Kuva: Kuva: ADOBE STOCKJeesus opettaa vuorisaarnassa kohtelemaan lähimmäistään niin kuin toivoo itse tulleensa kohdelluksi. Opetus on saattanut tuntua alkuun oudolta, sillä juutalaiset olivat oppineet silmä silmästä ja hammas hampaasta. Nyt lähimmäistä pitäisikin rakastaa. Kuinka se meiltä onnistuu?
Sodat ja väkivalta, konfliktit ja riidat näyttävät, että vuorisaarnan opetukset eivät ole niin sanotusti takaraivossa, vaan vallalla on vielä ennemmin: ”rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’” (Matt. 5:43). Omaan joukkoon, poliittiseen puolueeseen, kansaan tai uskontoon kuuluvaa rakastetaan. Muut ovat helposti vihollisia, joihin voi suhtautua epäluuloisesti tai jopa vihamielisesti. Varmaan jokainen voi tästä itsensä tunnistaa. Viime vuosina on puhuttu paljon kiusaamisesta kouluissa ja työpaikoilla. Samoin erilaiset vähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokevat kiusaamista sekä syrjintää. Omilleen on niin helppoa olla kiva ja ystävällinen, mutta entä tapaamasi ihminen kadulla, jonka huomaat ajattelevan asioista päinvastaisesti kuin sinä itse?
Somessa näkee paljon myös poliittista vihapuhetta. On ”meemejä” ja sitaatteja, jotka haluavat osoittaa, että vain oma puolue on oikeassa.
Vastapuolta lynkataan ja haukutaan ja koetaan sen olevan oikeutettua. Kirjoittelua näkee jopa sellaisilta toimijoilta, joiden tulisi ammatikseen puhua lähimmäisen rakkaudesta. Tämä hämmentää pientä ja isompaa kulkijaa.
Oletko koskaan miettinyt, kuka on sinun lähimmäisesi? On helppo rakastaa ihmistä, josta pitää ja jonka kanssa on helppo keskustella. Kuinka mielellämme ohittaisimme sanaakaan sanomatta ihmisen, jonka kanssa meillä on huonot välit tai muistamme, että hän on sanonut joskus meille pahasti. Ilkeä, epäkohtelias ja ylimielinen käytös on lähellä meitä jokaista. Teemme myös helposti rajoja toistemme välille. Asettelemme ihmisiä arvoasteikossa korkeammalle tai matalammalle. Jumala ei kuitenkaan tee niin. Hän on tasapuolinen meidän kaikkien kohdalla.
Jos ajattelemme olevamme elämämme keskipiste ja Jumala toimii vain jossain kaukana taustalla, myös lähimmäinen on hukassa. Ajatus kaverin auttamisesta, lähimmäisen huomaamisesta on hukassa, koska oma elämä ja maailmankuva on särkynyt.
Kun Jumala on keskipisteessä, en tuijota ensimmäisenä omaan napaani, vaan yritän miettiä lähimmäisen hyvinvointia yhtä lailla. Tie kaverin auttamiseen ja huomaamiseen käy sitä kautta, että suhteeni Jumalaan korjaantuu. Jos en ole sovinnossa Jumalan kanssa, en ole sovinnossa itseni kanssa, enkä sen myötä lähimmäisen kanssa. Jos en pidä itsestäni, en luota, että kenelläkään olisi hyviä aikeita tai vilpitöntä ystävyyttä minua kohtaan. Ajattelen ja pelkään pahinta.
Kokemus Jumalan rakkaudesta aukaisee silmät. En olekaan oman maailmani keskipiste. Jossain vaiheessa joku on auttanut jokaista meistä. Nyt on minun vuoroni auttaa. Samalla tavalla mekin voimme yrittää oppia tunnistamaan lähimmäisen tarpeen ympäristössämme.
Me voimme tarkkailla ympäristöämme ja havainnoida, onko joku yksin, kaipaisiko hän tukea ja seuraa. Se ei ole aina helppoa varsinkaan nykypäivänä, jolloin arvostetaan yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä aivan toisella tavalla kuin ennen. Harva meistä kuitenkaan haluaa olla täysin yksin. Ihminen tarvitsee ihmistä, lähimmäistä ollakseen ihminen toiselle.
