Useampi lienee Asematiellä liikuskellessaan huomannut nk. kärrylaukun kanssa köpittävän vanhan emännän. Lie tullut mieleen ajatus kulkijan iästäkin. Mutta tuskimpa monikaan olisi uskonut jos hän olisi sen sanonut, 81 vuotta!

Pukkikankaalla kodikkaassa kahden huoneen mökissä miehensä kanssa asusteleva Lyyti Hyvärinen kertoo, minkä mustikansäilönnältä ehtii, että kaupassa käynti on hänelle vaivatonta puuhaa. Helpompaa kuin käydä kauppa-autossa, sillä kolme vuotta sitten loukkaantuneella jalalla on vaikea nousta auton jyrkkiä rappusia.

Muuten Lyyti-emäntä kertoo olevansa ”elämänsä kunnossa”. Itse hän sanoo keittävänsä ruoat, pesevänsä pyykit ja tekevänsä kaikki muutkin taloustyöt.

– Marjat ja sienetkin haen itse metsästä. Eilen viimeksi kävin mustikassa.

Myös leipomiset emäntä sanoo suorittaneensa näihin asti itse. Veri vetää leipomaan. Seitsemän vuotta Miettisen leipomolla nuoruudessa jätti kipinän.

– Itse minä leivoin viime vuonna kahdeksankymmenvuotispäivillenikin. Ja ite kestihin vieraat.

Eikä sillä hyvä, että hän toimittelisi vain talouspuuhia, hän on kesän mittaan kerännyt suuren rankaläjän metsästä pihaan. Karsinut ja kuljettanut. Ja sitä ei moni kahdeksankymmeninen tee. Tuvan nurkalla odottaa kaksi melkoista perunamaan pokaletta nostajataan. Emäntä aikoo suorittaa nekin työt.

Kun ihmettelen emännän rautaista kunnon salaisuutta, hän  toteaa: – Hyvä ruokahalu, makeat unenlahjat ja kova työinto, ne ne ovat jotka ikkee jatkavat. Säännöllinen elämä.

Terveperäinen Lyyti emäntä kertoo olleensa koko ikänsä. Vain sappikivet on kerran leikattu ja kerran oli iskenyt ”kongilainen”, mutta ei hän silloinkaan ollut kotiavustajia kysellyt.

– Enkä kysele. Enempi niistä on vastusta kuin hyötyä. Aina saa olla nuevomassa.

Perämies ja aviomies

Mies, Juho, ei ole aivan yhtä terveoloinen ja ketterä kuin emäntänsä, vaikka on tätä seitsemän vuotta nuorempi.

– Minua tinkii tuo keuhkoastma vaivoomaan. Liikkuisin kyllä vähän enempi jos tuo sivutie ei olis sateitten jäleltä noin huonossa kunnossa.

Juho Hyvärisellä, kiuruvetisen poliisin pojalla, on takanaan vuosikymmenien työ eri laitosten palveluksessa. Hän on toiminut mm. konemiehenä Kiuruveden kerrallisella sähkölaitoksella.

Kun K. P. Lappalainen tarvitsi tiilitehtaalaan lokomopiilin kuljettajaa, siirtyi Juho hänen palkkalistoilleen, jossa puuhassa oli kymmenkunta vuotta, kesät. Talvella, jolloin tiilitehdas ei ollut käynnissä, hän suoritteli sähköasennuksia. Mm. Pukkikankaalle hän muistelee asentaneensa melkein jokaisen vanhemman talon sähköt.

Ennen Kiuruvedelle tuloaan Hyvärinen oli toiminut konemiehenä eri laivoissa Iisalmen ja Kiuruveden vesillä. Hän muistaa sellaisen kuin ”Kiuruvesi” laivan, onpa kuvakin siitä seinällä. Ja hinaajan nimeltä Matti. Hän on suorittanut myös perämiehen tutkinnon Oulussa.

Hyvärisen pariskunta sanoo viihtyvänsä hyvin Koivurinteellään. Eivät kaipaa edes eläkeläisten rientoihin.

– Oon minä matkustellut, huomauttaa emäntä. – Viimeksi pari vuotta sitten Nilsiässä, Paavo Ruotsalaisen saaressa.

– Minä taas lukisin enemmän, murehtii isäntä. – Mutta viherkaihi on heikentänyt näköä. Ja liikkuisin ulkonakin ahkerammin kun olis paremmat ilmat.

Lyyti emäntä toteaakin, että hän ei ole kahdeksassakymmenessäyhdessä elämänsä vuodessa nähnyt tällaista kesää.

– Kun vanhaks ellää, sitä näkköö jos mitä. (Kiuruvesi-lehti 21.8.1974)