei ole ihme, että ulkopuolisen, paikkakunnan elämää sivusta seuranneen näkökulmasta, Kiuruvesi on vaikuttanut ahdasmieliseltä. Kiuruvedellähän vaikutti Lapuan liike ja Isänmaallinen kansanliike (IKL) voimakkaasti ja oikeisto osallistui myös Helsingin talonpoikaismarssille, Jaatinen selittää.

Ahdasmielisyys on näkynyt muun muassa niin, että työväentalo suljettiin Kiuruvedeltä vuonna 1930. Toisin kuin Pörsänmäessä ja Helsingissä, Kiuruvedellä talo pysyi kiinni siihen saakka, kunnes oikeistolainen sisäministeri sanoi, että Kiuruveden työväentalo onkin auki. Silloin Kiuruvedellä havahduttiin, että saatiin lupa mennä työväentalolle. Lapualla ja Kiuruvedellä työväentalo oli kiinni poikkeuksellisen pitkään, Kiuruvedellä 6 vuotta.

– Tämä kertoo, että Kiuruvesi ja Lapua olivat äärilinnakkeita.

Jaatisen haastatteluissa selvisi myös rikoksia, yksi niistä on selvittämätön. Rikoksesta Jaatinen ei saanut vahvistusta, lehdessä oli siitä pieni kuolinilmoitus.

– Laiton rikoksen rohkeasti kirjaan. Minua kiinnostaa kuulla rikoksesta, jos jollain on tietoa ja tarkennusta tapahtuneeseen, Jaatinen viestittää.

Pörssiromahdus säteili

Vuolle-kirjassa puhutaan myös paljon taloudesta ja rahaliikenteestä, tuohon aikaan New Yorkin pörssi romahti. Se säteili Kiuruvedelle saakka, tuli konkursseja, toki myös selviydyttiin vaikeasta tilanteesta.

– Kaikesta vakavasta huolimatta olen kuitenkin yrittänyt kirjoittaa hupsutellen ja hyväntuulisesti.
Jaatinen kertoo, että Simojoen arkistoja Oulussa pengottuaan, hänelle on tullut entistä vahvempana vaikutelma, että Simojoki vaikutti Kiuruvedellä todella paljon.

– Simojoen puhemuistiinpanoista löytyi esimerkiksi sellainen tieto, että Simojoki on kokeillut Kiuruvedellä uusia asioita. Simojokihan ihaili Mussolinia ja Hitleriä ja siteerasi heitä usein. Esimerkiksi Mussolinilta hän on lainannut: ”Julkisuuteen ei voi saattaa miestä, jolla on taipumusta kotielämään”. Simojoki itsekin oli pitkään naimaton. Vasta sisko järjesti hänelle avioliiton. Simojoki lainasi myös Hitlerin lausahdusta: ”Aikakausi odottaa vihattuja ja vainottuja johtajia, sääli kansaa, joilla ei näitä ole”.

Jaatisen mukaan Simojoki aisti, että uutta sukupolvea odottaa suuri tehtävä ja hän näki, miten nuorukaisille tulee käymään.

– Simojoen omassa toiminnassa ja puheissa oli maanista ja hypnoottista houkuttelevuutta, hän matki Hitlerin puhetaidon oppeja vaaliessaan tämän puheenkaavoja ja pyrki valloittamaan näin nuoria miehiä aatteen taakse. Ja nuoret kävivät leireillä, missä oli kova kuri sekä sukupuolisuuden hallinta.

Simojoki kyyditsi

Kiuruvedellä tapahtui myös kyydityksiä. Simojoki ja kirjan päähenkilö Paavo Jauhiainen kyyditsivät ihmisiä myös Kuopiossa.

– Olen oikeudenkäyntipöytäkirjoja tutkinut Paavon kohdalla. Perimätieto kertoo, että mummoni isä, suutari Eino Toimi, piilotteli verstaan katolla kyyditsijöitä.

Tarinat kertovat myös, että oli syntynyt tilanteita, joissa ihmiset olivat paljastaneet Simojoen vetämällä naamion pois hänen kasvoiltaan. Lausahdukseen, ”Se olet sinä”, kyyditys on voinut loppua.

Jaatinen sanoo, että myös hänen Aarne-ukkinsa oli Simojoen vaikutuspiirissä ja vaikka koki herännäispapin kasvatuksen, silti ukki oli lempeä. Jaatinen on päätellyt, että ukin on pitänyt tehdä henkilökohtaisia ratkaisuja.

– Osa lähetti Simojokea puoltavia kirjelmiä tuomiokapituliin ja osa kirjelmiä Simojokea vastaan. Kiuruvedellä on totuttu toisiamme olan takaa katsomaan, päättelee Jaatinen.

Pelkoa vastaan urheudella

Kiuruvedellä pelättiin sotaa ennen niin kuin nykyäänkin. Pelkoon vastauksena on ollut urheus, kovuus ja luonteenkasvatus, millä on valmistauduttu sotaan.

– Aatteenpaloon osallistuminen on toisaalta saattanut tarjota väylän pois yksitoikkoisesta arjesta. Kaikesta huolimatta, vaikka aatteellista jakoa on tarjottu, yhteistyötä on silti tehty, työväestö ja talonpojat ovat yhdessä rakentaneet muun muassa urheilukentän.

Jaatinen kirjoittaa myös rakkaudesta. Ja nimenomaan vahvasta rakkaudesta. Kysymys kuuluu myös, voiko rakkautta vaatia ja pyytää? Kirjassa on koko joukko epäsuhtaisia rakkauspareja. Pareja, jotka ovat eri asemissa tai tulevat eri koulutustasoista tai ovat eri-ikäisiä.

– Olen pohtinut myös, minkälaista ihmistä on helppo rakastaa? Onko rakastettava ihminen sellainen, jolla on brändi kunnossa tai voiko rakkaudenkohde näyttää heikolta?

Jaatinen on kerännyt ja etsinyt aineistoa arkistoista Oulusta ja Helsingistä sekä käyttänyt hyväkseen Kiuruveden ääniarkistoa, joka on Kulttuuritalossa.

Juuret alkoivat kiinnostaa

Heidi Jaatinen on tutkinut sukuaan nyt kolmannen kirjan verran. Hän heräsi sukuunsa, kun oli mukana kirjailijakiertueella. Kiertueella Teppo Kulmala ja Sirpa Kähkönen puhuivat lapsuudenaikaista muistoistaan.

– Ajattelin, että minä en tiedä juuristani mitään, enkä siitä mitä aatteellisesti on tapahtunut, ja siksi päätin ottaa asioista selvää.

Jaatisen kolme kirjaa Koski, Suvanto ja Vuolle ovat kaikki oikeita talon nimiä Kiuruveden Koskenjoelta. Ne kaikki ovat Tuure Jauhiaisen jälkeläisten taloja ja ovat edelleen olemassa Koskenjoella. Tuure Jauhiainen on Jaatisen isoisänisä.

– Vuolle kertoo aikakauden kiihtymisestä. Mennään kohti sotaa, josta aikalaiset eivät vielä tiedä. Seuraavassa kirjassa kirjoitan sodasta.

Jaatisen sukukirjat ovat fiktiivisiä yksityiskohdiltaan, repliikit ovat kuviteltuja, mutta tapahtumarunko totuuspohjainen.

– Eräs mies lähetti sähköpostia ja kertoi saaneensa Suvanto-kirjan luettuaan sellaisen tuntuman, että hän nousee vuorelle, nousu on raskasta ja jyrkkää siihen asti, kun pääsee laelle, mutta laelta avautuva näkymä on avara.

Epäkohdat halutaan esiin

Heidi Jaatinen sanoo olevansa liikuttavan kiitollinen siitä, että ihmiset ovat halunneet kertoa hänelle sukunsa ja Kiuruveden asioista.

– Ihmiset ovat halunneet tuoda esiin epäkohtia, jotka ovat jääneet selvittämättä, ja asioista, jotka ovat tuntuneet epäreiluilta.

Jaatinen toivoo, että saisi paljon lukijoita sekä Koski-romaanille ja Suvanto-romaanille kuulijoita. Äänikirjojen lukija Erja Manto on Jaatisesta mahtava tulkitsija.

Tänä kesänä Jaatinen on viettänyt pitkästä aikaa kesälomaa. Monta aiempaa vuotta on jäänyt väliin.

– Olimme veneilemässä Päijänteellä mieheni kanssa.

Jaatisen tytär on valmistumassa sairaanhoitajaksi pian, poika metsänhoitajaksi, vanhempi tytär tekee väitöskirjaa ja nuorempi poika opiskelee lääkäriksi.

Välillä opettajana

Ihan kirjoittamisella ei tahdo elää. Jaatinen on opettanut Ylä-Savon ammattiopistossa suomen kieltä maahanmuuttajille.

– Olen huomannut, että ukrainalaiset ja venäläiset tekevät yhteistyötä keskenään, he eivät linnoittaudu alkuperämaahansa, vaan näkevät sodan yli toisensa. Kaikki jännittävät omaistensa puolesta ja pyrkivät elämään yhdessä.

Maahanmuuttajissa on ollut myös syyrialaisia, joiden kotikaupungit on pommitettu.

– Pyysin ryhmäläisiä tekemään esitelmiä kotiseudustaan. Syyrialaiset näyttivät kauniita kuvia, hienoja kirjastoja, muistomerkkejä sekä muita tärkeitä, vanhoja kulttuuripaikkoja. Lopuksi he totesivat, että näitä paikkoja ei enää ole. Tuntui hämmentävältä katsoa silmiin näitä ihmistä, mitä he olivat kokeneet, mutta olivat ylpeitä omasta Aleppostaan.

Jaatisen mielestä maahanmuuttajilla saattavat vuorovaikutustaidot olla paljon korkeammalla kuin meillä. Läsnäolemisessa olisi meillä länsimaisilla heiltä opittavaa.

– Heidän kanssaan on helppo olla, he ovat jo selviytyneitä, kun tänne ovat selvinneet, ajattelee Jaatinen.

Jaatisen romaani Kaksi viatonta päivää oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2014. Esikoisromaani on Ei saa katsoa aurinkoon (2010, Gummerus).

Vuolle-kirjan julkistamistilaisuus on sunnuntaina 1.9. Kulttuuritalossa kello 13. Tilaisuus on kaikille avoin.